Grankulla IFK aiheutti katkeran tappion Sinipaidoille

29/08/2022 TamU
Otteluraportti

Tampere Unitedin kotitappioiden putki venähti jo neljän ottelun mittaiseksi, kun Grankulla IFK kävi kähveltämässä täyden pistepotin Kauniaisiin lukemin 3–4 (2–3). Kotijoukkue oli paikoin ihan teräväkin hyökkäyspään rakentelussaan, mutta puolustuspäässä isännät olivat kohtuuttoman kohteliaita lahjoittaen vastustajalle maalin toisensa jälkeen. Tappiosta huolimatta TamU on edelleen hyvissä asemissa taistelussa neljän parhaan joukkoon ja jatkosarjaan pääsystä.


Kakkonen

3 – 4

  • TamU käytännössä lahjoitti voiton Granille raaoilla pulustuspään virheillä.
  • Etenkin toisella jaksolla TamU loi ison määrän maalipaikkoja.
  • Tappiosta huolimatta TamUlla on edelleen hyvät mahdollisuudet nousta neljän parhaan joukkoon ja mukaan jatkosarjaan.

Jos me lahjoitetaan kolme maalia vastustajalle, ellei jopa neljä, niin ei voi kuvitella, että me voitaisiin voittaa näitä pelejä.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Ei oltu tarpeeksi nöyriä. Vastustaja teki ekalla puoliajalla kaksi maalia siitä, ettei vaan nöyrästi purettu palloa toiseen päähän kenttää ja otettu kiltisti muodossa vastaan.

- Topias Järvelä
Kahden maalin mies

Kyllä sen näki, kumpi sitä maalia ja voittoa halusi enemmän. Granin pojat blokkasi maalilaukauksia aika hemmetinmoisen määrän.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Ensimmäinen puoliaika oli kammottava puolustus­virheineen. Toisella jaksolla parannettiin paljon, mutta ei sitten vaan tilanteissa pomppinut meille.

- Topias Järvelä
Kahden maalin mies

Meillä on kolme harjoitusta ennen kuin taas pelataan. Puolustus­pelaamista tässä pitää saada kuntoon. Ei se nyt niin voi mennä, että joka pelissä tarjotaan tällainen määrä maaleja vastustajalle.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Päävalmentaja Jukka Listenmaa noitui ottelun jälkeen ihan syystä puolustuspelin epäonnistumisia.

”Jos me lahjoitetaan kolme maalia vastustajalle, ellei jopa neljä, niin ei voi kuvitella, että me voitaisiin voittaa näitä pelejä. Kaksi kertaa päästään lahjamaaleilla tasoihin, ja heti lahjoitetaan taas takaisin, niin onhan se nyt erikoista toimintaa”, Listenmaa puhisi.

Sana erikoinen oli myös yleisön huulilla ottelun aikana ja sen jälkeen. Erikoisia maaleja, erikoisia virheitä ja kaikkinensa erikoisia tilanteita. Jos VJS peli oli ollut aiemmin viikolla Sinipaidoilta ryöstö. niin nyt voitto sitävastoin suorastaan lahjoitettiin vastustajalle.

Toni Toijala tuo palloa. Taustalla hyvässä sunnuntaivireessä ollut SInikaarti.

Ensimmäinen jakso erikoisten maalien juhlaa

Jos TamU oli aiemmin viikolla Vantaalla heti ottelun alusta alakynnessä, tällä kertaa alkuminuutit olivat Sinipaidoilta hyvää tekemistä. Palloa saatiin heti toimitettua vastustajan rangaistusalueelle asti, vaikka kunnon maalintekopaikkoihin ei vielä päästykään.

Ottelun kuudennella minuutilla vihreissä paidoissa pelannut vierasjoukkue sai aikaiseksi ensimmäisen varsinaisen kontrolloidun hyökkäyksensä, ja pallo oli heti TamUn verkkossa. Anton Bright ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla keskityksen purussa, ja GrIFKin Niko Pulkkinen haistoi tilanteen, ja taidokas nosto takanurkkaan jätti Antti Kuusisen vaille mahdollisuuksia.

Topias Järvelä tasoittaa ottelun.

Takaiskun jälkeen Sinikaarti lietsoi joukkuetta hyökkäykseen, eikä tasoitusta tarvinnut lopulta odottaa kovin kauan. Ottelun 12. minuutilla Toni Toijalan pitkä rajaheitto löysi tutkapari Roope Kostiaisen, jonka taidokas jatko löysi maalin edestä Topias Järvelän. Järvelä venytti reitensä ensimmäisenä palloon, ja näin Sinipaitojen maali oli tosiasia.

Topias Järvelä tyytyväisenä.
Maali maistuu muillekin.

Tasatilanteesta ei kuitenkaan saatu nauttia kuin hetki. Grani rakensi seuraavassa kulmapotkutilanteessaan maalin eteen melkoisen ruuhkan, ja VJS-pelissä loistanut maalivahti Antti Kuusinen epäonnistui pelaajamassan keskellä nyrkkeilyssään. Kotikatsomo sai seurata epäuskoisena, miten pallo päätyi vääjäämättä omaan maaliin.

Antti Kuusinen sutii pallon omaan maaliin.

Seuraavien parinkymmenen minuutin aikana peli oli varsin avointa, ja molemmilla joukkueilla oli mahdollisuutensa. Sinipaidoista tekopaikoille ehtivät muun muassa Eric Bullock, Severi Kankkunen ja Eetu Räisänen, mutta lisäosumia ei nähty. Kun pelikello lähestyi puolta aikaa, ja nopeimmat olivat jo ehtineet makkarajonoon, alkoi taas tapahtua.

Pirteästi pelannutta Topias Järvelää rikottiin kulman jälkitilanteessa, eikä veikkausliigatuomari Kalle Mäkiselle jäänyt muuta mahdollisuutta kuin puhaltaa kotijoukkueelle rangaistuspotku. Kostiaisen pilkku suuntautui aivan keskelle maalia, ja kun vieraiden maalivahti Tatu Hämäläinen ei lähtenyt aavistamaan, laukaus tuli suoraan syliin. Jotenkin pallo kuitenkin sai torjunnasta sellaisen kierteen, että peliväline pomppi aivan tolpan vierestä maaliin.

Roope Kostiaisen pilkku kiertää verkon perukoille maalivahdin sylin kautta.

Jos nyt jo kotiyleisön hitaammatkin jäsenet olivat myhäillen matkalla makkarajonoon, Granin pelaajat eivät olleet vielä valmiita koppiin. Vaarattoman näköisestä keskialueen pyörittelystä aukesi kuin aukesikin vielä yksi keskityspaikka. Kun maalivahti Kuusinen ei ylettynyt palloon, ja takatolpalla Joonas Rantala epäonnistui purussaan, GrIFK:n Petter Meyer kiitti mahdollisuudesta ja suti pallon verkkoon. Näin taululla oli lukemina 2–3, ja heti perään saatiin päätösvihellys tapahtumarikkaalle puoliajalle.

Joonas Rantala ei saa palloa katkaistua ja Grani kuittaa TamUn tasoituksen juuri ennen taukovihellystä.

Tilanteita luodaan, tehoja puuttuu

TamUn valmennusjohto yritti herätellä joukkuetta ja selkeyttää puolustuksen pelaamista vaihtamalla puoliajalla puolustuslinjassa Anton Brightin ja Jesse Vuoren tilalle Ardian Kovaqin ja Eino-Veikko Ekin. Vierasjoukkueen vetäytyessä Tampere United sai jakson alkuun hyvän otteen. Keskikentän läpi päästin välille pelaamaan mainioilla syöttöyhdistelmillä, mutta viimeisten syöttöjen laatuun jäi toistuvasti parantamisen varaa.

Jakson edetessä maalipaikoille alettiin päästä sekä keskityksistä että erikoistilanteista. Pallo pysyi pitkiä jaksoja vierasjoukkueen puolustusalueella, kun TamU moukaroi Granin maalia. Kerta kerran jälkeen pallon eteen kuitenkin venytti joku vihreäpaitaisista vastustajista, ja hetkittäin turhautuminenkin näkyi Sinipaitojen eleistä

Topias Järvelän laukaus ohittaa ensimmäisen uhrautuvasti heittäytyvän Grani-pelaajan.
Topias Järvelää ottaa koville kun kova painostus ei tahdo tuottaa tulosta.

Kun pelikello lähestyi jo 80 minuuttia, kävi niin kuin jalkapallo-otteluissa usein käy. Kun kotijoukkue ei käyttänyt lukuisia paikkojaan, GrIFK kävi iskemässä toisessa päässä. TamU-puolustuksen keskittyessä lähinnä peruuttamaan ja seisoskelemaan Matias Sorvari kiitti tilasta ja iski lukemiksi 2–4.

TamU ei ollut vielä valmis luovuttamaan, vaan hyvä ote jatkui ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella. Kun varsinaista peliaikaa oli jäljellä enää pari minuuttia, TamU pääsi yllättämään taas sivurajaheitosta. Paavo Kujalan pitkä heitto boksiin pomppi Topias Järvelän ulottuville, eikä Topi paikasta erehtynyt, vaikka joutuikin venyttäämään palloon ihan tosissaan. Lukemat olivat 3–4, ja ottelu sai kuin saikin sähköisen lopun.

Topias Järvelä venyttää laukauksen vaikeaan palloon ja verkko heiluu kavennusmaalin merkiksi.

Tampere United painoi pelin vääjäämättömästi Granin päätyyn, ja päätuomarin määräämällä lisäajalla saatiin useampikin kulmapotku. Parhaimmillaan pallo saatiin toimitettua jo lähes maaliviivalle, mutta valitettavasti ei enää sen yli. Paras tilanne syntyi kun maalivahti Hämäläinen ei saanut Roope Kostiaisen puskua haltuunsa, ja lopussa kentälle tullut Farhad Rahimi kurotti palloon. Laukaus suuntautui kuitenkin nopeassa tilanteessa vaikeasta asennosta maalin yli.

Kun lisäaikaa oli pelattu viisi ja puoli minuuttia, tuomari vislasi pilliinsä, ja kotiyleisön oli pakko myöntää, että tällä kertaa pisteet matkasivat Kauniaisiin. Tunnelma Pyynikin urheilukentällä oli sekä turhautunut että epäuskoinen, mutta toisaalta joukkueen sisukas taistelu loppuun asti oli kaikista oman pään virheistä huolimatta kiitosten arvoinen.

Farhad Rahimi laukoo pallon maalivahdin sylistä maalin yli.

Lahjamaalit ratkaisivat

Ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Listenmaa ja kaksi maalia viimeistellyt Topias Järvelä olivat yksimielisiä siitä, että jalkapallo-ottelua ei voi oikein voittaa, jos lahjoittaa vastustajalle useamman maalin.

Järvelän mukaan joukkueen asenne ei ollut ihan kohdillaan.

”Ei oltu tarpeeksi nöyriä. Vastustaja teki ekalla puoliajalla kaksi maalia siitä, ettei vaan nöyrästi purettu palloa toiseen päähän kenttää ja otettu kiltisti muodossa vastaan. Esimerkiksi siinä kolmannessa maalissa olisi voitu vaan painaa pois se pallo, niin ois lähdetty pukukoppiin tasurissa, ja ois voinut olla ihan erilainen se toinen jakso”, Järvelä tiivisti.

Pelaajien ilmeet olivat ottelun jälkeen apeita.

Päävalmentaja Listenmaa näki, että tällä kertaa vähän pelisilmääkin puuttui.

”Kun me saadaan rankkarista maali, ja 45 minuuttia on taulussa, miksi meidän pelaajat juoksee juoksuradalta hakemaan palloa, että Grani saa aloittaa pelin. Tällaisia ihan käsittämättömiä asioita siellä tapahtui taas”, Listenmaa ihmetteli.

Listenmaa muisti harmittelun lomassa myös ihan reilusti kehua vastustajan uhrautuvaa peliotetta:

”Kyllä sen näki, kumpi sitä maalia ja voittoa halusi enemmän. Granin pojat blokkasi maalilaukauksia aika hemmetinmoisen määrän. Me lähinnä väisteltiin, että ’käypä tekemässä tuosta’, niin kuin siinä neljännessä maalissa. Granin halu voittaa oli vaan tänään paljon kovempi.”

Sähläyksen alla jotakin positiivistakin

Topias Järvelä ei ihan täysin tuominnut peliesitystä, vaan näki, että joukkue pystyi parantamaan otettaan ottelun kuluessa:

”Aika kaksijakoinen peli kaikkiaan – aina kun saatiin onnistuminen, tuli heti epäonnistuminen perään. Ensimmäinen puoliaika oli kammottava puolustusvirheineen. Toisella jaksolla parannettiin paljon, mutta ei sitten vaan tilanteissa pomppinut meille”, Järvelä pohdiskeli.

Yleisön suosikki Järvelä oli myös suhteellisen tyytyväinen siihen, miten hyökkäyspäässä onnistuttiin luomaan maalitilanteita.

”Ensimmäisessä maalissa huomattiin, että vastustajan linja vähän nukkui. Toni heitti pallon Roopelle, ja mä tiesin, että Roope pystyy sen jatkamaan siihen oikeille tonteille, ja sitten piti vaan ehtiä ensimmäisenä palloon. Toinenkin mun maaleista tuli itse asiassa sivurajaheitosta. Piti vaan saada jotain siihen väliin. Tällä kertaa se oli jalka, ja siitä saatiin vielä kohtuullinen loppukiri aikaan.”

Jukka Listenmaa oli ennakossa korostanut hyvän pallotempon tärkeyttä, mutta ei ihan nähnyt toivomaansa kentällä.

”Meillä oli vaan liikaa kosketuksia ja kuljettelua se peli. Meillä on nyt monta peliä ollut ensimmäinen puoliaika tosi huonoa, että siihen pitää nyt jotain keksiä.”

Liikaa ei tappiota voi jäädä surkuttelemaan, sillä perjantaina mennään taas, kun paikallisottelussa vastaan asettuu sarjakärki Ilves-Kissat. Listenmaan mukaan valmistautuminen alkaa oman pään tukkimisesta.

”Täytyy nyt saada hyvä laadukas harjoitusviikko. Siinä on kolme harjoitusta taas ennen kuin pelataan. Puolustuspelaamista tässä pitää saada kuntoon. Ei se nyt niin voi mennä, että joka pelissä tarjotaan tällainen määrä maaleja vastustajalle”, Listenmaa kiteytti.

Ilves-Kissojen vieraana Kaupissa pelataan siis jo ensi perjantaina 2.9. kello 18.30 alkaen. Derbytunnelman takaa se, että Ilves-Kissat on noussut sarjan kärkipaikalle, ja myös TamUlla on edelleen erittäin hyvät mahdollisuudet neljän parhaan joukkoon ja jatkosarjaan sekä nousutaisteluun. Siksi kaikkien on syytä tulla perjantaina kannattamaan TamU tallomaan paikalliskilpailija Kaupin tekonurmen pintaan.

Kakkonen

3 – 4

( 2 – 3 )

12′ Topias Järvelä
44′ Roope Kostiainen
88′ Topias Järvelä

Yleisöä:
261

6′ Niko Pulkkinen
16′ oma maali
45+1′ Petter Meyer
79′ Matias Sorvali

Yleisöä:
261

32 Antti Kuusinen
5 Severi Kankkunen C
8 Topias Järvelä
10 Roope Kostiainen
13 Anton Bright 46'
15 Joonas Rantala
18 Eric Bullock 81'
21 Jesse Vuori 46'
22 Toni Toijala 69' 86'
24 Arttu Mättö 48' 69'
41 Eetu Räisänen 90' +6
2 Ali Aitbenzanzoun
4 Eino-Veikko Ek 46'
5 Ardian Kovaqi 46'
9 Farhad Rahimi 86'
16 Paavo Kujala 81'
20 Arttu Haapala 69'
26 Julius Stenroos

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

8.2. FC Inter 2 - TamU 3 – 0

2.2. Ilves T18 - TamU naiset 3 – 1

2.2. TP-T - TamU 2 3 – 6

16.2. klo 14 TamU - FC Jazz

2.3. klo 15 TPV - TamU naiset

16.2. klo 20 TamU 2 - FisU