Jesse Vuori tuo juoksuvoimaa TamUn alakertaan

12/12/2020
Uutinen

Tampere Unitedin tryouttien kautta syntyneiden sopimuksien uutisointi jatkuu Jesse Vuoren sopimusjulkaisulla. Ilveksen kakkosjoukkueesta siirtyvä Vuori on tunnettu työteliäänä ja nopeana laitapuolustajana. Tehty sopimus on mallia 1+1 vuotta.

Tampere Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaa kuvailee erittäin mielellään tuoreen sopimuspelaajan Jesse Vuoren, 21, ominaisuuksia.

”Kyseessä on juoksuvoimainen ja hyvin potentiaalinen pelaaja. Nyt päästään sinne Ekin ja ´Maukan´ nopeuksiin. Lisäksi hän ei tunnu väsyvän.”

”Kaveri on ehkä vähän pienikokoinen, mutta menee rohkeasti tilanteisiin. Syöttötaito on myös hyvällä tasolla. Siinä näkee, että on Ilveksen junnukoulu takana. On ollut myös ilo huomata kuinka nopeasti Jesse reagoi pallonmenetyksiin”, Listenmaa jatkaa.

Kaksi viimeistä kautta Jesse Vuori on pelannut Ilveksen kakkosjoukkueessa aikuisten pelejä. Ensin Kolmosta kaudella 2019 ja päättyneellä kaudella Kakkosta. Aivan tarkkasilmäisimmät Unitedin kannattajat saattavat muistaa Jesse Vuoren maalin TamUn verkkoon Suomen Cupin ottelussa viime tammikuussa Pirkkahallissa.

Tätä ennen Vuori oli saavuttanut SM-mitaleita Ilveksen kanssa B- ja A-junioreissa.

Vuori haluaa olla mukana nostamassa Tampere Unitedia

Jesse Vuori aloitti jalkapallon jo viisivuotiaana LeKin riveissä. Sieltä tie vei kymmenen vuotta myöhemmin Ilveksen junioreihin.

”Olin LeKissä pelannut loppuajan jo muutamaa vuotta vanhempien poikien kanssa, kunnes siirryin 15-vuotiaana uusia haasteista kohti Ilvekseen”, kertaa Vuori taannoista siirtoa.

Tampere United onkin Vuorelle toinen aikuisajan seura.

”Tampere Unitediin hakeuduin, sillä olen kuullut paljon hyvää seurasta, ja tiedän seuran nousutavoitteista. Haluan olla mukana nostamassa tätä upeaa joukkuetta eteenpäin. Myös upea historia nousuineen ja laskuineen sekä vahvasti taustalla olevat fanit tukivat päätöstäni”, Vuori kertoo.

Omiksi vahvuuksikseen Vuori löytää jo päävalmentaja Listenmaan mainitsemia ominaisuuksia.

”Olen tottunut pelaamaan laidassa leveydessä. Vahvuuksiini kuuluu juoksuvoima. Pystyn ohittamaan nopeudella vastustajia ja uuvuttamaan heidät 90 minuutin aikana. Pallo pysyy myös hyvin jalassa ja pystyn antamaan hyviä syöttöjä sekä keskityksiä laidalta. Jaksan tehdä töitä molempiin suuntiin.”

Jesse Vuori on mukana sunnuntaisessa harjoitusottelussa ACEa vastaan, mutta valitettavsti ottelu joudutaan pelaamaan koronapandemian takia ilman yleisöä. Kausikorttimyynti käy kuitenkin edelleen kuumana, sillä alennuskampanja jatkuu joulukuun loppuun asti. Kampanjan ajan kausikortin hinta on vain 40 €, ja Lisäksi myynnissä on naisten edustusjoukkueen tukikausikortteja 15 €:n hintaan. Molemmat kausikortit yhdessä maksavat vain 50 €. Tule ostoksille: tampereunited.fi/kauppa.

Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2021:

Ali Aitbenzanzoun, kk
Hakim Belbachir, h
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Arttu Haapala, kk
Iikka Häkkinen, h
Topias Järvelä, h
Severi Kankkunen, p
Roope Kostiainen, h
Antti Kuusinen, mv
Po Law, p
Eetu Räisänen, kk
Mauno Sirén, p
Riku Tanila, mv
Jesse Vuori, p
Panu Väliaho, h

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU