Jukka Listenmaa on Tampere Unitedin uusi päävalmentaja

01/11/2019
Uutinen

Tampere Unitedin päävalmentajana toimii tulevalla Kolmosen kaudella Jukka Listenmaa, joka ottaa samalla vastuulleen myös seuran valmennuspäällikön tehtävät. UEFA A -koulutuksen suorittanut Listenmaa tuo Sinipaitoihin vankan kokemuksen, johon sisältyy pitkä peliura kasvattajaseura Tampereen Pallo-Veikoissa. Viimeiset ottelunsa huipputasolla Listenmaa pelasi Tampere Unitedin paidassa kaudella 1999, ja 2000-luvulla Listenmaa on valmentanut lukuisissa tamperelaisseuroissa. Nyt tehty sopimus kattaa kauden 2020, ja lisäksi siinä on seuran optio kaudesta 2021.

Viime vuodet Jukka Listenmaa on viettänyt Tampereen Pallo-Veikoissa edustusjoukkueen ja vanhimpien juniorien valmennustehtävissä. Viime kaudella hän myös tuurasi reilun kuukauden ajan Anssi Ylistä TPV:n edustusjoukkueen päävalmentajan paikalla ja johti joukkueen kuudessa pelissä yhteen voittoon ja kahteen tasapeliin.

Hakeutuminen kasvattajaseurasta Sinipaitoihin oli Jukka Listemaalle vakavan pohdinnan paikka. ”Päätös ei missään tapauksessa ollut helppo, mutta uudet haasteet ja valmennuspäällikön homma sai mut hakemaan paikkaa. Sopimus syntyi ekan haastattelun jälkeen helposti, kun siinä vakuutuin, kuinka tosissaan TamUssa tehdään töitä”, Listemaa kommentoi siirron syntymistä.

Tampere United ei ole peitellyt haluaan palata Kakkoseen niin pian kuin mahdollista, ja tämä sopii Listenmaallekin erittäin hyvin. ”Tavoitteena oleva nopea nousu takasin Kakkoseen oli yksi iso asia, minkä vuoksi päätin ottaa paikan, koska kilpailun takia tätä haluan tehdä”, Listemaan linjaa.

Tamperelaisena valmentajana Listenmaan etu on paikallisten pelaajien tunteminen. Myös viime kaudella Sinipaidoissa pelanneet pelaajat ovat ”Listelle” tuttuja: ”TPV-taustaiset pelaajat tunnen luonnollisesti oikein hyvin, ja joitain heistä olen valmentanutkin jo aikasemmin. Myös pitkään TamUssa pelanneet tunnen jalkapalloilijoina aika hyvin, ja vasta vuoden joukkueessa olleetkin olen nähnyt jokusen kerran kentällä aikasemminkin”, Listenmaa erittelee.

Helposti lähestyttävä valmentaja

Jukka Listenmaa luonnehtii itseään helposti lähestyttäväksi valmentajaksi. ”Haluan rakentaa sellaisen TamUn, jossa on luottamus pelaajien ja johtoryhmän välillä ja jossa jokaisen on helppo olla oma itsensä. Sen jälkeen haluan, että treeneissä kaikki hommat tehdään tosissaan, mutta myös välillä siellä saa nauraakin. Pelifilosofiassani kaikki kaikessa on kenttätasapaino. Toisena asiana on, että ollaan työteliäämpi joukkue kentällä”, linjaa Listenmaa.

Seuran valmennuspäällikön tehtävä on Jukka Listenmaalle uusi ja mielenkiintoinen haaste. Vastuulle tulevat erityisesti seuran 8-vuotiaiden ja vanhempien ympärivuotisena toimivat harrastejoukkueet. ”Tarkoituksena ei ole heittää ‘Listeä’ hoitamaan yksin seuran koko junioripuolta, vaan hänelle on kaavailtu iso rooli kaupunginosatoimintaan pohjautuvaa junioritoimintaa astetta kilpailullisempaan suuntaan. Tavoitteenamme on edelleenkin olla seuran strategian mukaisesti paras paikka aloittaa jalkapallo, mutta pikku hiljaa on mietittävä myös pelaajapolun rakentamista niin, että jonain päivänä se tuottaa pelaajia edustusjoukkueeseen. Edessä on vielä pitkä tie, mutta nyt luodaan niitä rakenteita, jotka sen lopulta mahdollistavat”, toteaa parin viikon päästä seuran puheenjohtajan paikalle siirtyvä varapuheenjohtaja Antti Niemistö.

Harjoitukset alkavat jo ennen joulua

Edustusjoukkueen kausi alkaa keskiviikkona 13.11. pidettävällä kauden avauspalaverilla. Pallolliset harjoitukset alkavat marras-joulukuun vaihteessa Pirkkahallin auetessa. Päävalmentajan avuksi tuleva muu taustaryhmä pyritään vahvistamaan mahdollisimman pian.

Keskustelut jatkosopimuksista viime kauden pelaajien kanssa saavat uutta pontta nyt, kun päävalmentajan nimi on tiedossa. Sama koskee luonnollisesti myös keskusteluja uusien pelaajien ja mahdollisten paluumuuttajien kanssa. Tästä se siis taas alkaa: yhteinen jännitys ensi kauden joukkueen rakennusvaiheista ja spekulointi siitä, ketkä jatkavat ja keitä uusia saadaan houkuteltua mukaan. Ensimmäiset uutiset päästään toivottavasti julkaisemaan jo lähitulevaisuudessa.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2