17.1.2018

 
 

Eetu Rahkola, Riku Oras ja Topias Järvelä kapteenistoon



Eetu Rahkola jatkaa Tampere Unitedin kapteenina myös tulevalla kaudella. Rahkolan apukapteenina jatkaa Riku Oras, ja uutena kapteenistoon nousee Topias Järvelä. Tuleva kausi on Rahkolalle ja Orakselle jo kolmas Sinipaidoissa, ja he ovat kuuluneet koko tämän ajan kapteenistoon. Topias Järvelä puolestaan liittyi Tampere Unitediin vuosi sitten.

”Kapteenina toimiminen t√§ss√§ seurassa on itselleni kunnia-asia. Toivon pystyv√§ni olemaan nauhan arvoinen joukkueen p√§ivitt√§isess√§ arjessa”, toteaa Eetu Rahkola.

Viime talvena kapteenin talvikausi alkoi jalkavammaa kuntouttaessa, mutta nyt Rahkola on saanut olla alusta asti t√§ysipainoisesti mukana joukkueen harjoituksissa. ”Vaikea viime kausi j√§tti paljon n√§lk√§√§, ja tavoite on pelata kaudella 2018 henkil√∂kohtaisella tasolla urani parasta futista. Se vaatii paljon ty√∂t√§ ja etenkin fysiikan kanssa on loukkaantumishistoriankin vuoksi paljon tekemist√§, joten t√§ss√§ mieless√§ ajatellen talvi on onneksi pitk√§”, Rahkola kuvailee.

”N√§kisin, ett√§ ty√∂nteossa ja kehityksess√§ piilee my√∂s t√§m√§nvuotisen TamUn salaisuus. Toivon meid√§n nuoren joukkueen ottavan talven aikana suuria kehitysaskelia sek√§ ryhm√§- ett√§ yksil√∂tasolla. Meid√§n pit√§√§ olla valmiita kev√§√§ll√§ kun pisteist√§ aletaan pelaamaan, sill√§ haluamme taistella k√§rkisijoituksista, ja silloin meill√§ ei ole varaa maksaa oppirahoja alkukierroksilla viimevuotiseen tapaan”, Rahkola n√§kee tulevan kauden mahdollisuudet.

Riku Oras on t√§n√§ talvena p√§√§ssyt harjoittelemaan joukkueen mukana vain kerran, mutta on t√§st√§ huolimatta itsest√§√§nselv√§ valinta kapteenistoon. ”On suuri kunnia aloittaa kolmas per√§kk√§inen kausi Unitedin kapteenistossa ja t√§ll√§ kolmikolla on hyv√§ l√§hte√§ valloittamaan pohjoislohkoa. Eetu on toiminut kapteenina jo kahden kauden ajan ja on ehdottoman t√§rke√§√§, ett√§ h√§n jatkaa kapteenina ja vie TamUa eteenp√§in kent√§ll√§ ja sen ulkopuolella. Topi tuo uutta v√§ri√§ kapteenistoon ja t√§m√§ rooli sopii h√§nelle erinomaisesti. Topi on erinomainen jalkapalloilija, √§lyk√§s pelaaja ja lis√§ksi h√§n on t√§rke√§ koppipelaaja, joten h√§n tulee olemaan suuri apu ensi vuoden kapteenistossa. Uskon ett√§ Topi tulee ottamaan suuria askeleita pelaajana kauden aikana ja kapteenin teht√§v√§ edesauttaa t√§t√§ kehityst√§”, Oras uskoo

Oraksen talvikausi poikkeaa vahvasti vuodentakaisesta, sillä hurjat kilometrit jokaisessa ottelussa juokseva keskikenttäpelaaja pelaa ja harjoittelee huhtikuuhun asti Englannissa, ja palaa Sinipaitojen harjoitusvahvuuteen huhtikuun alkupuolella. Johtavaksi pelaajaksi myös Winchesterin ylopiston ykkösjoukkueessa noussut Oras oli kuitenkin itsestäänselvä valinta kapteenistoon.

”Talvikaudella Eetulla ja Topilla on suuri rooli joukkuehengen rakennuksessa, sill√§ joukkueessa on paljon uusia pelaajia”, Oras toteaa. ”Talven merkitys on pelitavan ja joukkuehengen rakentumisen kannalta t√§rke√§, mutta p√§√§sen varmasti mukaan joukkueeseen hyviss√§ ajoin ennen kauden alkua. Joukkue on tuttu ja motivaatio pelata TamUssa on valtava. Oma pre-season Englannissa on l√§htenyt hyvin k√§yntiin ja uskon, ett√§ pystyn tuomaan uusia asioita TamUn kapteeenistoon. Jatkossa ulkomaalaispelaajien on helpompi tulla ja sopeutua Unitediin, kun pystymme hoitamaan alkul√§mm√∂t my√∂s Englanniksi”

Vaikka Topias Järvelä pelasi ensimmäiset Kakkosen ottelunsa jo kaudella 2013 vain 17-vuotiaana, oli viime kausi hänen todellinen läpimurtonsa monen vaikean vuoden jälkeen. Järvelän peli-ilo palasi vihdoin Sinipaidoissa, ja kun itseluottamuskin oli taas kunnossa, jälki oli komeaa. Tilille kertyi yhteensä 20 ottelua ja koko joukkueessa viidenneksi eniten peliminuutteja. Maalejakin Järvelä teki neljä.

”On kunnia saada luottoa omilta joukkuelaisilta, ett√§ he n√§kev√§t minussa johtaja-ainesta joukkueen sis√§ll√§. Hivenen olen silti yll√§ttynyt valinnasta, positiivisesti tietenkin, kun tiet√§√§ millaista meteli√§ kopissa pid√§n”, naurahtaa J√§rvel√§.

”T√§m√§n kauden aloitus oli tottakai paljon helpompi kuin viime vuonna, koska on jo vuosi alla seuran v√§reiss√§. Fyysisesti talvikausi on l√§htenyt k√§yntiin odotettua paremmin, mutta isoin muutos on n√§kynyt henkisell√§ puolella. Tavoitteeni on ollut tulla joukkueessa johtavaksi pelaajaksi ja kantaa enemm√§n vastuuta. Selv√§sti t√§ss√§ ollaan menty eteenp√§in, kun muut arvostivat minut kapteenistoon”, J√§rvel√§ puntaroi.

Kapteeni Rahkola on selv√§sti mieliss√§√§n apukapteenivalinnoista. ”Hienoa, ett√§ saamme Rikun takaisin kev√§√§ll√§. H√§nen merkityksens√§ joukkueelle on mielett√∂m√§n suuri. Topiaksen ty√∂skentely√§ kent√§ll√§ ja sen ulkopuolella on ollut upea seurata. Suuria harppauksia lyhyess√§ ajassa, ja nyt nuorena pelaajana yksi joukkueen vastuunkantajista. Hienoa, ett√§ Topias sai joukkueelta ansaitsemansa tunnustuksen”, Rahkola p√§√§tt√§√§.

Kapteeneilla ja koko joukkueella on parhaillaan käynnissä tiukka fyysinen harjoitusjakso, sillä seuraava harjoitusottelu pelataan vasta lähes kolmen viikon päästä sunnuntaina 4.2. kun Pirkkahallissa vierailee viime kaudelta ja aiemmilta liigakausilta tuttu FC Jazz. Kyseessä on samalla koko talven ensimmäinen Tampere Unitedin kotiotteluna pelattava harjoitusottelu, joten silloin kannattaa kaikkien tulla mukaan katsomaan miten Sinipaitojen talvivire kehittyy.