Harjoittelu jatkuu maalis­kuussa samaan tapaan kuin aiemminkin talvella

04/03/2021
Uutinen

Alueellinen pandemiaohjausryhmä eli niin sanottu Pirkanmaan koronanyrkki tiedotti keskiviikkona 3.3. maaliskuun ajan Pirkanmaalla voimassa olevista harrastustoiminnan suosituksista. Tampere Unitedin kannalta suositukset tarkoittavat sitä, että harrastustoiminta voi kaikkien joukkueiden osalta jatkua samaan tapaan kuin aiemminkin tänä talvena.

TamU-uutiskuva

”Meillä on tänä talvena ollut kaksi 6–7-vuotiaiden kaupunginosaryhmää, joiden talvikausi päättyy maaliskuun lopussa. Harjoittelu jatkuu siihen asti samoin rajoituksin kuin tähänkin asti tänä talvena. Kesällä ryhmiä on huomattavasti enemmän, ja olemme edelleen toiveikkaita, että kausi pääsisi alkamaan suunnitellusti toukokuun alussa”, kertoo TamUn junioritoiminnasta vastaava varapuheenjohtaja Markus Kyöstäjä.

”Lisäksi ympärivuotisesti toimivissa aluejoukkueissamme on 8–9-vuotiaita lapsia, joilla niin ikään joukkueharjoittelu jatkuu samaan tapaan kuin tähänkin asti. Ainoa poikkeus normaalitalveen sekä kauppareissa että aluejoukkueissa on se, että emme ole tänä talvena järjestäneet peli-iltoja tai muitakaan pelitapahtumia muiden seurojen joukkueiden kanssa. Aluejoukkueissa on pelattu seuran sisäisiä otteluita pelituntuman ylläpitämiseksi.”

Myös nuorten ja aikuisten joukkueissa toiminta jatkuu kuten tähänkin asti. Sisäharjoittelu ei ole mahdollista aikuisilla eikä vuonna 2007 ja sitä aiemmin syntyneillä nuorilla, joskin nuorten eli alle 20-vuotiaiden osalta jalkapallohallit rinnastetaan Palloliiton linjauksen mukaisesti ulkotiloihin, ja näin ollen TamUn P13- ja T15-joukkueet voivat harjoitella myös niissä noudattaen Olympiakomitean ohjeistusta. Samaa ohjeistusta noudatetaan tietenkin myös kaikkien TamUn joukkueiden sisä- ja ulkoharjoittelussa. Sen mukaisesti harjoitusotteluita ei pelata Pirkanmaan ulkopuolella.

Joukkueharjoittelun lisäksi ikäkausijoukkueissa tehdään fysiikkaharjoittelua, ja niissä on käytössä kaikille koronavuoden aikana tutuksi tulleet modernit työvälineet.

”Meillä on myös yhteisiä harjoituksia etäyhteyden kautta. Niissä mukana on P13-joukkueessa myös seuran fysiikkavalmentaja Jussi Korhonen, ja myös T15-joukkueella on etäyhteydet olleet jo aiemminkin käytössä nimenomaan fysiikkaharjoittelussa”, kertoo Markus Kyöstäjä.

Harjoittelu jatkuu normaalisti myös edustusjoukkueissa

Naisten edustusjoukkueessa joukkueharjoittelu on ollut käynnissä marraskuun lopulta alkaen. Tähtäimessä on Kolmosen kauden alku huhtikuun loppupuolella.

”Meillä on loistava tilanne, kun on saatu reenata koko talvi ja peruskuntokausi on mennyt hyvin. Pidämme hiihtolomaa tällä viikolla, ja ensi viikolla jatketaan taas. Seuraava teema on nopeuskestävyys, ja sitä päästään nyt tekemään normaalisti yhdessä. Luvassa on paljon juoksua ja keskivartalofysiikan harjoittelua”, kertoo TamU-naisten päävalmentaja Kari Numminen.

Miesten edustusjoukkueen kausi Kolmosessa alkaa niin ikään huhtikuun lopussa. Lisäksi joukkue on mukana Suomen Regions’ Cupissa, jonka aikataulua Palloliitto on siirtänyt myöhemmäksi siten, että TamUn ottelu joko ACEa tai FC Melodya vastaan on pelattava 9.5. mennessä, kun alunperin se oli määrä pelata jo 25.4. mennessä.

Palloliiton toimistolla siis edelleen suunnitellaan, että kausi pelattaisiin kutakuinkin normaalisti, ja samaan valmistautuvat myös päävalmentaja Jukka Listenmaan suojatit. Kuluvan viikon piti alunperin olla joukkueen hiihtolomaviikko, mutta se päätettiinkin käyttää harjoitteluun, kun ei ollut varmuutta saadaanko sen jälkeen palata joukkueharjoittelun. Samalla alunperin vasta maaliskuun toiselle viikolle suunniteltu harjoitusottelu TP-T:tä vastaan siirrettiin pelattavaksi jo tällä viikolla.

”Tämä viikko harjoitellaan ja sen jälkeen pidetään viikko lomaa.. Sitten harjoittelu jatkuu normaalisti, ja toivottavasti saadaan sovittua hyvät harjoitusottelut nyt kun Raumalle suunniteltu vieraspeli Pallo-Iiroja vastaan jouduttiin perumaan”, Listenmaa kuvailee maaliskuun ohjelmaa.

Miesten kakkosjoukkue puolestaan aloitti joukkueharjoitukset tammikuun ensimmäisellä viikolla, ja siitä lähtien on harjoiteltu aina sään salliessa kaksi kertaa viikossa. Ensi kaudella nousua Kolmoseen tavoittelevalla joukkueella on koossa viime vuotta selvästi laajempi rinki, kun mukaan on saatu houkuteltua tukku uusia pelaajia, ja mukana jatkaa myös hyvä runko jo aiemminkin kakkosjoukkueessa pelanneita pelaajia.

”Pelaajien sitoutumista harjoitteluun kuvastaa hyvin se, että harjoituksissa on ollut säännöllisesti paikalla lähes 20 kenttäpelaajaa ja pari maalivahtia. Ollaan siis päästy harjoittelemaan kunnolla alusta asti. On hieno juttu, että joukkueharjoittelu saa jatkua”, kertoo päävalmentaja Weeti Tero tyytyväisenä.

Seuran muista aikuisjoukkueista Kutosessa pelaava miesten kolmosjoukkue ja Nelosessa pelaava naisten kakkosjoukkue eivät ole vielä aloittaneet harjoittelua.

Tampere Unitedissa toimitaan vastuullisesti koronapandemian aikana. Seuran hallitus on erikseen linjannut, että viranomaisten määräysten lisäksi seura noudattaa Palloliiton ohjeistuksia ja mm. paikallisten viranomaisten suosituksia.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut tukijat

8.3. FC Jazz - TamU 0 – 3

2.3. TamU naiset - TPV 1 – 2

8.3. Ilves 3 - TamU 2 0 – 12

16.3. klo 14 TamU - HJS

30.3. klo 16 Tuisku - TamU naiset

17.4. klo 20 FC Lasten - TamU 2