Joonas Immonen on TamUn uusi veräjänvartija

24/01/2024 TamU
Uutinen

Tampere Unitediin siirtyy Kakkosen tasolle hyvin meritoitunut maalivahti, kun Joonas Immonen siirtyy Sinipaitoihin HJS:n riveistä. Raamikas Immonen on erittäin hyvä reaktiotorjuja ja vahva jalalla. Veikkausliigassakin pelanneen 26-vuotiaan Immosen sopimus kattaa kauden 2024.  Tampere Unitediin tullessaan Immosella on mielessään vain ja ainoastaan auttaa TamU nousemaan Ykköseen.

Joonas Immonen

  • Syntynyt 5. syyskuuta 1997
  • Vahva jalalla ja hyvä lähitorjuja.
  • Vyöllä 53 peliä Ykkösessä ja yksi peli Veikkausliigassa.

Vakuutuin seuran valmennuksesta ja toimintatavoista. Tempo on treeneissä ollut kova ja on aivan luksusta, kun on kaksi maalivahtivalmentajaa, jotka täydentävät hyvin toisiaan.

- Joonas Immonen
Maalivahti

Joonas on jo nyt hyvä jalalla ja potku lähtee pitkälle. Uskon, että saamme monipuolistettua jalalla pelaamista vielä, jotta se saadaan hyvin joukkueen käyttöön. Joonas on myös äärimmäisen hyvä reaktiotorjuja.

- Juha Seppälä
Maalivahtivalmentaja

Kyllähän TamUsta tulee päällimmäisenä mieleen huikeat fanit. Meillä on ollut ennen Sinikaartin kanssa hyviä biiffejä, ja nyt on ilo olla heidän puolella.

- Joonas Immonen
Maalivahti

Janakkalan Pallon kasvatti debytoi miesten peleissä jo 16-vuotiaana, kun B-juniori-ikäinen maalivahti pelasi kaudella 2014 peräti 13 ottelua Kakkosta FC Hämeenlinnan paidassa. Seuraavaksi kaudeksi Immonen siirtyi Valkeakoskelle FC Hakan riveihin, jossa junioriottelujen lisäksi syntyi debyytti Ykkösessä.

Kaudella 2016 vain 18-vuotias Immonen oli jo Hakan ykkösmaalivahti ja pelejä kertyi 16 kappaletta. Seuraavilla kausilla ottelumäärä Hakassa vaihteli neljän ja kahdentoista välillä. 

Koskilaisten noustua Veikkausliigaan kaudeksi 2020 Immonen pääsi Maarianhaminassa tekemään debyyttinsä Veikkausliigassa 2–2 päättyneessä ottelussa IFK Mariehamnia vastaan. Enempää liigaminuutteja ei kuitenkaan kertynyt, vaan loppukaudesta hän pelasi Porissa MuSan maalilla. Kaikkiaan Ykkösen pelejä Immosen vyölle on kertynyt yli 50 Hakan ja MuSan riveistä.

Kaudeksi 2021 Immonen siirtyi kotikonnuilleen ja on ollut edelliset kolme kautta HJS:n ykkösvahti. Viime kaudella Immonen pelasi kauden jokaisen minuutin. Moni TamUn kannattaja voinee muistaa viime kaudelta Immosen suuren roolin turhautumisessa, kun Sinipaidat eivät Kaurialan kentällä saaneet voittomaalia vahvasta loppurynnistyksestä huolimatta.

Vaikka pelejä on kertynyt edellisen kolmen kauden aikana vain hämeenlinnalaisten riveissä, siirtyi Immonen loppukaudeksi 2022 Vaasan Palloseuraan, mutta pelejä ei tuolloin Veikkausliigassa kertynyt.

Tampere Unitedin maalivahtivalmentaja Juha Seppälä on hyvin tyytyväinen uuteen hankintaan. 

”Vaikkei häntä ole iällä pilattu, Joonas on erittäin kokenut maalivahti, joka valittiin pari vuotta sitten sarjan parhaaksi maalivahdiksi. Hän on myös äärimmäisen fiksu ja jalat maassa oleva kaveri”, Seppälä suitsuttaa.

Vaikka Seppälä näkee Immosen olevan jo nyt Kakkoseen eliittitason maalivahti, uskoo hänestä saatavan TamUssa vielä enemmän irti.

”Joonas on jo nyt hyvä jalalla ja potku lähtee pitkälle. Uskon, että saamme monipuolistettua jalalla pelaamista vielä, jotta se saadaan hyvin joukkueen käyttöön. Joonas on myös äärimmäisen hyvä reaktiotorjuja, mutta uskon, että pystymme auttamaan häntä vielä kehittämään yksi vastaan yksi -pelaamista.”

Äärimmäinen kilpailu peliajasta

Turengissa edelleen asuva Immonen olisi voinut jatkaa lähiseudun seurassa, jossa hän toimi kapteenina ja asemansa betonoineena ykkösvahtina, mutta hän päätti ottaa hypyn tuntemattomaan ja matkata lähes sadan kilometrin matkan TamUun, jossa hänelle ei ole luvattu peliminuutteja. Tampere Unitedin maalivahtivalmentaja Juha Seppälä arvostaa Immosen peliliikettä.

”Immoselle pitää nostaa hattua. Haluamme TamUssa äärimmäisen kovan kilpailutilanteen eikä peliaikalupauksia tehdä kenellekään. Hän tietää pelin hengen, mutta uskaltaa silti lähteä joukkueen kapteenin paikalta uuteen seuraan ja ottaa uuden haasteen vastaan.”

Immosen sopimuksen myötä TamUlla on tällä hetkellä kaksi sopimuksen alaista maalivahtia. Veikka Ståhlhandin sopimus on purettu hänen itsensä toiveesta, joten tällä hetkellä sopimukset ovat vain Immosella ja Remu Koikkalaisella. Harjoitusringissä on kuitenkin ollut hyvin maalivahteja talvikauden alussa.

”Lähtökohtaisesti haetaan kahta kokenutta maalivahtia ja yhtä tai kahta nuorempaa haastajaa. Haluamme saada äärimmäisen kovan kilpailutilanteen. Meillä ei lähtökohtaisesti ole selvää ykkösmaalivahtia, vaan peliaika pitää ansaita. Kaikkien maalivahtiemme on hyväksyttävä tilanne”, Seppälä kertoo.

TamUn pelityyliin kuuluu, että maalivahdin on pystyttävä avaamaan jalalla lyhyellä prässinkin alla. Pelitapaan kuuluu myös, että pitkiä palloja pitää pystyä puolustamaan linjan takana.

Immosella nousu mielessä

Immosen ensimmäinen kontakti TamUun oli tutun miehen kautta. Seuran uusi toiminnanjohtaja Ville Dahlman toimi samassa pestissä HJS:ssä vuodet 2015–2021. 

”Vakuutuin seuran valmennuksesta ja toimintatavoista. Tuntuu todella hyvältä olla TamUn mukana. Tempo on treeneissä ollut kova ja on aivan luksusta, kun on kaksi maalivahtivalmentajaa, jotka täydentävät hyvin toisiaan”, Immonen sanoo.

TamU on Immoselle tuttu vastus aiemmilta kausilta.

”Kyllähän TamUsta tulee päällimmäisenä mieleen huikeat fanit. Meillä on ollut ennen Sinikaartin kanssa hyviä biiffejä, ja nyt on ilo olla heidän puolella. Yksilötasolla tavoitteena on päästä esiintymään mahdollisimman monta kertaa Sinikaartin edessä.”

”En minä nyt turhan takia ala ajelemaan Turengista Tampereelle eli kyllä se nousu ehdottomasti pitää olla meillä tavoitteena”, Immonen paaluttaa.

Kannattajille Immonen lähettää terveiset kutsun muodossa.

”Tervetuloa uuteen Tammelaan kannustamaan TamU nousuun!”

Kausikortit kaudelle 2024

Kausikortti kannattaa ostaa jo tammikuun aikana, sillä TamU-kaupasta ostettaessa kausikortin oheen saa kaksi irtolippua huhti-toukokuussa Tammelan stadionilla pelattavaan Tampere Unitedin ensimmäisen kotiotteluun. Ottelun vastustaja selviää, kun Kakkosen otteluohjelma julkaistaan helmikuussa.

Irtoliput saa luonnollisesti samaan katsomoon kuin johon ostaa kausikortin, ja liput ovat normaalihintaiset vaikka kausikortti olisi alennusryhmien kausikortti. Lippujen avo on 12 € / kpl pääkatsomossa ja 10 € / kpl päädyssä sijaitsevassa kannattajakatsomossa.

Kausikorttien hinnat näkyvät tämän uutisen alla olevissa napeista, joiden kautta pääset suoraan ostoksille TamU-kauppaan.

Sopimuspelaajat

Tampere Unitedilla on nyt julkaistuna yksitoista pelaajaa ensi kauden joukkueeseen.

  • Anton Bright (p)
  • Janar Georg (h)
  • Joonas Immonen (mv)
  • Topias Järvelä (h)
  • Remu Koikkalainen (mv)
  • Eelis Korhonen (p)
  • Eero Lamberg (h)
  • Joonas Rantala (p)
  • Casper Stenroos (kk)
  • Julius Stenroos (kk)
  • Taha Özcelik (kk)

Katso Joonas Immosen haastattelu

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU