HJS haki voiton Sinipaidoista vastaiskuilla

22/05/2023 TamU naiset
Otteluraportti

Tampere Unitedin ja HJS:n välinen naisten Kolmosen ottelu pelattiin lauantai-iltana helteisessä Kaupissa. Ottelu oli Sinipaidoille kolmas kahdeksan päivän sisään, ja alla oli vierastappio PIFiä vastaan ja Kaupissa rangaistuspotkukilpailussa kärsitty tappio Pallo-Iiroja vastaan. Tavoitteena oli napata täysi pistepotti Kaupin lauantai-illassa, mutta TamU ei siinä onnistunut, vaan HJS vei pisteet 0–2-voiton turvin.

Naisten Kolmonen

0 – 2

  • TamU ei pystynyt murtautumaan riittävän hyville maalintekopaikoille tasaisessa ottelussa.
  • Vieraat iskivät voiton tuoneet maalinsa vastahyökkäyksistä TamUn pallonmenetysten jälkeen.
  • TamU on pelannut kolme peräkkäistä peliä tekemättä maaliakaan.

HJS:n aktiivinen keskialueen pelaaminen aiheutti ongelmia meidän pelinrakenteluumme, ja meille tuli useita pallon menetyksiä keskialueella. Yhdestä näistä harhoista HJS käänsi tilanteen nopeasti itselleen ja karkasi maalintekoon.

- Kari Numminen
Päävalmentaja

Ottelu alkoi tunnustelevasti, ja molemmat joukkueet yrittivät päästä viimeisen linjan taakse nopeilla puhkaisevilla syötöillä. Syötöt karkasivat usein päätyrajan yli, ja peli oli alkuun melko rikkonaista.

TamU pyrki rakentelemaan pallollista peliään maltilla ja onnistui siinä puolustuslinjan ja alempien keskikenttien osalta. Jakson edetessä HJS puolusti matalalta tiiviinä ja väijyi ainoastaan TamUn harhasyöttöjä. Valkopaitojen taktiikka puri, sillä TamUlle haasteeksi muodostunut keskikentän ylitys ei onnistunut lauantai-illassa kovinkaan montaa kertaa. HJS luki poikittaiset syötöt ja iski nopeilla vastahyökkäyksillä.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin nopean vastahyökkäyksen päätteeksi pelikellon käydessä 32. minuuttia. Nopea murtava syöttö keskialueen riiston jälkeen vapautti Veera Niemen karkuun TamUn puolustukselta ja läpiajoon kasvokkain maalivahti Kiira Kaivolan kanssa. Kaivola tuli maalilta vastaan, mutta ei onnistunut peittämään sijoitusta.

Peli jatkui 0–1-lukemissa, mutta kotijoukkueen pallonhallinnalla. TamU pyrki rakentelemaan peliä edelleen maltilla, mutta pallollisesta pelaamisesta puuttui tempo. Palloa pystyttiin liikuttamaan HJSn muodon ulkopuolella puolustuslinjassa, mutta muodon sisään pelaaminen tuotti vaikeuksia. HJS puolusti voimakkaasti eteenpäin ja pääsi nopeisiin vastahyökkäyksiin riistojen jälkeen.

Juuri ennen kuin tauko vihellettiin päättyneeksi, onnistui HJS viimeistelemään illan toisen maalinsa. HJS lähetti Jälleen keskialueelta puolipitkän pallo painottomalle puolelle, ja TamUn puolustuksen haparoidessa palloa alas ottaessa Peppi Laitila pääsi karkaamaan läpiajoon viimeistellen pallon verkon perukoille. Tauolle mentiin 0–2-lukemissa.

Toinen puolikas aloitettiin toiveikkaasti. TamU sai myötätuulen puolelleen, eikä laskeva aurinko enää häikäissyt silmiä. Jakson alkuun TamU sai pidettyä palloa HJSn hyökkäyspäässä, mutta ratkaisevat syötöt viimeisen linjan taakse eivät löytäneet perille.

HJS pääsi luomaan vaarallisia hyökkäyksiä jokaisesta TamUn pallonmenetyksestä, mutta vieraillakin viimeiset läpisyötöt tulivat usein aina maalivahti Kiira Kaivolalle asti. Pallonhallinta oli jakson aikana tasainen, ja TamU sai hallintajaksoillaan pitää palloa rauhassa aina viimeisen linjan ratkomiseen asti.

Pelin loppuminuuteilla TamU pääsi luomaan painetta voimakkaammin HJSn kenttäpuoliskolle kulmapotkujen kautta, mutta näistä TamU ei onnistunut saamaan palloa verkon perukoille. Suuresta paineistuksesta huolimatta HJS pääsi vielä pelin loppuhetkillä parikin kertaa yrittämään maalintekoa, mutta maalivahti Kaivola piti huolen siitä, etteivät numerot kasvaneet enää isommaksi. Ottelu päättyi siis HJSn voittoon lukemin 0–2.

Päävalmentaja Kari Nummisen mielestä peli oli tasaista ja kummallakin joukkueella oli yhtäläiset mahdollisuudet voittaa ottelu.

”Peli alkoi aaltoilevasti, ja tilanteita luotiin molempiin päihin tasapuolisesti. HJS:n aktiivinen keskialueen pelaaminen aiheutti ongelmia meidän pelinrakenteluumme, ja meille tuli useita pallon menetyksiä keskialueella. Yhdestä näistä harhoista HJS käänsi tilanteen nopeasti itselleen ja karkasi maalintekoon”, Numminen harmitteli ottelun ratkaisuksi jäänyttä takaiskumaalia.

”Vastaavia tilanteita tuli peliin edetessä muitakin, ja meidän alakerrassa piti kiirettä. Meillä ei toisaalta ollut tuuria omien tilanteiden viimeistelyssä ja näin ollen HJS vei pisteet mukanaan. Peli oli ihan hyvää tekemistä meidän osalta, mutta vastustaja oli aktiivisempi tässä pelissä.”

Naisten edustusjoukkue jatkaa sarjapelejään jo heti tiistaina 23.5. klo 19.30 alkaen FC Nokian vieraana Nokian keskuskentällä. Nokialaiset johtavat sarjaa puhtaalla pelillä, joten tiistainakin haaste on tiukka.

Naisten Kolmonen

0 – 2

( 0 – 2 )

Yleisöä:
42

32′ Veera Niemi
45+1′ Peppi Laitila

Yleisöä:
42

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

6.10. GBK - TamU 1 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

12.10. klo 13 HJS - TamU

klo - TamU naiset

klo - TamU 2