TamU otti viidennen peräkkäisen voittonsa Jyväskylässä, jossa TamUn tapaan Ykkösessä pian alkavalla kaudella pelaavaa JJK kaatui lukemin 0–3 (0–1). Ottelu oli samalla Sinipaitojen kolmas peräkkäinen nollapeli, jonka takuumiehenä oli tällä kertaa muutaman huipputorjunnan esittämään joutunut Joonas Immonen. Hyökkäyspäässä ottelun hahmoja olivat kaksi maalia tehnyt Jesse Huhtala sekä kaksi maalia syöttänyt Arttu Raittinen.


0 – 3

- Kolme tehtyä maalia ja oman maalin pitäminen puhtaana tyydyttivät tasaisessa ottelussa.
- Jesse Huhtala kasvatti talven maalisaldonsa kuuteen ja Matias Sarlin neljään.
- Nollapeli oli kaikkiaan talven neljäs ja Joonas Immoselle kolmas.
Vastassa oli juoksuvoimainen, fyysinen ja prässäävä joukkue, mutta meidän pelaajat olivat valmiita siihen.
Päävalmentaja
Pystyttiin hallitsemaan peliä suunnitelman mukaisesti ja tehtiin yli 400 onnistunutta syöttöä omille.
Päävalmentaja
Jos pystymme pitämään tämän tason ja inasen parantamaan tietyissä asioissa, uskon meidän olevan valmiita sarjan avaukseen.
Päävalmentaja
Ottelun alkua voi kuvailla klassisesti tunnustelevaksi ja tasaiseksi keskikentän väännöksi. TamU sai ensimmäistä kertaa pallon syvälle hyökkäyspäähän vasta kun peliä oli pelattu lähemmäs kymmenen minuuttia. Matias Sarlin, Arttu Raittinen ja Jesse Huhtala pyörittivät palloa syvällä vasemmalla, mutta eivät saaneet palloa laukaisupaikkaan. Seuranneesta kulmapotkustakaan ei saatu luotua sen vaarallisempaa tilannetta.
Tämän jälkeen näytti siltä, että TamUn maali oli vain ajan kysymys, sillä pallonhallinta oli selvästi Sinipaidoilla. Silti maali pääsi yllättämään Huhtahalli yleisön, sillä Jesse Huhtalan laukaus lähti suhteellisen kaukaa eleettömästi ja tappavan tehokkaasti.
Hyökkäys käynnistettiin syvältä omalta alueelta, jossa Huhtala itse käynnisti hyökkäyksen voittamalla pääpallon sivurajaheitosta. Arttu Raittinen juoksi pallon ylös vasenta laitaa pitkin ja syötti takaviistoon huhtalalle, jolla oli matkaa maaliin parikymmentä metriä. Ensin heilahti jalka ja sitten heilui verkko maalin takakulmassa, ja näin TamU johti 0–1.

TamUn mentyä johtoon kumpikaan joukkue ei päässyt mitenkään mässäilemään vaarallisilla hyökkäyksillä saati maalintekopaikoilla. TamU oli enemmän pallossa, mutta JJK sai ensimmäisen vaarallisen tekopaikkansa, kun Arjan Goljahanpoor lähetti laitahyökkääjän hyvään juoksuun boksin oikealta laidalta kohti maalia. Edessä oli vain maalivahti Joonas Immonen, mutta tämä sai seurata katseella, kun veto viuhui selvästi maalin ohi.
JJK oli seuraavan kerran tekopaikassa ennen puolen tunnin täyttymistä. Tilanteessa JJK pelasi vapaapotkun lyhyenä ja sahasi pallon boksin kulmalle keskityspaikkaan. Laadukas pallo tavoitti hyökkääjän taka-alueelta, josta terävä pusku maata kohti olisi varmasti ohittanut monen maalivahdin, mutta Joonas Immonen sai jollakin konstilla kätensä vielä tielle. Kun toppari Jonne Koistinen ehti vielä paluupalloon niukasti ennen hyökkääjää, TamUn maali varjeltui.
Ensimmäisen jakson viimeisellä vartilla TamUn pallonhallinta jatkui, mutta kovin lähellä maalintekoa ei kuitenkaan oltu. Jimi Kovalainen tosin tarjoili kertaalleen Jesse Huhtalalle tekopaikan boksin keskelle, mutta kärki joutui kurottamaan palloon ja hiukan voimaton laukaus jäi puolustajan jalkoihin. Tauolle mentiin lopulta TamUn yhden maalin johdossa.

Toisella jaksolla pari maalia lisää
Toisen jakson ei muuttanut pelin kulkua, vaan pallonhallinta pysyi enimmäkseen TamUlla. Ardian Kovaqi pääsi kokeilemaan puskua maalin edestä heti jakson alussa, kun Joonas Rantalan kulmapotku putosi juuri siihen mihin pitikin. Osuma palloon ei ollut kuitenkaan riittävän laadukas.
Kymmenen minuutin pelin jälkeen TamU pyöritti kuudentoista rajan molemmin puolin, ja lopulta Jesse Huhtala pääsi laukomaan boksin kulmalta. Takayläkulmaa tavoitellut laukaus kimposi kuitenkin maalin kattorakenteiden kautta päätyseinään.
JJK puolestaan oli lähellä tasoitusmaalia tunnin kohdalla. Arjan Goljahanpoorin loistokeskitys löysi takatolpalle juosseen hyökkääjän, mutta tämä puski pallon avopaikasta karkeasti maalin yli, ja näin TamUn johto piti.
Tämä epäonnistuminen osoittautui kohtalokkaaksi, sillä TamU tuplasi johtonsa heti seuraavasta hyökkäyksestä. Jesse Huhtala voitti maalivahti Immosen todella pitkän avauksen boksissa. Jatkotilanteessa toppari näytti rikkovan Huhtalaa, ja pallon nappasi tilanteeseen taustalta juossut Arttu Raittinen, joka jatkoi pelivälineen edelleen boksiin toiselta laidalta juosseelle Matias Sarlinille. Sarlinin laukaus otti kimmokkeen vastustajasta ja painui vastustatamattomasti etukulmasta sisään.

TamUn vaihtoralli alkoi pyöriä kahden maalin johtoasemassa, ja ensimmäisenä vaihtoon tulivat laitahyökkääjänä uurastanut Matias Sarlin ja keskikentän työteliäs lukko Arttu Mättö, ja sisään tulivat Eero Lamberg ja Tuukka Törmä. Jo tauolla kentän jätti laitapuolustaja Verneri Maunuksela, jonka korvasi Joona Hallivuori.
Parikymmentä minuuttia ennen täyttä aikaa JJK sai kaksi laukausta maalia kohti. Näistä ensimmäinen lähti, kun Jonathan Dunyinin sai paljon tilaa ja aikaa keskellä. Matkaa maaliin oli kuitenkin reilusti, eikä Joonas Immonen ollut yllätettävissä.
Hetkeä myöhemmin Immonen joutui venymään jo ihan kunnolla, kun TamU ei saanut purettua palloa boksista, ja Arjan Goljahanpoor pääsi laukomaan aivan vapaasti pilkun kohdalta. Joonas Immonen venytti kuitenkin kätensä pallon tielle maalin alakulmaan.

TamU oli lähellä ottelun sinetöimistä heti seuraavasta hyökkäyksestä. Maalivahti Immonen avasi jälleen vastustajan boksiin asti, ja Tuukka Törmä voitti kakkospallon puhtaasti. Tästä pallo pelattiin muutamalla näppärällä siirrolla Jesse Huhtalalle linjan taakse, mutta JJK-vahti Saku Kankaanpää tuli hyvin vastaan jo otti komean torjunnan. Jatkotilanteessa Arttu Raittinen pääsi vielä laukomaan, mutta veto pomppi niukasti maalin ohi.
Seuraavan tekopaikan sai Ardian Kovaqi reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, jun Joonas Rantala löysi jälleen kulmapotkullaan pitkänhuiskean topparin takatolpalta, mutta nytkään pusku ei osunut aivan kohdilleen.
Ottelun kolmas maali syntyi lopulta kulmapotkusta. Tällä kertaa oltiin Jimi Kovalaisen kulmalla, ja Jesse Huhtala oli jätetty täysin vapaaksi takatolpalle. Maalivahti Kankaanpää torjui vielä Huhtalan puskun, mutta veto paluupallosta oli tekemätön paikka. Syntyneet 0–3-lukemat jäivät ottelun loppulukemiksi.

Päävalmentaja Bowlesin kommentit
Selvistä voittolukemista huolimatta päävalmentaja Sebastian Bowles ei nähnyt voiton irronneen millään tavalla helposti.
”Tiedettiin ettei Pagen joukkue tee meille helpoksi saada tulosta ja vastassa olikin juoksuvoimainen, fyysinen ja prässäävä joukkue, mutta meidän pelaajat olivat valmiita siihen”, Bowles totesi viitaten skottivalmentaja Brian Pageen.
Kommentteja ottelua seuraavana päivänä antaessaan Bowles oli ehtinyt jo tutustua ottelun tilastoihin, jotka näyttävät 60 prosentin pallonhallintaa.
”Pystyttiin hallitsemaan peliä suunnitelman mukaisesti ja tehtiin yli 400 onnistunutta syöttöä omille”, Bowles poimii.
Pelin hahmoja kerratessa esiin nousevat odotetusti Jesse Huhtala ja Joonas Immonen sekä talven neljännen maalinsa tehnyt Matias Sarlin.
”Pystyimme myös pelaamaan heidän prässin ohi sekä hyödynnettiin tilaa prässilinjan takana, josta syntyi myös ’Sarkun’ komea maali ’Immon’ pitkästä avauksesta. Jesse teki mitä häneltä odotettiin kahden maalin muodossa ja puolustus sekä ’Immo’ olivat ohittamattomia”, Bowles toteaa.
Seuraavat tapahtumat Tammelassa
TamU pelaa ennen Ykkösen sarja-avausta enää yhden harjoitusottelun, jossa vastaan tulee Ykkösliigassa pelaava SJK Akatemia. Ottelu pelataan Tammelan stadionilla sunnuntaina 6.4. klo 19.30.
”Isoin kenraali on edessä kahden viikon päästä Tammelassa. Jos pystymme pitämään tämän tason ja inasen parantamaan tietyissä asioissa, uskon meidän olevan valmiita sarjan avaukseen”, Bowles näkee.
Sarjan avausottelu pelataan perjantaina 11.4. klo 19.00. Silloin Tammelan stadionilla tulee vastaan Atlantis FC.
”Pelaajat ovat pelanneet todella kypsästi ja kurinalaisesti, sekä sisäistäneet upeasti pelityylimme. Olen todella ylpeä koko meidän staffista ja kaikista pelaajista, miten hienosti ollaan yhdessä tehty töitä tämän joukkueen eteen”, Bowles fiilistelee.
Ennen Tammelassa pelattavia otteluita stadionilla järjestetään keskiviikkona 2.4. klo 17.00–19.00 kaudenavaustapahtuma. Tapahtuma järjestetään stadionin 3. kerroksessa eli TamU-klubilla. Mukana on joukkueen pelaajia ja valmentajia, ja ohjelmassa on muun muassa haastatteluja. Myyntipisteillä on tarjolla juomaa ja ruokaa.
Tapahtumassa voi myös ostaa kausikortin tulevalle kaudelle, ja lisäksi kausikortit ovat myynnissä TamU-kaupassa.
”Nähdään Tammelassa!”, huikkaa päävalmentaja Sebastian Bowles.

0 – 3
( 0 – 1 )

61′ Matias Sarlin
83′ Jesse Huhtala
Yleisöä:
1 | Joonas Immonen C | ||
3 | Jonne Koistinen | 75' | |
5 | Ardian Kovaqi | 84' | |
10 | Matias Sarlin | 65' | |
11 | Arttu Raittinen | 84' | |
13 | Jesse Huhtala | ||
15 | Joonas Rantala | 75' | |
24 | Arttu Mättö | 65' | |
25 | Rasmus Lehtonen | 65' | 75' |
29 | Verneri Maunuksela | 46' | |
41 | Jimi Kovalainen | 84' | |
33 | Oskari Hirvonen | ||
4 | Teemu Palo | 84' | |
6 | Tuukka Törmä | 65' | |
7 | Julius Stenroos | 84' | |
8 | Jasu Nieminen | 75' | |
9 | Eero Lamberg | 65' | |
20 | Leevi Kohonen | 75' | |
22 | Lauri Kesti | 75' | |
23 | Joona Hallivuori | 46' | |
35 | Abu Seyar | 84' |