KaaPo kohdataan Suomen Cupissa sunnuntaina 17.2.

05/02/2019
Uutinen

Tampere Unitedin seuraava vastus Suomen Cupissa on tulevalla kaudella Sinipaitojen kanssa samassa Kakkosen lohkossa pelaava Kaarinan Pojat. Ottelun pelataan Pirkkahallin C-hallissa sunnuntaina 17.2. klo 18.45 alkaen. Samalle päivälle alunperin suunniteltu harjoitusottelu FC Jazzia vastaan luonnollisesti peruuntuu.

Suomen Cupin karsintavaihetta kutsutaan Kakkosen joukkueiden osalta myös Kakkosen Cupiksi. Tässä vaiheessa mukana on vielä kahdeksan joukkuetta, joista kaksi pääsee mukaan varsinaiseen Suomen Cupiin. Sen ensimmäisellä kierroksella vastustajaksi arvotaan jokin kahdeksasta Suomen Cupiin omista karsinnoistaan selviävistä liigajoukkueista, ja ottelu pelataan alempisarjalaisen kotiotteluna. TamU on siis kahden voiton päässä pääsystä tähän otteluun.

Liput KaaPo-otteluun maksavat 5 € ja alle 12-vuotiaat pääsevät otteluun ilmaiseksi. Otteluun pääsee myös kauden 2019 kausikortilla. Hanki oma kausikorttisi TamU-kaupasta: tampereunited.fi/kauppa.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

10.5. RoPS - TamU 0 – 2

9.5. PaiHa - TamU naiset 3 – 1

11.5. ACE - TamU 2 1 – 2

15.5. klo 19 TamU - EPS

17.5. klo 14 TamU naiset - IPa

19.5. klo 19 TamU 2 - TP-49