Eino-Veikko Ek jatkaa Sinipaidoissa

06/05/2021 TamU
Uutinen

Kolmosen eliittiin kuuluva Eino-Veikko Ek tuo jälleen vauhtia ja juonikkuutta Tampere Unitedin laidoille. Juuri 26-vuotta täyttäneen pelaajan sopimus kattaa kauden 2021.

Laitapakin ja linkin tontit suvereenisti hoitava Eino-Veikko Ek jatkaa TamUn kannattajien iloksi sinisessä paidassa myös tulevan kauden. Viime kaudella pelaamassaan 13 ottelussa Ek pelasi lähes kaikissa täydet minuutit, ja kuului kerta toisensa jälkeen kentän parhaimmistoon. Tehotilastoon merkittiin kolme maalia ja neljä syöttöä, mikä on erittäin kova saldo enimmäkseen pakin tontilla pelanneelle pelaajalle.

Hiljattain 26 vuotta täyttänyt Ek kunnostautui viime kaudella erityisesti vahvojen laitanousujen saralla. Ekin monikäyttöisyys laitakaistaleen eri pelipaikoilla helpottanee valmennusjohdon kasaamaa palettia, sillä erityisesti laitapakin tontilla laatua ja leveyttä löytyy vaikka millä mitalla.

Jyväskylässä opiskelevaan ja Futsal-liigaa pelaavaan Ekiin on ollut keskusteluyhteys läpi talven, ja nyt kun futsalkausi päättyi, oli aika laittaa nimi alle sopimukseen. Talven mittaan Ek on kuitenkin ehtinyt osallistua satunnaisesti harjoituksiin ja yhteen helmikuussa pelattuun harjoitusotteluun.

Joukkueella vain yksi suunta

Ekin ensimmäisestä kaudesta Tampere Unitedissa jäi pelimiehellä hyvä tunne, mutta myös nälkää tulevaan.

”Henkilökohtaisella tasolla viime kaudesta jäi todella hyvät fiilikset, sillä sain pelata terveenä ja isoilla minuuteilla käytännössä koko kauden.”

”Heikko alkukausi jäi harmittamaan ja siihen tarvitaan tällä kaudella parannus”, Ek harmittelee.

”Tulevalla kaudella odotan joukkueen jatkavan siitä, mihin viime syksynä jäätiin. Uskallan väittää, että olimme silloin koko Kolmosen paras joukkue. Mikäli pystymme ylläpitämään ja jopa nostamaan tasoa, on joukkueella kauden päätteeksi vain yksi suunta”, Ek pohdiskelee.

Täydellinen joukkuepelaaja

Päävalmentaja Jukka Listenmaa on luonnollisesti tyytyväinen, kun Ekin jatkosopimus sai sinettinsä.

”Laitaosasto on nyt täynnä. Puhuimme jo Einon kanssa, että kentän vasemmalla laidalla hän tulee kamppailemaan peliajasta. Vielä ei ole lyöty lukkoon, löytyykö paikka ylempää vai alempaa”, Listenmaa kaavailee.

Erityisen mielissään Listenmaa on siitä, mitä kovakuntoinen pelaaja voi tuoda laita-akselille puhtaalla juoksuvoimallaan.

”Olemme halunneet joukkueeseen juoksuvoimaisia pelaajia eikä Kolmosesta varmaan juoksuvoimaisempaa kaveria löydy kuin Eino.”

”Eino on myös täydellinen joukkuepelaaja ja tulee kaikkien kanssa juttuun”, Listenmaa suitsuttaa Ekin roolia pukukopissa.

”Toivottavasti nähdään pian Pyynikillä!”

Yksi viime kaudesta parhaiten mieleen jääneistä asioista oli Ekille hieno ottelutunnelma.

”Koti- ja vieraspeleissä oli läpi kauden loistava tunnelma. Etenkin Pyynikillä oli hienoa pelata runsaslukuisen yleisön edessä. Toivotaan, että tätä olisi luvassa myös tulevana kesänä. Toivottavasti nähdään pian Pyynikillä!”

Pyynikille paluuta odottaa kuumeisesti koko seurayhteistö. Odottamisen tuskaa voi lievittää parhaiten hankkimalla kausikortin tulevalle kaudelle. Normaalihintaiset kausikortit maksavat 70 € ja alennusryhmien kausarit 45 €. Klikkaa TamU-kauppaan tai tee ostoksesi suoraan alla olevista napeista.

Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2021:

Ali Aitbenzanzoun, kk
Hakim Belbachir, h
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Eino-Veikko Ek, p
Arttu Haapala, kk
Iikka Häkkinen, h
Topias Järvelä, h
Severi Kankkunen, p
Markus Kopf, kk
Roope Kostiainen, h
Paavo Kujala, p
Antti Kuusinen, mv
Po Law, p
Arttu Mättö, kk
Jesse Oksanen, h
Eetu Räisänen, kk
Henri Savolainen, mv
Mauno Sirén, p
Aapo Sipponen, mv
Matias Stark, p
Nils Strömsholm, p
Riku Tanila, mv
Verneri Uimonen, p
Pyry Virtanen, p
Jesse Vuori, p
Panu Väliaho, h

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

12.6. TamU - FC Honka 1 – 1

2.6. TamU naiset - TPS 2 6 – 2

9.6. TamU 2 - TP-T 0 – 3

15.6. klo 14 Ilves 2 - TamU

16.6. klo 18 MaPS - TamU naiset

15.6. klo 13 Pato - TamU 2