FC Haka juniorit kaatui iloisella pelillä

04/04/2023 TamU
Otteluraportti

Tampere United kaatoi harjoituskauden toiseksi viimeisessä ottelussa FC Haka juniorit selvin numeron 4–0 (1–0). Kauniissa kevätauringossa pelatussa ottelussa Sinipaitojen prässi toimi paikoin oikein hyvin, ja maalipaikoille päästiin läpi ottelun. Viimeistely olisi voinut olla tehokkaampaakin, mutta lopulta kotijoukkue ei juuri jättänyt mahdollisuuksia Kolmosessa pelaavalle Hakan reservijoukkueelle.

Harjoitusottelu

4 – 0

  • TamU palasi voittojen tielle alle 24 tuntia Salossa kärsityn karvaan tappion jälkeen.
  • Kovassa kunnossa oleva Topias Järvelä näytti taas tehoja.
  • Myös Arttu Raittinen jatkoi koko talven jatkuneita teräviä otteitaan.

Ihan hallittu ja tyylikäs esitys kaiken kaikkiaan. Kyllähän siitä se tasoero näkyi, niin kuin pitikin näkyä.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Ihan hyvin tänään prässi toimi. Ei siinä oikein hirveästi Haka pystynyt avaamaan, vaan ne joutui aika paljon potkimaan pitkää palloa.

- Arttu Raittinen
Hyökkääjä

Kyllä me aika lailla saatiin viikonlopulta sitä, mitä haettiin. Saatiin kaksi erilaista peliä: eilen otettiin vastaan ja jouduttiin puolustamaan, ja nyt saatiin taas olla enemmän pallossa.

- Jukka Listenmaa
Päävalmentaja

Tampere Unitedin miesten edustusjoukkueen materiaalin leveys mitattiin sunnuntaina, kun joukkue asteli tositoimiin Kaupin jalkapallostadionille alle 24 tuntia Salossa pelatun edellisen harjoitusottelun jälkeen. Ykkösen kauteen valmistautuvan SalPan vieraana Sinipaidat oli hetkittäin aika lailla helisemässä, joten Haka-matsista muodostui myös tärkeä mahdollisuus palata nopeasti voittokantaan.

Avauskokoonpanoon kahden ottelun viikonloppu vaikutti niin, että Salossa avanneista vain Topias Järvelä, Julius Stenroos ja topparin paikkaa joukkueessa edelleen havitteleva Leevi Perkiö saivat pitää paikkansa.

Päävalmentaja Jukka Listenmaa oli otteluennakossa korostanut, että joukkue pyrkii prässäämän rohkeasti ylhäältä ja saamaan ottelun hallinnan itselleen. Näin kävikin, ja ottelun alkuminuuteilla FC Haka junioreilla oli merkittäviä vaikeuksia rakentaa omaa peliään TamUn prässin alla.

Eetu Räisänen puolustaa.

Selkeästä pallonhallinnasta huolimatta kotijoukkue ei onnistunut rakentamaan kovin vaarallisia maalipaikkoja ennen kuin noin 20 minuutin pelin jälkeen Julius Stenroos vapautti rangaistusalueella päivystäneen Topias Järvelän. Hyvään kevätvireeseen pääsyt Järvelä viimeisteli varmasti, ja kuparinen oli rikottu. Tilanne avautui Stenroosin juostua hyvän kierron vasemmalla laidalla, johon Eino-Veikko Ek antoi hyvän vapauttavan syötön.

Reilun puolen tunnin pelin jälkeen keskuspuolustaja Biran Jeng nousi kulman jälkitilanteessa omiin korkeuksiinsa, mutta pusku suuntautui harmittavasti yläriman kautta yli. Vain pari minuuttia myöhemmin sama mies oli taas vastustajan boksissa, mutta Stenroosin keskityksestä syntyneestä tilanteesta Jeng suti pallon maalin yli.

Myös Topias Järvelällä oli vielä ensimmäisen jakson lopussa yksi hyvä tekopaikka, mutta lopulta viimeistely suuntautui hiukan pystytolpan väärälle puolelle. Näin tauolle siirryttiin Sinipaitojen niukassa 1–0-johdossa.

Maalihanat aukeavat toisella jaksolla

Toisesta jaksosta pelattiin vasta toista minuuttia, kun Arttu Raittinen murtautui oikealta laidalta vastustajan boksiin. Pienen pyörittelyn jälkeen lähti terävä keskitys maaliaukolle, ja palloon ehtivät suunnilleen samaan aikaan Juho Heikkinen ja Hakan puolustaja, jonka jalasta pallo kimposi maalin perukoille.

Olisiko jakson alkuun tullut maali vähän lannistanut vai alkoiko pallon perässä ravaaminen hiljalleen väsyttää vastustajaa, sillä toisen puoliajan edetessä ote siirtyi vielä aiempaa selkeämmin Sinipaidoille.

Hallinta ei kuitenkaan heti tuottanut lisää osumia, vaan reilun tunnin jälkeen Haka loi ottelun parhaan paikkansa, kun hyökkääjä pääsi murtautumaan maalin etukulmalle. Varmasti läpi ottelun pelannut maalivahti Antti Kuusinen kuitenkin esti tyylikkäästi osuman syntymisen.

Laitapuolustaja Eemeli Rantaneva pallon kanssa.

Reilun 70 minuutin pelin jälkeen Arttu Raittinen sai Juho Heikkiseltä tarkan syötön rangaistusalueen keskelle ja pääsi vapaasti sijoittamaan pallon ohi Haka-vahdin. Taululla oli 3–0, ja ottelu oli lopullisesti ratkennut.

Vain pari minuuttia myöhemmin Tampere United iski nopealla hyökkäyksellä. Oli Topias Järvelän vuoro tarjoilla pallo kauniisti vastustajien puolustajien väliin, josta Eino-Veikko Ek viimeisteli varmasti.

Viimeisen kymmenen minuutin aikana Hakan maalia uhkailivat vielä vaihdosta kentälle kirmanneet Janar Georg ja Chuya Uwano. Kun palloa ei kuitenkaan saatu puitten väliin, ottelu Kaupissa päättyi TamUn voittoon lukemin 4–0.

Paluu päiväjärjestykseen

Ottelun jälkeen pelaajien ja valmennusjohdon kasvoilta näki, että Salossa edellisenä päivänä kärsittyä tappiota ei enää juuri mietitty. Vaikka vastus ei ollutkaan ihan harjoitusotteluiden kovimmasta päästä, voitto on aina voitto.  

”Ihan hallittu ja tyylikäs esitys kaiken kaikkiaan. Vähän rupesi lopussa menemään pelailun puolelle, mutta kokonaisuudessaan ihan OK suoritus. Kyllähän siitä se tasoero näkyi, niin kuin pitikin näkyä”, päävalmentaja Jukka Listenmaa summasi.

Arttu Raittinen tuo pallon boksiin.

Terävässä iskussa läpi ottelun ollut laitahyökkääjä Arttu Raittinen oli samoilla linjoilla, mutta näki myös kehityskohteita:

”Saatiin paljon parannettua peliä eilisestä, kun pelattiin SalPaa vastaan. Pitää tietysti muistaa, että vastassa oli sarjatasoa alempi joukkue. Ihan hyviä asioita, mutta vielä on kehitettävää. On hyvä, että on vielä yksi harjoituspeli jäljellä. Siinä vielä kerkeää käydä läpi pienet epäselvyydet prässäämisestä ja muutenkin tehdä pientä hienosäätöä.”

Ottelun yhtenä teemana ollutta prässipeliä Raittinen kommentoi seuraavasti:

”Ihan hyvin tänään prässi toimi. Ei siinä oikein hirveästi Haka pystynyt avaamaan, vaan ne joutui aika paljon potkimaan pitkää palloa. Jaksettiin ihan hyvin juosta, vaikka oli eilinen pelikin alla.”

Listenmaa komppasi ja korosti prässin tärkeyttä myös hyökkäyspelille:

”Prässi oli hyvällä tasolla. Kyllä sitä joku maalikin riiston jälkeen saatiin aikaiseksi. Saatiin myös niiden pelin avaaminen suht vaikeaksi, että ihan tyytyväinen täytyy olla.”

Raittinen oli keskeisessä roolissa ottelun lopullisesti ratkaisseissa toisen jakson maaleissa. Näitä hyökkääjä kertasi seuraavasti:

”Se [toinen maali] taisi mennä pakista tai sitten Jusu [Juho Heikkinen] teki sen. En ole ihan varma, miten se meni maaliin. Kolmannessa maalissa taisi olla vaan meidän hyvää prässiä. Saatiin riistettyä Hakalta niiden kuudellatoista pallo ja siitä sitten vaan tilanteenvaihdosta tehtiin maali. Jusu syötti mulle, ja oli aika helppo siitä sitten viimeistellä.”

Kokonaisuudessaan valmennusjohto vaikutti lopulta varsin tyytyväiseltä viikonlopun tuplaottelun antiin.

”Kyllä me aika lailla saatiin viikonlopulta sitä, mitä haettiin. Saatiin kaksi erilaista peliä: eilen otettiin vastaan ja jouduttiin puolustamaan, ja nyt saatiin taas olla enemmän pallossa. Kaikki terveet sai pelata hyvät minuutit, ja Järvelä sitten vielä vähän enemmän. En tiedä, koska Topias on viimeksi pystynyt tämmöisiä minuutteja pelaamaan. Kyllä poika on kovassa kunnossa tällä hetkellä”, Listenmaa kiteytti. 

Kohti kauden avausta

Kakkosen kauden alkuun on jäljellä enää alle kolme viikkoa, mutta hiottavaa joukkueen pelissä on vielä paljon. Listenmaa kuvasi tulevien viikkojen painopisteitä seuraavasti:

”Ensi viikko aloitellaan palautellen ja loppuviikkoa kohden vähän kovennetaan taas tahtia. Sen jälkeen huilataan pääsiäinen. Hyökkäyskolmanneksen pelaamista ja murtautumisalueita ruvetaan katselemaan ehkä jo huomenna [maanantaina] tai viimeistään tiistaina. Ruvetaan myös selkeämmin keskittymään erikoistilanteisiin. Yksi harjoituspeli sieltä sitten vielä tulee, ja sitten pitäisi olla joukkueen valmiina kauteen.”

Pirteästi pelannut Raittinen piti täksi kaudeksi kootun joukkueen vahvuutena tasaisuutta ja pelaajien keskinäistä kilpailutilannetta.

”Siellä oli vielä muutama jätkä poissa hyökkäyksestä tänä viikonloppuna. Se on sitten valmentajien päätettävissä, ketkä pelaa sarja-avauksessa. Eiköhän se paras miehitys löydy siihen mennessä.”

Joukkueen ihanneavausta tietää vielä tuskin valmennusjohtokaan. Olennaista kuitenkin on, että makkarakausi on Kaupissa nyt virallisesti avattu! Myös lämmin mehu maistui kevätauringossa mainiolle, mitä nyt myyntipisteellä vähän joutui hiihtäjiä väistelemään. Täytyykin jo alkaa kaivella sinivihreää kaulaliinaa talvisäilöstä!

Lisäksi kausikortti kannattaa hankkia nyt, sillä ensimmäisen kerran sille on käyttöä jo 23.4. Kakkosen avausottelussa Grankulla IFK:ta vastaan. Yleisimmin ostetut kausikortit löytyvät alta napeista, ja TamU-kaupassa on tarjolla myös yhdistelmiä, joissa paketissa on mukana TamU-naisten tukikausikortti tai VIP-lippuja.

Harjoitusottelu

4 – 0

( 1 – 0 )

21′ Topias Järvelä
47′ Oma maali
73′ Arttu Raittinen
75′ Eino-Veikko Ek

Yleisöä:
75

Yleisöä:
75

32 Antti Kuusinen C
3 Eemeli Rantaneva 75'
4 Eino-Veikko Ek
8 Topias Järvelä 75'
13 Leevi Perkiö 62'
19 Arttu Raittinen
21 Jesse Vuori
23 Biran Jeng
24 Juho Heikkinen
26 Julius Stenroos 62'
41 Eetu Räisänen
30 Remu Koikkalainen
7 Atte Jokinen 62'
9 Janar Georg 75'
11 Casper Stenroos 62'
17 Chuya Uwano 75'
18 Taha Özcelik
25 Joonas Rantala

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

20.4. TamU - Ilves 2 5 – 1

20.4. TamU naiset - PIF 2 – 1

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

24.4. klo 18 SexyPöxyt - TamU

23.4. klo 19 TamU naiset - TPV

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2