Joulukuun alussa Kolmosen kauteen valmistautumisen aloittanut Tampere Unitedin edustusjoukkue on saanut uuden sopimuspelaajan. JäPSistä Tampere Unitediin siirtyvä Jerry Sorjonen tuo nopeutta ja työmoraalia Sinipaitojen hyökkäyspeliin.

Jerry Sorjonen, 22, on lyhyessä ajassa onnistunut vakuuttamaan Tampere Unitedin valmennusjohdon, ja tuore yksivuotinen sopimus on allekirjoitettiin jo ennen viime viikonlopun Ilves-Kissat-ottelua. Sopimus pitää sisällään myös seuran option kaudesta 2021.
”Jerry on esiintynyt harjoituksissa erittäin positiivisesti, ja uskon että hän tulee tosissaan taistelemaan meillä avauskokoonpanon paikasta ja isoista minuuteista”, päävalmentaja Jukka Listenmaa arvioi.
”Hän on vaihtoehto myös kymppipaikalle, mutta lähtökohtaisesti Sorjonen on laitalinkki, ja sieltä uskon sen pelipaikan meilläkin löytyvän”, Listenmaa jatkaa.
Sorjonen saapuu Tampereelle ja Unitediin Järvenpään Palloseurasta, jota hän on edustanut C-juniorista asti. Ensimmäiset miesten pelinsä hän pelasi JäPSin kakkosjoukkueessa Nelosen peleissä. Tuo joukkue nousikin viime kaudeksi Kolmoseen, mikä tarjosi Sorjoselle samalla mahdollisuuden nousta myös Kakkosessa pelaavan edustusjoukkueen riveihin.. Päättyneellä kaudella Sorjosen kausi jakaantui siten, että hän oli kakkosjoukkueen avainpelaajia ja viimeisteli kauden aikana kolme maalia. Peliaikaa edustusjoukkueessa kertyi puolestaan kolmessa Kakkosen pelissä. Tampereelle miehen toivat opiskelut Tampereen ammattikorkeakoulussa, ja TamU valikoitui nopeasti uudeksi seuraksi.
”TamU kiinnosti minua, koska seuralla on tavoitteena päästä takaisin Kakkoseen ja haluan itse olla tässä projektissa mukana. Odotan tulevaa kautta innolla! Tampereen seudun joukkueet eivät ole itselleni kovinkaan tuttuja, joten mielenkiinnolla odotan minkälaisia porukoita sieltä tulee vastaan”, miettii Sorjonen.
Sorjosen sopimusjulkistuksen myötä sinivihreä seurayhteisö hiljentyy joulun viettoon. Kausikorttikampanja on voimassa vuoden loppuun asti, joten vielä on reilun viikon verran aikaa käydä hakemassa 40 euron hintainen kampanjakausari TamU-kaupasta. Harjoitusottelut jatkuvat nopeasti vuoden vaihduttua, sillä joukkue palaa harjoituksiin Pirkkahalliin torstaina 2.1. ja heti sunnuntaina 5.1. on vuorossa harjoitusottelu TPV:n A-pojista ja Kolmosessa pelaavasta kakkosjoukkueesta koottua ryhmää vastaan.
Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2020:
Ali Aitbenzanzoun (kk)
Mustafa Hussein Zada (p)
Oskari Ikonen (mv)
Sami Maja (mv)
Jerry Sorjonen (h)
Nils Strömsholm (kk)
Toni Tuuri (kk)