Naisten edustusjoukkue on aloittanut kauden vakuuttavasti, sillä viidestä pelistä on kertynyt sarjajohtoon oikeuttavat kolmetoista pistettä. Tehtyjä maaleja on yhdeksän ja päästettyjä vain neljä. Lauantaina Sinipaidat joutuu kuitenkin kovaan testiin, kun kuudes sarjakierros vie joukkueen Liedon Pallon vieraaksi. Kotijoukkue on tällä hetkellä sarjassa kolmantena neljä pistettä TamUn perässä, ja haluaisi varmasti iskeä kiinni Sinipaitojen kantaan.
TamU – LiePa
- Molemmat joukkueet kuuluvat sarjan nousijasuosikkeihin.
- Joukkueet kohtasivat ensimmäisen kerran viime kaudella, ja LiePa voitti molemmat ottelut.
- Erityisesti syyskuisesta Pyynikin kohtaamisesta jäi Sinipaidoille hampaankoloon, ja revanssi maistuisi makealta.
LiePa on ehdottomasti yksi sarjan nousijasuosikki. Joukkueen maaliodottoma on sarjan korkeimpia, ja tämä vaatii meiltä tarkkaa puolustuspeliä, jos mielimme hakea pisteet.
Päävalmentaja
Liedon Pallo pelasi vielä kaudella 2022 Kakkosessa, mutta kaksivuotinen visiitti valtakunnallisissa sarjoissa päättyi tuohon kauteen, ja sen viime kaudella LiePa ja TamU pelasivat ensimmäiset keskinäiset ottelunsa. TamU on vielä voitoitta lietolaisia vastaan, sillä kesäkuun otteli Liedossa päättyi 3–0 ja kotona Pyynikillä TamU taipui syyskuussa harmittavien vaiheiden jälkeen maalein 1–2, kun vieraat tekivät maalinsa 90. minuutilla ja lisäajan toisella minuutilla.
Viime vuonna punamustaraitainen LiePa menestyi Kolmosessa muutoinkin hyvin, ja sijoittui sarjataulukossa lopulta pykälän Tampere Unitedin edelle neljänneksi. Ilman kolmea peräkkäistä tappiota kauden alussa LiePa olisi hyvin voinut yltää aina sarjanousuun asti.
Tämä kausi on alkanut LiePalla selvästi viime vuotista paremmin, sillä tilillä on kolme voittoa ja kaksi tappiota. Molemmat tappionsa joukkue on kärsinyt kotiotteluissa, sillä niin TuTo kuin FC Nokiakin hakivat täydet pisteet Liedosta.
Erityisesti maalintekovoimaa LiePasta tuntuu löytyvän, sillä tehtyjä maaleja on koossa jo viisitoista, joista Terhi Ristolainen on tehnyt uskomattomasti jopa kymmenen. Viime kaudella hän osui TamU vastaan kolmesti.
Tehdyillä maaleilla mitattuna LiePa on sarjan kärkijoukkue, mutta sen vastapainona oma verkkokin on heilunut peräti kolmetoista kertaa. Tämä saldo on sarjan neljänneksi huonoin, ja poikkeaa jyrkästi sarjan muista kärkipään joukkueista.
Tampere Unitedin päävalmentaja Kari Numminen arvioi LiePan nousutaistelua ajatellen korkealle.
”LiePa on ehdottomasti yksi sarjan nousijasuosikki. Joukkueen maaliodottoma on sarjan korkeimpia, ja tämä vaatii meiltä tarkkaa puolustuspeliä, jos mielimme hakea pisteet Liedosta”, Numminen toteaa.
Sinipaitojen ainoa tavoite on joka tapauksessa viime kauden tappioiden kääntäminen ensimmäiseksi voitoksi LiePasta.
”Voittaminen vaatii koko joukkueen sitoutumista kovaan kamppailupelaamiseen ja taktisten kuvioiden noudattamista. Maalien tekemiseen tarvitaan nälkää, ja hyökkäyspäässä pitää olla rohkea ratkaisuissa”, paaluttaa Numminen lopuksi.
Ottelu pelataan Liedon keskuskentällä lauantaina 18.5. klo 15.30. Oman vieraamman elementtinsä otteluun tuo Sinipaidoille luonnonnurmialusta, sillä tapahtuma on joukkueen ensimmäinen luonnonnurmella tänä vuonna. Myös lieviä kokoonpanohaasteita on tiedossa, mutta nekään eivät ole mikään syy tyytyä mihinkään muuhun kuin täyteen pistepottiin.
Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.