15.5.2019

 
 

Esittelyssä TamU-TV:n uudet kasvot ja äänet



TamU-TV:n uusi selostaja on seuran pitkäaikainen kannattaja Juuso Koskinen. Juho Reijonen hyppää alkavalla kaudella kameran takaa sen toiselle puolelle ja hoitaa haastattelut kentän laidalta. Suorat ottelulähetykset kaudella 2019 käynnistyvät tulevana lauantaina, kun Pallo-Iirot saapuu Sinipaitojen vieraaksi Pyynikille. Kuten jo aiemmin uutisoitiin, on TamU-TV:n toimintaan tullut alkaneelle kaudelle raju supistus, kun vierasottelut, grafiikat ja ennakkostudiot riisuttiin pois lähetyksistä.

Talvella TamU-TV haki itselleen uutta selostajaa ja hakemuksia tuli ilahduttavan paljon. Alkavalla kaudella Tampere Unitedin kotiotteluiden selostajaksi valikoitui lopulta Juuso Koskinen. Koskinen on Tampere Unitedin pitkäaikainen kannattaja, jolla ei ole aikaisempaa selostuskokemusta.

”Olen innoissani, ett√§ p√§√§sen osaksi TamU-TV:t√§ ja jatkamaan Manu Haapalaisen jalanj√§ljiss√§. √Ą√§nest√§ni voi odottaa pient√§ j√§nnityst√§ ensimm√§isiss√§ peleiss√§, koska en ole aikaisemmin selostanut pelej√§. Odottaa voi knoppitietoja niin vastustajien kuin Sinipaitojen puolelta, sek√§ tunnerikasta selostusta”, lupailee Koskinen.

Alkavalla kaudella lähetys kotiotteluista käynnistyy viisi minuuttia ennen ottelun alkua ja Koskinen johdattelee kokoonpanojen kautta katsojat itse otteluun. Tauolla ei ole ohjelmaa luvassa, mutta ottelun jälkeen saadaan pelaaja- ja valmentajakommentit tuoreeltaan kentän laidalta. Nämä haastattelut tarjoilee Juho Reijonen.

Juho Reijonen on pitkänlinjan TamU-TV-tekijöitä, sillä hän on ollut mukana tekniikkaryhmässä jo kauden 2016 alusta alkaen. Reijonen avustaa yhä myös kameran toisella puolella, mutta päävastuu on haastattelujen tekemisessä.

Reijonen odottaa lauantaita ja ensimm√§ist√§ l√§hetyst√§ terveell√§ j√§nnityksell√§: ”Onhan t√§m√§ v√§h√§n j√§nnitt√§v√§√§ hyp√§t√§ yht√§kki√§ kameran eteen sen takaa, mutta p√§√§asia ett√§ saamme ottelut n√§ytetty√§. Tarmo Lyytik√§inen on yksi intohimoisimmista jalkapalloon suhtautuvista henkil√∂ist√§, jonka olen koskaan tavannut. Ihan samanlaista tykist√§ on siis turha odottaa, mutta luotan omaan tekemiseeni ja tyyliini”, Reijonen kertoo ja viittaa samalla aiemmin haastatteluja tehneeseen, sek√§ yh√§ TamU-TV:n taustalla vaikuttavaan Tarmo Lyytik√§iseen.

Täysin poissuljettua Lyytikäisen näkeminen tai kuuleminen lähetyksissä ei tälläkään kaudella ole, sillä hän toimii yhdessä jo aiemmilla kausilla kuuluttajana toimineen Tuomo Toivosen kanssa Koskisen ja Reijosen varamiehenä.

Nyt alkavat kotiottelut merkitsevät Juho Reijoselle muutakin kuin lähetysten alkua: ne ovat hänelle myös ensimmäinen konkreettinen esimerkki kesän saapumisesta.

”Siit√§ tiet√§√§ kes√§n aina virallisesti alkaneen, kun k√§velee Pyynikin kent√§n portista sis√§√§n. Saa morjestella kaikki tutut naamat l√§pi, jakaa kuulumiset, kantaa aitoja porukalla ja laitetaan show pystyyn. Sy√∂d√§√§n makkarat ja juodaan kahvit. Silloin viimeist√§√§n nousee se fiilis, ett√§ nyt menn√§√§n taas!” Reijonen tunnelmoi.

Tampere United ‚Äď Pallo-Iirot TamU-TV:ss√§ lauantaina klo 16.55 alkaen et√§kannattajia palvelemassa. Tule mukaan osoitteessa tampereunited.fi/tamu-tv.