KaaPo kaatui ensimmäisessä ottelussa pitkän tauon jälkeen

23/05/2021 TamU
Otteluraportti

Tampere United on kuluvana viikonloppuna kovassa testissä, kun kahden päivän aikana kohdataan kaksi Kakkosen joukkuetta. Ensimmäisestä testistä TamU suoriutui kiitettävästi, kun Kaarinan Pojat kaatui Pyynikillä maalein 4–3 (2–2). Valmennusjohto ei ottelun jälkeen ollut tyytyväinen kolmeen päästettyyn maaliin, mutta komeat maalit toisessa päässä ja johdon pitäminen toisen jakson jälkimmäisellä puolikkaalla toivat toki hymyn huulille.

Harjoitusottelu

4 – 3

Ottelu sai Sinipaitojen kannalta unelma-alun, sillä pallo pelattiin KaaPo-maaliin jo ennen kuin vieraat olivat saaneet palloa kertaakaan haltuunsa. Tilanne lähti Mauno Sirénin sivurajaheitosta, jonka Roope Kostiainen otti haltuunsa pienessä tilassa boksin kulmalla, ja antoi Jesse Vuorelle juoksuun. Tämä löysi maalin edestä Eino-Veikko Ekin, joka siirsi pallon pienieleisesti viereen tekopaikka Topias Järvelälle. Maalivahti torjui vielä ensimmäisen laukauksen, mutta Järvelä oli ensimmäisenä paluupallossa ja runnoi pelivälineen väkisin maaliin kahden puolustajan välistä punnertaen.

TamUn tekopaikat jatkuivat yhdeksännellä minuutilla, kun Mauno Sirénin kulmapotku löysi testipelaaja Ville Kukkasen takatolpalta. Maalivahti Lauri Inkeroinen kuitenkin torjui kuitenkin tämän vedon. Pallo jäi kuitenkin elämään boksiin, ja Paavo Kujala esitteli akrobatiaansa laukomalla saksipotku niukasti maalin yläkulman ohi maalivahdin seuratessa katseella.

KaaPon tasoitus nähtiin heti kymmenen minuutin täytyttyä, kun ensimmäistä kertaa yhdessä pelanneelle toppariparille eli Ville Kukkaselle ja Severi Kankkuselle sattui kommunikaatiovirhe. KaaPon topparin lähettämä kukkupallo jäi ensin hoitamatta, ja lopulta Kukkasen pusku maalivahdille jäi lyhyeksi. KaaPon Juho Salminen kiitti, ja siirsi pallon maaliin ensimmäisellä kosketuksellaan.

KaaPolla oli pari mahdollisuutta lisämaaleihin noin vartin kohdalla, kun se sai lyhyen ajan sisällä kaksi vaarallista vapaapotkua keskeltä sopivalta etäisyydeltä. Kumpikaan laukaus ei kuitenkaan aiheuttanut torjuntatöitä Henri Savolaiselle.

Ensimmäisen jakson ikävin tapahtuma nähtiin puolen tunnin kohdalla, kun Markus Kopf loukkasi jalkansa vaarattoman näköisessä tilanteessa, ja nilkutti saman tien vaihtoon. Ensimmäisten raporttien mukaan epäonnisen saksalaisen koko kausi on jälleen uhattuna. Verneri Uimonen tuli sisään vaihdosta ja otti Kopfin paikan keskikentän pohjalta.

Kaapon 1–2-johtomaali syntyi heti Kopfin loukkaantumisen jälkeen. Tilanteessa KaaPo pelasi hyvä hyökkäyksen, jossa pallo tuotiin ylös oikean laidan kautta. Teemu Tuomisen keskitys löysi target-miehenöä toimineen Roope Läpisen boksista, ja tämä siirsi viereen Juho Salmiselle varmaan tekopaikkaan, josta hyökkääjä viimeisteli varmasti illan toisen osumansa.

Viitisen minuuttia myöhemmin TamUlla oli hyvä paikka tasoittaa ottelu, kun Arttu Mättö ja Eino-Veikko Ek pelasivat pallon pystyyn Roope Kostiaiselle. Maalivahti tuli kuitenkin hyvin vastaan, ja sai kahmittua Kostiaisen vedon haltuunsa.

Tasoitus syntyi lopulta todellisella pukukoppimaalilla vain muutama sekunti ennen 45 minuutin täyttymistä. Mauno Sirén oli jälleen tilanteen käynnistäjänä, tällä kertaa vapaapotkulla sivurajan tuntumasta lähes puolesta kentästä. Unelmapallo löysi Severi Kankkusen boksin keskeltä, kun kaksi iholla ollutta KaaPo-pelaajaa jäi auttamatta kakkoseksi. Kankkusen puskema pallo painui vastustamattomasti maalin takanurkkaan ja näin taukoa lähdettiin viettämään 2–2-lukemissa.

Maalikarkelot jatkuvat toisella jaksolla

Toisen jakson alku pelattiin hivenen vierasjoukkueen hallinnassa, ja vieraiden johtomaali syntyi jo reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Maali tosin oli harmittavan halpa, sillä KaaPon sivurajaheiton jälkeinen korkea keskitys jäi pyörimään TamU-maalin eteen, ja lopulta Juho Salmiselle jäi helppo tehtävä viimeistellä hattutemppunsa ja muuttaa lukemiksi 2–3.

TamUn 3–3-tasoitusmaali nähtiin vielä ennen tunnin täyttymistä, kun Topias Järvelä katkaisi syötön keskialueella, ja reagoi välittömästi syöttämällä Roope Kostiaisen läpijuoksuun. Kostiainen ei tilanteessa epäröinyt, vaan laukoi pallon kylmän viileästi maalin alanurkkaan heti ensimmäisellä kosketuksellaan kuudentoista rajalta.

Lopulta voittmaaliksi jäänyt 4–3-osuma syntyi toisen jakson puolenvälin kohdalla. Tilanteessa useampikin TamU-pelaaja taisteli hyvin pallosta keskialueella, ja lopulta Matias Starkin avaus vapautti Roope Kostiaisen ja Jesse Vuoren 2–1-tilanteeseen noin 30 metrin päässä maalista. Kostiainen yrittikin syöttää Vuoren läpi, mutta kun KaaPo-puolustaja katkoi, Kostiainen kuuli selkänsä takaa Eino-Veikko Ekin huudon. Kostiainen tarjoilikin namupassin, josta Ek pääsi viimeistelemään tuttuun tapaansa maalin takanurkkaan.

TamUlla oli tilaisuus tehdä viideskin maali heti seuraavasta hyökkäyksestään. Pallo kimposi KaaPo-puolustajan purkaessa hiukan onnekkaastikin Topias Järvelälle maalin eteen, mutta maalivahti Inkeroinen torjui hiukan onnekkaastikin jaloillaan.

Viimeisen 20 minuuttia TamU pelasi erittäin kypsästi, eikä antanut KaaPolle käytännössä mitään mahdollisuutta kiriin. TamU-pelaajista tekopaikat osuivat vielä Jesse Vuorelle ja Eino-Veikko Ekille. Vuoren laukaus tuli kuitenkin puolustajan osittain blokkaamaksi ja kääntyi sivuverkkoon. Ek puolestaan oli pykälää lähempänä täysosumaa, mutta laukaus pienehköstä kulmasta pamahti tolppaan, ja pallo päätyi KaaPo-puolustuksen purettavaksi.

Tappio oli KaaPolle jo toinen Pyynikin urheilukentällä noin kahden vuoden sisällä, sillä Kaksi vuotta sitten 1–0-voitto Kakkosen kärkijoukkueisiin kuuluneesta KaaPosta oli yksi harvoja valopilkkuja Sinipaitojen muutoin murheelliseksi jääneellä kaudella 2019. Toki voidaan helposti arvioida, että tällä hetkellä Sinipaidoilla on jalkeilla tuota joukkuetta kovempi joukkue, vaikka tuleva kausi pelataankin yhtä sarjatasoa alempana.

Kommentit ottelun jälkeen

Ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Listenmaa oli iloinen laadukkaasta Kakkosen joukkueesta otetusta voitosta, mutta 4–3-lukemat eivät kaikilta osin miellyttäneet.

”Peli oli pääsääntöisesti hyvää, mutta liikaa tuli maaleja omiin. Ne täytyy saada pois. Vaikka on mikä joukkue vastassa, niin ei me voida kolmea päästää. Varsinkin viimeinen maali oli lepsua puolustamista, ja se pallo olisi pitänyt pystyä purkamaan”, päävalmentaja ruoti ottelun jälkeen.

Samaan hengenvetoon Listenmaa kuitenkin totesi, että peräti 2,5 kuukauden mittaiseksi venyneen pelitauon jälkeen täytyy olla tyytyväinen pelin tasoon.

”Saatiin laadukkaita hyökkäyksiä aikaiseksi, ja pystyttiin pitämään palloa vaikka tuli prässiä päälle. Viimeinen 20 minuuttia johtoasemassa pelaten oli parasta antia. Pystyttiin siinä jäädyttämään, eikä KaaPo saanut minkäänlaista kiriä aikaiseksi, ja siihen olen tyytyväinen.”

Ajoittain tunteet kävivät molemmilla vaihtopenkeillä melko kuumanakin, ja intensiteetti näkyi myös kentällä. TamU-leirissä arveltiin, että KaaPo ei ehkä ollut osannut ennalta ajatella, että ottelu voisi päättyä tappioonkin.

”Tunnetta pitää olla. Sitähän täällä haetaan, voittoja ja tunteita, joita ei muualta saa. Täähän on sitä varten täydellistä”, kuittasi Listenmaa.

Avausmaalin tehnyt ja Roope Kostiaisen maalin syöttänyt Topias Järvelä pelasi muutoinkin hyvän ottelun, ja se näkyi miehen olemuksesta ottelun jälkeen.

”Alkuun tuntui että syötöt meni vähän sinne sun tänne, mutta koko ajan pääsi paremmin sisään. Toki eka peli pitkään aikaan, joten olen omaan suoritukseen tyytyväinen, vaikka aina parannettavaa jää. Joukkueena tehtiin neljä maalia hyvää Kakkosen porukkaa vastaan joten ei voi valittaa. Viimeisellä kakskymppisellä kun johdettiin oltiin tosi kurinalaisia. Viime kaudella ei tarvinnut hirveästi puolustaa, niin nyt näytettiin että sielläkin osataa jotakin tehdä.”

Avausmaaliaan ja maalisyöttöään Järvelä kommentoi huumorinkin kautta.

”Siihen tähdättiin, että pelin ainoa spurtti meikäläiseltä, ja siitä pallo sisään muutaman kimmokkeen kautta. Mutta maali on aina maali.”

”Vastustajan laitapakki syötti minulle. Siitä takavasaralla haltuun. Sitten katsoin että Roope siellä mölyää, ja siihen pääsin laittamaan. Kyllä noita on ennenkin tapahtunut, mutta hyvä että osui.”

Heti perään vastassa TPV

Erityisen TamUn voitosta tekee myös se, että käytettävissä ei ollut kaikki pelaajat, sillä heti sunnuntaina edessä on ottelu TPV:tä vastaan, eikä näin olleen lauantain ottelussa ollut mukana kaikki sarjan alkaessa avauskokoonpanon paikkaa kärkkyvät pelaajat. Kahden ottelun pelaaminen kahdessa päivässä on poikkeuksellinen järjestely, mutta Sinipaitojen laaja kokoonpano antaa siihen mahdollisuuden.

”Arttu Mättö on avauskokoonpanosta ainoa joka jatkaa huomenna, kaikki muut vaihtuu. On tämä aika hieno tilanne tällä hetkellä, kun muutama aika hyvä kaveri odottaa vielä katsomossa loukkaantumisten ja työesteiden takia”, Listenmaa myhäili.

”Toivon että sunnuntaina ei tule ainakaan meidän päähän näin paljoa. Vastustajan päähän saa kyllä tulla, mutta meidän päähän pitää saada skarppausta. Kenttä on tietysti Kaupissa vähän isompi ja peli muuttuu tietyllä tapaa, mutta siihenkin on varauduttu kokoonpanovalinnoilla.”

Myös Topias Järvelä on vaihtopelaajana kokoonpanossa sunnuntain ottelussa, ja on valmiina pelaamaan jos kutsu käy. Kuluvan viikonlopun peleissä miellyttää erityisesti se, että niissä on vastassa tasokkaat joukkueet.

”Nyt kun on kaksi Kakkosen joukkuetta vastassa, niin kyllähän tämä kivaa on. Saadaan kunnon tasonmittaus vielä ennen kauden alkua.”

Toisaalta Järvelä odottaa myös viikkoa myöhemmin tulevaa TP-T-peliä, koska se on ensimmäinen johon voidaan ottaa edes kourallinen yleisöä.

”Toivottavasti tehdään silloin enemmän kuin neljä maalia, koska kiva se on kannattajia huudattaa. Aika hiljaista oli tänään, joten kyllä tässä sitä kaipaa, että saataisin tänne Pyynikille porukkaa paikalle.”

Harjoitusottelu

4 – 3

( 2 – 2 )

1′ Topias Järvelä
45′ Severi Kankkunen
59′ Roope Kostiainen
68′ Eino-Veikko Ek

Yleisöä:
0

11' Juho Salminen
30' Juho Salminen
51' Juho Salminen

Yleisöä:
0

29 Henri Savolainen
4 Eino-Veikko Ek
6 Severi Kankkunen C
7 Mauno Sirén
8 Topias Järvelä 37'
11 Roope Kostiainen
15 Jesse Vuori
16 Paavo Kujala
22 Markus Kopf 29'
24 Arttu Mättö 22' 61'
31 Ville Kukkanen
31 Antti Kuusinen
3 Matias Stark 73' 61'
9 Eric Bullock
23 Po Law
25 Iikka Häkkinen
26 Verneri Uimonen 29'

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU