Laitahyökkääjän paikalla viihtyvä Emenike Mbachu siirtyy Pallo-Iiroista Tampere Unitediin. 30-vuotias pelaaja tuo TamUun vankkaa kokemusta Veikkausliigasta ja Ykkösestä. Emeniken sopimus kattaa kauden 2020 ja sisältää seuran option myös seuraavasta kaudesta.

TamUn nuoreen joukkueeseen tulee Emeniken mukana kosolti tarvittavaa kokemusta. Miehen peliura Suomessa alkoi jo vuonna 2011, kun hän siirtyi Nigeriasta pelaamaan PS Kemin paidassa Ykköstä, mistä tie vei seuraavana vuonna RoPSiin kolmeksi kaudeksi. Rovaniemeltä hän siirtyi kaudeksi 2014–2015 Maltan liigaa pelanneeseen Naxxar Lionsiin, jossa 19 ottelussa syntyi neljä maalia. Maltalta Emenike palasi vuodeksi Veikkausliigaan Ilveksen paitaan, ja sieltä tie vei kahden kauden ajaksi Hakan riveihin Ykköseen.
Edelliset kaksi kautta Emenike on viettänyt Raumalla Pallo-Iiroissa, joita hän oli nostamassa Kakkoseen. Viime kaudelta TamU-kannattajat saattavat muistaa Emeniken Pitsiyön spesiaalista, jossa hän pelasi TamUa vastaan vahvat 90 minuuttia, kun Pallo-Iirot veivät kotikentällään pisteet lukemin 3–0. Emeniken tähtihetki viime kaudella oli kahden maalin ilta 2–1 voitossa Ilveksen kakkosjoukkueesta.
Neuvottelut Emeniken kanssa olivat tiiviit jo viime kaudella, mutta silloin siirto kariutui sopivan työpaikan puutteeseen. Nyt onneksi työpaikka löytyi ja mies saatiin TamU-paitaan. Ennen sopimuksen syntyä Emenike harjoitteli myös TPV:n ringissä ja ehti pelata myös harjoitusottelussa, jossa hän TPV:n A-junioreita vastaan syötti yhden maalin. Valinta sinisen ja punaisen paidan välillä oli kuitenkin helppo.
”Halusin tulla TamUun jo viime kaudella, mutta silloin asiat eivät järjestyneet”, Emenike kertoo. ”Nyt kun olen takaisin kotona Tampereella, haluan olla osa TamU-perhettä.”
”Pitkään tätä on haluttu puolin ja toisin, ja nyt se vihdoin onnistui”, kommentoi Tampere Unitedin puheenjohtaja Antti Niemistö. ”Isot kiitokset Mikko Jokelalle kovasta työstä, jonka pelaajasopimuksen syntyminen edellytti!”.
Laitahyökkääjällä on TamU-paidassa selkeä tähtäin ylöspäin. ”Minulla on paljon tavoitteita kauteen, mutta ennen kaikkea haluan nähdä TamUn taas Kakkosessa”, Emenike sanoo.
Emenike on pelannut Pirkanmaalla korkeammilla sarjatasoilla, mutta viimein hän pääsee myös pelaamaan alueen parhaille kannattajille. ”Haluan lähettää terveisiä kannattajille. On hienoa pelata heidän edessään. Tehdään tästä kaudesta huikea!”
Päävalmentaja Jukka Listenmaan mieleen Emenike on jäänyt jo Ilveksen ja Hakan vuosilta. ”Täytyy olla tyytyväinen, että saadaan noin kokenut ja korkeilla tasoilla pelannut pelaaja joukkueeseen”, Liste myhäilee.
Hyökkäyspään roolitukset eivät kuitenkaan ole vielä täysin selvillä, sillä Emenike liittyi mukaan harjoituksiin vasta eilen torstaina. ”Laitaan häntä alustavasti kaavailen, mutta voi pelata hyökkääjänäkin. Hyökkäyspäähän kuitenkin”, Listenmaa suunnittelee.
Emeniken pelaajasiirto on vetämässä ja TamUn toiveena on, että hän saisi pelioikeuden jo sunnuntain cup-otteluun TPV:tä vastaan. Asiaa hoidetaan aktiivisesti Emeniken edellisen seuran eli Pallo-Iirojen kanssa.
Tässä kohtaa on myös syytä muistuttaa, että Tampere Unitedin kausikortit ovat edelleen myynnissä TamU-kaupassa. Täyshintainen kausikortti maksaa 70 € ja alennusryhmien kausikortti 45 €. Tule ostoksille osoitteessa tampereunited.fi/kauppa. Samalla ostoskoriin voi napata vaikkapa hyvässä alennuksessa aina 9.2. saakka olevan collegen (25 €) tai hupparin (30 €).
Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2020:
Ali Aitbenzanzoun (kk)
Emenike (h)
Mahad Hussein (p)
Oskari Ikonen (mv)
Severi Kankkunen (p)
Markus Kopf (kk)
Sami Maja (mv)
Jerry Sorjonen (h)
Nils Strömsholm (kk)
Riku Tanila (mv)
Toni Tuuri (kk)