Tampere Unitedin kausikortit seuran 20-vuotisjuhlakaudelle 2018 ovat nyt myynnissä TamU-kaupassa. Pääkatsomoon kausikortit maksavat 90 € aikuisilta ja 65 € alennusryhmiltä. Uutuutena tarjolle tulee pääsyyn kannattajakatsomoon oikeuttava kannattajakausikortti, joka maksaa 65 € aikuisilta ja 45 € alennusryhmiltä. Alennusryhmiä ovat seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset.

Kaudella 2018 irtoliput pääkatsomoon maksavat 10 € aikuisilta ja 7 € alennusryhmiltä. Kannattajakatsomoon lippujen hinnan ovat 7 € aikuisilta ja 5 € alennusryhmiltä. Alle 7-vuotiaat lapset sekä kaikki Tampere Unitedin junioripelaajat pääsevät otteluihin ilmaiseksi. Kaudella 2018 Tampere Unitedilla on näillä näkymin 11 Kakkosen kotiottelua. Lisäksi kausikortilla pääsee mahdollisiin Suomen Cupin kotiotteluihin.
”Lippujen hintoihin tulee pääkatosmon osalta maltillinen kahden euron korotus. Haluamme kuitenkin tarjota näkyvyydeltään stadionin huonoimmille paikoille meneville kannattajille liput hiukan edullisempaan hintaan, sillä haluamme tukea aktiivisen kannattajakulttuurin kasvua, ja sitä että TamUn otteluissa on kaupungin paras tunnelma”, toteaa Tampere Unitedin varapuheenjohtaja Antti Niemistö. ”Kausikortit on päättyneen kauden tapaan hinnoiteltu siten, että kausikortin ostamalla säästää noin kahden irtolipun hinnan.”
Otteluiden pelipaikat ratkeavat vasta myöhemmin talvella, kun otteluohjelma julkaistaan. Tammelassa kannattajakatsomo sijaitsee stadionin kaupunginpuoleisessa päädyssä ja Ratinassa pääkatsomon Laukonsillan puoleisessa päädyssä. Kausikorteissa ei muutoin ole merkittyjä paikkoja.
Tarjolla on myös paketteja, joissa on kausikortin lisäksi kaudelle 2017 lanseerattu ”Tampereen siluetti” -huivi. Näissä paketeissa huivin hinnaksi jää vain 15 €. Paketteja on tarjolla nopeimmille ostajille yhteensä 32 kappaletta.
Myös VIP-kausikortit ovat nyt myynnissä. Suuren suosion saavuttanut VIP-konsepti jatkuu kaudella 2018 muutoin samanlaisena kuin päättyneellä kaudella, mutta hintaan kuuluu jatkossa kaksi juomaa per ottelu (tarjolla ainakin olut, siideri ja alkoholittomia vaihtoehtoja). Ruuasta vastaa Olympia-korttelin ravintola Muusa. VIP-kausikortit maksavat 360 € ja liput yksittäisiin otteluihin 45 €. Varaa paikkasi herkuttelijoiden joukossa!
Nyt siis ostoksille osoitteeseen tampereunited.fi/kauppa. Kausikortit toimitetaan kevään aikana ennen kauden alkua – tai jos haluat antaa kausikortin joululahjaksi, voit mainita tästä ostoksen yhteydessä, niin toimitamme kortin niin että se ehtii pukinkonttiin. Tässä vaiheessa kausikortit ovat saatavilla vain perinteisinä painettuina versioina, ja mahdollisesti myyntiin tulevista mobiilikausikorteista tiedotetaan erikseen.
Valmistautuminen Tampere Unitedin 20-vuotisjuhlakauteen alkaa nyt!