30.11.2021

 
 

Edustusjoukkueen tryoutit alkavat kovan pakkasen takia Pirkkahallissa



Tampere Unitedin edustusjoukkue palaa tänään tiistaina harjoituskentälle, kun edessä on kolmen viikon mittainen tryout jakso, johon sisältyy kaksi harjoitusottelua. Kentällä nähdään muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki edustusjoukkueen sopimuspelaajat sekä iso nippu ensi kaudeksi Sinipaitoihin haluavia pelimiehiä.

Sinipaidoilla on voittoisan viime kauden jälkeen tiistai-iltana konkreettisesti paluu arkeen. Alunperin tryouttien piti alkaa Kaupissa, mutta kovan pakkasen takia taistelu tulevan kauden pelipaikoista alkaa Pirkkahallin suojissa. Harjoittelu siirtyy toki Kauppiin heti kun sää sen sallii, mutta tiistai-illalle on luvattu kymmentä pakkasastetta.

”Kaupissa piti aloittaa, mutta kyllä tämä talvi pääsi kieltämättä meidät vähän yllättämään”, kolmanteen kauteensa Tampere Unitedin päävalmentajana valmistautuva Jukka Listenmaa kertoo.

”Ajattelimme, että talvi olisi parin edellisvuoden tapaan pysynyt melko leutona jouluun asti, mutta nyt mennään tällä. Onneksi meillä on mahdollisuus siirtyä Pirkkahalliin”, Listenmaa jatkaa.

Listenmaan mukaan nyt alkavilla tryouteilla on mukana lähes kaikki sopimuspelaajat sekä saman verran testissä olevia pelaajia.

”Mukana on 25–30 pelaajaa. Muutama pelaaja on poissa siviilikiireiden takia, mutta käytännössä olemme velvoittaneet sopimuspelaajia olemaan mukana alusta alkaen. Iso osa harjoituksista tulee olemaan pelaamista. Siitä näkee hyvin missä mennään uusien pelaajien kanssa, ja pystymme tekemään suoraa vertailua nykyiseen miehistöömme, kun hekin ovat paikalla”, Listenmaa avaa tulevan kolmiviikkoisen sisältöä.

Mukana olevien sopimuksettomien pelaajien tasoa Jukka Listenmaa kuvaa varsin kovaksi.

”Mukana on viime kaudella Ykköstä ja Kakkosta pelanneita sekä jonkin verran A-nuorten SM-sarjan kokemusta.”

Harjoituskalenteri valmis pitkälle kevääseen

Viime viikolla uutisoitiin Suomen Cupin paluusta juurilleen. Tampere Unitedin osalta tämä tarkoittaa sitä, että edustus on mukana suoraan kolmannella kierroksella huhtikuussa. Päävalmentaja Jukka Listenmaa kertoo, että harjoitusohjelma on hahmoteltu jo hyvin lähelle tuota hetkeä asti.

”Harjoituskalenteri on täynnä maaliskuun loppuun asti. Se on rytmitetty siten, että pelaajille on yksi vapaa viikonloppu kuukautta kohden, muuten pelaamme viikonloppuisin”, Listenmaa avaa.

Jukka Listenmaa on mielissään siitä kuinka helppo Tampere Unitedin on saada tällä hetkellä laadukkaita harjoitusvastustajia.

”Mukana on yksi vastustaja Kolmosesta. Muuten pelaamme treenikaudella Kakkosen joukkueita vastaan.”

Tampere United pelaa tryoutjaksolla kaksi harjoitusottelua. Lauantaina 11.12. Sinipaidat kohtaa Ilveksen kakkosjoukkueen Pirkkahallissa ja viikkoa myöhemmin JJK:n vierasottelussa Jyväskylässä. Talven muista harjoitusotteluista tiedotetaan tarkemmin, kun loputkin niitä koskevat yksityiskohdat ovat selvillä.