Sunnuntaina on vuorossa talven toinen Ilves-Kissojen kohtaaminen. Joulun alla pelatussa ottelussa paikalliskilpailija oli ylivoimainen ja pieksi Sinipaidat maan rakoon tylyin 6–0-numeroin. Nyt kaksi kuukautta myöhemmin pelattava ottelu on konkreettinen mittari sille, miten Sinipaidat ovat onnistuneet omaa peliään kehittämään viimeisen kahden kuukauden aikana.

Siitä on nyt kaksi kuukautta aikaa, kun Ilves-Kissat osoitti tasoeron hyvin kasassa pysyneen nipun valmistautumisessa verrattuna täysin rakennusvaiheessa olleeseen saman sarjatason joukkueeseen. TamUlla oli tuolloin vain muutama sopimuspelaaja kasassa, eikä niitä tosin vieläkään ole kuin 13 kappaletta, joten kymmenkuntaa pelaajaa voidaan nykyiseen ryhmään vielä lisää odottaa. Näistä yksi julkistetaan lauantaina vielä ennen sunnuntain ottelua.
Ilves-Kissat on rakentanut vahvaa joukkuetta alkavalle kaudelle ja vahvistunut joulun jälkeen entisestään. Näin ollen suurimman nousijasuosikin viitan asetteleminen Kissojen ylle ei ole tuulesta temmattua puhetta, vaan täyttä realismia. Vajaat kaksi kuukautta ennen kauden alkua voidaankin jo todeta, että Ilves-Kissat lähtee etumatkalta ja kauden juoni on siinä, että kestääkö tämä etumatka. Sunnuntain ottelu tulee antamaan monelle Tampere Unitedissa vastauksia sille, onko se yhä ratakierroksen perässä vai häämöttääkö Ilves-Kissojen selkä jo takasuoralla.
Ilves-Kissojen kovin nimi on TPV:n avainpelaajiin viime kaudella Ykkösessä kuulunut Tommi Smeets, mutta TamU-kannattajille tutuimpia nimiä ovat kaudella 2018 Sinipaidoissa Kakkosta pelanneet Ville Puustinen ja Radwan Moussa sekä kaudet 2016–17 mukana ollut Jussi Rasva, joka nykyisin valmentaa Tampere Unitedin naisten edustusjoukkuetta.
TamU on pelannut nyt kuusi kauteen valmistavaa ottelua Suomen Cupin lohkovaihe mukaan luettuna. Näistä jopa viisi ottelua on päättynyt tappioon. TPV:n kakkosjoukkue sen sijaan kaatui alkuvuodesta varsin vakuuttavan esityksen jälkeen. Vaikka ollaan vasta parin kuukauden päässä varsinaisen kauden alusta, on selvää, että voitto tai pari ruokkisi Sinipaitojen itseluottamusta sekä toisi lisää rentoutta koppiin. Näin ollen varsinkin viime viikkoinen TP-T-kyykkäys sattui kauteen valmistautumisen kannalta varsin ikävään rakoon.
Päävalmentaja Jukka Listenmaa on aiemmin talvella painottanut, että hän ei tunne käsitettä harjoituspeli, vaan kyseessä on aina viikon tärkein tapahtuma joukkueelle, kun pelipaita puetaan ylle. Ilves-Kissojen kohtaamista tässä vaiheessa talvea voikin luonnehtia Unitedille juuri niin tärkeäksi otteluksi mitä harjoituspelinimikkeen alla tapahtuva ottelutapahtuma vain voi olla.
Tason mittaus
Tampere Unitedin maalivahtivalmentaja Juha Seppälä alleviivaa samaa, että sunnuntaina mitataan kahden viimeisen kuukauden työ.
”Vaikka TP-T-ottelu oli tuossa Cupin pelien jälkeen välissä, niin kyllä tämä on juuri se ottelu, josta me tulemme saamaan vastauksia. Tämä on hyvä ja selkeä tasonmittaus sille missä me menemme tällä hetkellä, ja mitä olemme viimeisten viikkojen aikana oikein tai väärin tehneet”, Seppälä linjaa.
Seppälä myöntää avoimesti Ilves-Kissojen kovuuden tällä hetkellä.
”Suurin ennakkosuosikki sarjaan”, hän tiivistää.
Sinipaidat sai tällä viikolla jälleen yhden paluumuuttajan, kun maalivahti Jani Rantala palasi TamUn ryhmään. Rantala rauhoittelee seurayhteisöä tappiollisen TP-T-pelin jälkeen.
”Onhan voittaminen aina mukavampaa, ja sitä lähdetään joka pelistä hakemaan, mutta erityisen tärkeää näin harjoituskaudella on kehittää joukkueen peliä koko ajan parempaan suuntaan”, Rantala painottaa.
TamU-kansaa Rantala patistaa sunnuntaina Pirkkahalliin.
”Tässä ottelussa kohtaavat tulevan kauden kärkijoukkueet, joten kaikki vain paikan päälle seuraamaan!.”
Ottelu alkaa Pirkkahallissa kello 18.20 ja siihen on vapaa pääsy. Fanituotemyyntipiste löytyy kuuluttamon vierestä, ja siellä voi samalla hoitaa kausikortteihin sekä jäsenyyksiin liittyviä asioita. Mitään paitoja ei tosin tällä kertaa ole myyntipisteellä tarjolla, vaan mukana ovat muut tuotteet kuten huivit, pipot, lippalakit, mukit ja kangaskassit. Twitter palvelee estyneitä. Tervetuloa!