Kakkosen Cupin lohko­vaiheen ottelu­ohjelma selvillä

19/12/2019
Uutinen

Suomen Cupin karsintakilpailuna toimivan Kakkosen Cupin otteluohjelma on julkaistu. Sinipaidat kohtaavat lohkossa ensimmäisenä Ilveksen kakkosjoukkueen suunnuntaina 19.1. klo 15.00. Seuraavaksi vuorossa on TPV, joka kohdataan viikkoa myöhemmin lauantaina 26.1. klo 16.30. Viimeisenä vastaan tulee tulee HJS sunnuntaina 9.2. klo 18.15. Kaikki ottelut pelataan Pirkkahallin C-hallissa, mutta vain HJS:ää vastaan TamU on kotijoukkueena.

TamU-uutiskuva

Kakkosen Cupin lohkovaihe pelataan siis yksinkertaisena sarjana. Kilpailuun osallistuu vain 17 joukkuetta, joten lohkoja on yhteensä viisi, joista kunkin voittaja sekä kolme parasta toiseksi sijoittunutta jatkavat Kakkosen Cupoin puolivälieriin, jotka pelataan ensisijaisesti jo 15–16.2. tai viimeistään tätä seuraavana viikonloppuna. Välierät puolestaan pelataan 29.2.-1.3. tai viimeistään tätä seuraavana viikonloppuna.

Välierien voittajat etenevät maaliskuussa alkavaan varsinaiseen Suomen Cupiin, jossa on lisäksi mukana kahdeksan liigajoukkuetta, neljä Ykkösen joukkuetta sekä Suomen Regions’ Cupin finaaliin viime kaudella selvinneet Kolmosen joukkueet Tikkurilan Palloseura (TiPS) ja Peli-Karhut (PeKa). Lisäksi Kakkosen Cupilla on oma finaalinsa, joka pelattaneen tämänvuotiseen tapaan vasta myöhemmin kesällä.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU