Jatkosarjan HJS-vieras­ottelun savuista sakot

01/11/2024 TamU
Uutinen

Palloliiton kurinpitovaliokunnan puheenjohtaja on määrännyt Tampere Unitedille 200 euron suuruisen sakon kannattajaryhmä Sinikaartin käyttämistä savuista HJS – TamU -ottelussa 7.9.2024. Sakon suuruus vastaa sitä, mitä vastaavista rikkomuksista on määrätty aiemminkin Kakkosen seuroille. Sakossa on otettu huomioon myös lieventäviä asianhaaroja.

Kurinpitovaliokunnan puheenjohtajan päätös perustuu Palloliiton turvallisuus­määräysten luvussa 4.1 oleviin määräyksiin, jotka koskevat muun muassa ilotulitteiden, soihtujen ja savujen hallussapitoa jalkapallo-otteluissa sekä pelaajien koskemattomuutta. Sakkorangaistus perustuu lisäksi siihen, että seurojen katsotaan turvallisuusmäärysten kohdan 3.5 mukaisesti olevan ankarassa eli tuottamuksestaan riippumattomassa vastuussa kannattajiensa käytöksestä.

Sakon suuruutta mitattaessa on otettu huomioon se, että Tampere United on tehnyt useita toimenpiteitä järjestyshäiriöiden ehkäisemiseksi sekä se, että savuja käytettiin vain kerran maalin juhlimisen yhteydessä, eikä häiriö toistunut myöhemmin ottelussa. Lisäksi lieventävänä seikkana on otettu huomioon se, että savut eivät häiriötä ottelulle, eikä esine- tai henkilövahinkoja syntynyt.

Tampere United tyytyy päätökseen, eikä aio valittaa saamastaan sakkorangaistuksesta.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

20.4. FC Inter 2 - TamU 2 – 3

30.3. Tuisku - TamU naiset 0 – 6

16.4. Härmä - TamU 2 1 – 3

25.4. klo 19 TamU - KPV

4.5. klo 16 TamU naiset - TPV

26.4. klo 14 TamU 2 - Loiske