16.2.2019

 
 

Haris Ibrahimovic tuo hy√∂kk√§ys­voimaa Sinipaitoihin



Tampere Unitedin hyökkäys saa kovan vahvistuksen, kun Haris Ibrahimovic siirtyy Sinipaitaan kauden 2019 kattavalla sopimuksella. Huomenna sunnuntaina 21-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Ibrahimovic siirtyy TamUun Helsingin IFK:sta. Kyseessä on lähtöjään tamperelainen pelaaja, mutta Ilveksen kasvatti siirtyi kauden 2016 päätteeksi Helsinkiin ja HIFK:n joukkueeseen. Nyt tie vie takaisin Tampereelle.

Viime kaudella Haris Ibrahimovic pelasi HIFK:n kakkosjoukkueessa, joka putosi kauden päätteeksi Kolmoseen. Neljä maalia kauden aikana tehnyt Ibrahimovic valittiin kauden päätteeksi joukkueensa parhaaksi pelaajaksi, vaikka alkukaudesta pelejä jäi väliin loukkaantumisen takia. Lisäksi Ibrahimovic oli syksyllä testissä Italiassa US Massesen riveissä.

Nyt Haris Ibrahimovicin tie vie siis takaisin Tampereelle, ja miehen itsensä mukaan Suomen kauneimpaan seuraan. Tuohon kommenttiin kiteytyy syy siihen, miksi Ibrahimovic valitsi TamUn, kun paikka HIFK:n liigajoukkueesta ei auennut.

”Olen pienest√§ pit√§en ollut TamU-fani ja rakastanut heid√§n fanejaan! Muistan kun pienemp√§n√§ poikana Ratinassa kuuntelin heid√§n laulujaan ja kuvittelin aina, kuinka he laulaisivat joskus nime√§ni. Iso rooli valinnan suhteen oli my√∂s Muralla (Mourad Seddiki) ja seurajohdolla, jotka ovat uskoneet minuun n√§in paljon”, Ibrahimovic taustoittaa siirtoa.

Ibrahimovic tunnetaan hyvänä maalintekijänä ja nopeana pelaajana. Nämä ominaisuudet nousevat esiin myös silloin, kun häneltä itseltään kysytään hänen vahvuuksiaan.

”Olen vahvimmillani yksi vastaan yksi -tilanteissa. Nopeuteni ja maalintekokykyni ovat lis√§ksi vahvuuksiani, samoin spontaanius kent√§ll√§”, Ibrahimovic kertoo.

”Uskon, ett√§ kaudesta tulee hyv√§. Loukkaantumisia toivottavasti meill√§ ei tule olemaan, koska jokainen pelaaja on t√§rke√§. Uskon, ett√§ t√§ll√§ ryhm√§ll√§ ja voitonhalulla voimme tehd√§ kaudesta ikimuistoisen. Jokainen pelaaja tulee taistelemaan kent√§ll√§ aina loppuvihellykseen asti”, tuore sopimuspelaaja listaa tulevan kauden tavoitteita.

P√§√§valmentaja Mourad Seddikin mukaan uusin hankinta istuu hyvin h√§nen pelifilosofiaansa: ”Olen todella tyytyv√§inen, ett√§ Haris Ibrahimovic on tehnyt sopimuksen meid√§n kanssa. H√§n on pelaajaprofiililtaan juuri sellainen, joka sopii minun pelifilosofiaani ja toivottavasti t√§m√§ toteutuu my√∂s kent√§ll√§. H√§n tuo kokemusta i√§st√§√§n huolimatta, mutta my√∂s taitoa ja nopeutta. Lis√§ksi h√§n on oikein hyv√§ vastustajan maalin edess√§”, Seddiki kommentoi Haris Ibrahimovicin liittymist√§ joukkueeseen.

Tampere Unitedilla nyt 24 sopimuspelaajaa

Haris Ibrahimovic on Tampere Unitedin 24. sopimuspelaaja. H√§n on n√§ill√§ n√§kymin mukana kokoonpanossa jo huomenna sunnuntaina, kun TamU kohtaa Suomen Cupin ottelussa Kaarinan Pojat. Ottelu pelataan Pirkkahallissa su 17.2. klo 18.45 alkaen. Liput otteluun maksavat 5 ‚ā¨ ja alle 12-vuotiaat p√§√§sev√§t ilmaiseksi.

My√∂s kauden 2019 kausikortilla p√§√§see my√∂s Suomen Cupin otteluun ilmaiseksi, ja ne ovat myynniss√§ lipunmyynniss√§. Jos et p√§√§se huomenna otteluun, voit ostaa kausikorttisi TamU-kaupasta. Kausikortit maksavat aikuisilta 90 ‚ā¨ ja alennusryhmilt√§ 65 ‚ā¨. Lis√§ksi on saatavilla 50 ‚ā¨:n hintaisia kausikortteja kannattajakatsomoon. Tervetuloa ostoksille!

Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2019:

Taavi Abruquah (h)
Ali Al-Fatli (p)
Elias Alanen (mv)
Sami Ekmark (p)
Antti Haavisto (p)
Elias Harala (h)
Mustafa Hussein Zada (p)
Haris Ibrahimovic (h)
Oskari Ikonen (mv)
Topias Järvelä (h)
Omar Khary (kk)
Mikael Köngäs (mv)
Niklas Lindholm (h)
Sami Maja (mv)
Arttu Mättö (kk)
Eetu Rahkola (p)
Konsta Raittinen (kk)
Jere Remes (kk)
Marcio Severino (kk)
Matias Stark (p)
Nils Strömsholm (kk)
Valtteri Uimonen (h)
Verneri Uimonen (p)
Niko √Ąkr√§s (kk)