Tampere United ja rutinoitunut hyökkäyspään pelaaja Mika Ahonen, 29, ovat tehneet kauden 2022 kattavan sopimuksen. Ahonen siirtyy Sinipaitoihin samassa Kakkosen lohkossa pelaavasta paikallisvastustaja Ilves-Kissoista. Ahonen ehti edustaa Kissoja kahden edelliskauden ajan pelattuaan sitä ennen seitsemän kautta TPV:n edustuksessa.
Pallo-oppinsa länsi-Tampereella PP-70:ssa saanut Ahonen tunnetaan ennenkaikkea älykkäänä ja yllätyksellisenä pelaajana, jonka visio ja ratkaisut kentällä ovat parhaimmillaan hekumallisia.
”Allekirjoitan tuon väittämän kyllä”, Ahonen vahvistaa.
”Vahvuuteni on pelikäsitys, joka on pihapelien perua. Osaan hakeutua kentällä paikkoihin, joista on tilaa antaa ratkaisevia syöttöjä ja tehdä maaleja.”
Esimakua Ahosen juonikkuudesta saatiin jo tammikuun Atlantis-harjoitusottelussa, jossa hän nikkasi TamUn neljännen osuman maltillisesti taka-alakulmaan hämäten sekä puolustuksen että maalivahdin täydellisesti.
Ahonen on kärsinyt urallaan jonkun verran loukkaantumisista, mutta on ollut silti tasaisen tehokas. Parhaimmillaan Kakkosessa 15 maalia yhden kauden aikana takonut taitopelaaja viimeisteli viime kaudella Ilves-Kissoissa kuusi sarjaosumaa ja oli tärkeässä roolissa taistelussa sarjapaikasta.
Sinipaitoihin Ahosen toivat tutut syyt:
”Olen kuullut organisaatiosta pelkkää positiivista ja kun mukana on paljon vanhoja pelikavereita, oli helppo tulla mukaan. Pelaan kauden kerrallaan niin kauan kuin intoa futikseen riittää ja nyt oli hyvä hetki tulla TamUun.”
Ahonen on edustanut urallaan aiemmin vain punaiseen pukeutuneita tamperelaisjoukkueita. Hyppy Sinipaitoihin ei kuitenkaan Ahoselle itselleen ole järkytys.
”Olen jo pikkupoikana ollut TamU-kannattaja ja katsonut kun joukkue dominoi Veikkausliigaa. Siirto Sinipaitaan on siis itselleni jopa ylpeyden aihe”, Ahonen hehkuttaa.
Valmennukselle tuttu pelaaja
Päävalmentaja Jukka Listenmaa on luonnollisesti innoissaan Ahosen liittymisestä sopimuspelaajin.
”Mika on vuosien takaa tuttu kaveri, joten tiedän aika tarkkaan millainen pelaaja saadaan. Hänellä on paljon peliälyä ja näkemystä ja hän on myös erittäin hyvä organisoimaan koko joukkueen hyökkäyspeliä”, Listenmaa kuvailee.
Ensimmäisen kerran Ahonen ja Listenmaa olivat samassa organisaatiossa PP-70:ssa Ahosen ollessa B-juniori-iässä. Sittemmin kaksikon tiet ovat kohdanneet TPV:ssä. Päävalmentaja pitää Ahosta selkeästi erityyppisenä pelajaana kuin TamU:n nykyiset kärkipelaajat
”Juoksuvoimaa emme Ahosen myötä välttämättä saa, mutta järkeä sitäkin enemmän. Ominaisuuksillaan hän tuo TamUun erilaisia avuja, kuin meillä nyt on.”
Tampere United on nyt julkistanut yhteensä 21 pelaajasopimusta kaudelle 2022 ja lisää sopimusuutisia on luvassa pian. Seuraavan kerran Ahonen ja muut Sinipaidat ovat tulessa harjoitusottelussa tulevana sunnuntaina 6.2. kun klo 20.00 alkavassa ottelussa asettuu vastaan TPV. Otteluun voidaan ensimmäistä kertaa tänä talvena toivottaa myös yleisö tervetulleeksi.
Nyt jos koskaan kannattaa myös hankkia kausikortti tulevalle Kakkosen kaudelle. Kakkosen B-lohko pelataan poikkeuksellisesti 13 joukkueen voimin, joten Kausikortti kattaa peräti 12 sarjakauden kotiottelua. Lisäksi hintaan sisältyvät Suomen Cupin kotiottelut, joita on varmuudella tulossa ainakin yksi, sillä Suomen Regions’ Cupin finalistina TamU saa automaattisesti kotiedun ensimmäisessä cup-ottelussaan.
Yleisimmin hankitut kausikortit löytyvät napeista tämän uutisen lopusta, ja loput vaihtoehdot eli erilaiset yhdistelmät ja VIP-kausikortit löydät TamU-kaupasta osoitteesta tampereunited.fi/kauppa.
Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2022:
Mika Ahonen (kk, h)
Anton Bright (p, kk)
Eric Bullock (h)
Eino-Veikko Ek (p, h)
Arttu Haapala (kk)
Topias Järvelä (kk)
Severi Kankkunen (p)
Roope Kostiainen (h)
Paavo Kujala (p, h)
Antti Kuusinen (mv)
Arttu Mättö (kk)
Jesse Oksanen (kk)
Farhad Rahimi (h)
Joonas Rantala (p)
Arttu Raittinen (h)
Eetu Räisänen (kk)
Aapo Sipponen (mv)
Mauno Sirén (p, h)
Jesse Vuori (p)
Tomi Ylinen (kk)
Thanasis Zeris (mv)