Sinipaidat hallitsi suvereenisti kenttätapahtumia Kaukajärven keskiviikkoillassa ja teki samalla todennäköisesti uuden Pohjoismaiden ennätyksen kulmapotkujen määrässä yhdessä ottelussa. Ottelun päätteeksi voittoa juhli kuitenkin punainen puoli. TPV:n kakkosjoukkueelle hävityn kamppailun jälkeen yksi asia on varmaa. Nyt on pakko alkaa voittamaan pelejä.


1 – 0

”Vaasa all over again” kuului erään lähihistorian hyvin tuntevan kannattajan huulilta, kun päätösvihellys kuultiin. Kaudella 2018 Tampere United pelasi sarjan toisella kierroksella vierasottelun Vasa IFK:ta vastaan. Täydellinen hallinta ei kuitenkaan tuonut kaivattua osumaa, ja kotijoukkue rokotti erikoistilanteesta lisäajan kynnyksellä paikasta, joka oli heille ensimmäinen kunnon maalintekotilanne koko ottelussa.
Nyt kävi aivan samalla tavalla. Kauden 2020 toisen kierroksen ottelun käsikirjoitus oli saman jalkapallojumalan käsialaa, jolla tuntuu olevan melkoisen sairas huumorintaju. Kaksi vuotta sitten tuntui siltä, että Vaasan vierailusta ei päästy kunnolla yli koko kautena, ja kovin odotuksin kauteen lähtenyt TamU ajautui lopulta piinalliseen putoamistaisteluun. Valmennuksella sekä pelaajilla onkin nyt iso työ saada ravistettua Kaukajärven mörkö harteilta ennen tulevia koitoksia.
Lopputulosta oli kovin vaikea nähdä tulevaksi pelin alussa. TPV oli täydellinen vastaantulija, kun Sinipaidat rummutti taukoamatta hyökkäyksiä. Erityisesti Emeniken tarjoilut oikealta laidalta tuottivat päänvaivaa kotijoukkueen puolustukselle. Panu Väliaholle sekä Eino-Veikko Ekille tulikin tontit avausosumaan juuri tätä kautta.
Maalittoman avausjakson paras maalipaikka siunaantui noin viidentoista minuutin kohdalla hyvin erikoistilanteeseen ylös nousseelle kapteeni Eetu Rahkolalle. Rahkolan veto Arttu Haapalan erinomaiseen vapaapotkuun suuntautui kuitenkin niukasti ohi maalin. Jälkikäteen katsoen Unitedin pelin paras jakso osui avauskaksikymppiseen.
Toinen jakso oli tilanteiden valossa aavistuksen edeltäjäänsä tasaisempi, koska TPV pääsi muutamaan otteeseen iskemään terävästi vastaan. TamUn puolustuksen linja hoiti nämä tilanteet kuitenkin varsin mallikkaasti toppari Severi Kankkusen johdolla.
Yksi jakson parhaista maalintekopaikoista oli Roope Kostiaisella, jonka tulisen vedon TPV-vahti Jaakko Häyhä venytti kulmaksi. Myöhemmin Kostiainen pääsi kokeilemaan myös puskua maalin edestä kun Emenike tarjoili keskityksen, muttä tämäkin tilanne kuivui kokoon. Reilun tunnin kohjdalle kentälle Panu Väliahon tilalle tulleella Eric Bullockilla oli tekopaikka nopean hyökkäyksen päätteeksi, mutta puolustaja ehti viime hetkellä peittämään vedon.
Sinistä leiriä eniten kuohuttanut tilanne nähtiin kymmenisen minuuttia ennen loppua, kun hyvän ottelun pelannut Eino-Veikko Ek teki vasemmalta nousun boksiin, mutta hänen matkansa pysähtyi vastustajan kurottamaan jalkaan. Tuomari levitti kuitenkin kätensä ja isosta protestoinnista huolimatta palloa ei viety yhteentoista metriin.
Tuossa vaiheessa Unitedin kannattajat eivät osanneet kuitenkaan aavistaa, että vielä pahempaa oli tulossa. Varsinaisen peliajan tullessa täyteen Ali Matar pääsi tuikkaamaan kulmapotkusta TPV:n johtoon. Kotijoukkueen tarjoaman lyhyen kulmapotkuoppitunnin tuotos jäi ottelun ainokaiseksi, ja näin ollen jälleen hyvin kentällä esiintynyt Tampere United sai tyytyä paikallisottelutappioon ja nollaan pisteeseen.
Eino-Veikko EK: ”Nyt pitää jokaisen meistä katsoa peiliin”
Pukukopin luona oli ottelun jälkeen harvinaisen maassa olevia pelaajia. Yksi, joka pystyi jotenkin pukemaan järkytystä sanoiksi, oli toisen TamU-ottelunsa pelannut Eino-Veikko Ek.
”Onnistuttiin ihan hyvin tuomaan palloa alhaalta ylöspäin, mutta sitten murtautumisessa sinne maalipaikoille asti oli ongelmia”, Ek yritti kiteyttää mihin kaaduttiin.
TPV:n kakkosjoukkueelle hän osasi jakaa tappion hetkelläkin tunnustusta.
”Vastustaja pelasi hyvin eikä päästy oikein huippumaalintekosektoreille tarpeeksi montaa kertaa. Näki kyllä, että siellä oli tuttuja kavereita monella vastassa ja uhrautuvasti pelasivat. Heillä oli selvästi kova näyttämisen halu ja pisteet siitä heille.”
Katsomoon vaikutti siltä, että usein ratkaiseva viimeinen syöttö oli vaikea saada kohdilleen.
”Siltä se tuntui kentälläkin. Ihan hyvin pääsimme sinne kymppialueelle, mutta sen jälkeen joko kesti liian kauan syöttö tai sitten teimme väärän ratkaisun. Välillä pelasimme palloa alaspäin turhaan ja sitten toisaalta, kun oli muutama paikka missä olisi voinut pitää hetken enemmän sitä palloa ja etsiä rauhassa murtautumispaikkaa, niin sitten hätäiltiin.”
Tampere United on nyt pelannut kaksi hyvää ottelua, mutta pistemäärä on yhä pyöreä nolla. Esitykset ja tulokset eivät tällä hetkellä kohtaa.
”Eihän se kohtaa. Nyt pitää jokaisen meistä katsoa peiliin, että halutaanko me olla Kolmosen pelaajia, vaiko kenties jotain vähän enemmän. Treeneissä kilpailutilanne pitää näkyä enemmän sekä halu ottaa sitä ratkaisuviittaa ja joukkuetta reppuselkään.”
Päävalmentajan kommentit
”Eihän se ainakaan siitä kiinni jäänyt, etteikö meillä olisi maalipaikkoja ollut. Periaatteessa kai me pelasimmekin ihan hyvin. Aika suvereeni pallonhallinta meille, en tiedä mitenkä ne kulmapotkut lopulta menivät, mutta kai meillä niitä jotain 30 oli”, aloitti silminnähden hyvin pettyneen oloinen Jukka Listenmaa.
”Jossain vaiheessahan se meni meillä jo vähän ylihyökkäämisen puolelle ja sieltä vastustaja saikin sitten ne omat paikkansa. Mutta ei tämä siihen viimeiseen viiteen minuuttiin kaatunut”, jatkoi Listenmaa perään.
Alku oli TamUlta erityisen hyvää peliä ja siinä oli Listenmaan mukaan mukana uusia juttuja treenikentältä.
”Olimme käyneet pelin avaamista ja rakenteluvaihetta läpi. Tuotiin siihen mukaan uusi juttu, joka toimikin alkuun todella hyvin, ja päästiin Eino-Veikko Ekin ja Roope Kostiaisen puolelta jatkuvasti sillä suunnitelmalla läpi.”
Kahden tappion myötä Tampere United on ajanut itsensä varsin hankalaan asemaan, ottaen huomioon, että kausi on tällä kaudella normaalia lyhyempi. Seuraavan kerran pelataan ensi viikon lauantaina 4.7. kun TKT saapuu Pyynikin pyhättöön. Listenmaa ei kiertele sitä tosiasiaa, että tuolloin ei ole enää varaa menettää pisteitä.
”Tämäkin oli jo sellainen peli, että tätä ei olisi saanut missään tapauksessa hävitä. Nousua ajatellen meidän pitää nyt ottaa erittäin pitkä voittoputki”, päättää Listenmaa.

1 – 0
( 0 – 0 )

Yleisöä:
220
1 | Riku Tanila | ||
4 | Eino-Veikko Ek | ||
5 | Eetu Rahkola C | ||
6 | Severi Kankkunen | ||
8 | Ali Aitbenzanzoun | ||
10 | Emenike | ||
11 | Roope Kostiainen | ||
13 | Arttu Haapala | ||
18 | Panu Väliaho | 54' | |
27 | Nils Strömsholm | ||
41 | Eetu Räisänen | 64' | 76' |
29 | Henri Savolainen | ||
7 | Matias Stark | ||
9 | Oskari Korpinen | ||
15 | Mahad Hussein | ||
16 | Eric Bullock | 54' | |
17 | Jerry Sorjonen | ||
19 | Arttu Huovila | 76' |
30 | Jaakko Häyhä | |||
2 | Ali Matar | |||
20 | Julius Stenroos | |||
22 | Granit Shala | ![]() | ||
23 | Akseli Paavola | ![]() | ![]() | |
26 | Miska Huttunen | ![]() | ||
31 | Nuutti Mustalahti | ![]() | ![]() | |
35 | Joakim Ruohonen | ![]() | ||
66 | Ali Al-Fatli | |||
77 | Juho Mattila | |||
88 | Elias Valli | |||
13 | Antti Paasi | |||
3 | Lauri Hopia | ![]() | ||
7 | Renne Virtanen | ![]() | ||
8 | Niklas Sampila | |||
32 | Antti Kujala | ![]() | ||
45 | Jarkko Liimatainen | |||
59 | Aleksi Rantanen |