Edustus­joukkueen tausta­yhtiö piti yhtiö­kokouksen

27/04/2026 TamU
Uutinen

Miesten edustusjoukkueen taustayhtiö Tampere United jalkapallo Oy piti yhtiökokouksensa lauantaina 25.4. Kokouksessa muun muassa vahvistettiin tilinpäätös yhtiön ensimmäiseltä tilikaudelta, myönnettiin vastuu­vapaudet hallitus­työssä ja toimitus­johtajana mukana olleille sekä päätettiin että hallituksessa jatkavat Heikki Wilen, Antti Niemistö ja Kari Kivipensas. Hallitus piti heti samana päivänä kokouksen, jossa Wilen valittiin hallituksen puheen­johtajaksi.

Puheenjohtajuuden jättävä Antti Niemistö kertoi yhtiö­kokouksessa, että olisi mielellään jäänyt kokonaan pois hallituksesta, mutta nyt se ei ollut mahdollista.

”Yhtiön taloudellinen tilanne on sellainen, että hyvät ehdokkaat uusiksi hallituksen jäseniksi joutuivat kieltäytymään vastuu­roolista, vaikka moni on jo muulla tavoin yhtiön apuna. Hallituksessa on hyvä olla vähintään kolme jäsentä, koska muutoin puheen­johtaja voi päättää yksin kaikesta”, Niemistö kertoo.

”Tästä syystä olen edelleen mukana, mutta roolini poikkeaa aiemmasta merkittävästi. Keskityn viestintään ja markkinointiin, ja annan hallitus­työssä puheen­johtajalle tilan jonka päävastuun kantaminen vaatii”, Niemistö muotoilee.

Hallituksen työnjako on ollut koko kevään ajan jo ennen yhtiökokousta sellainen, että Wilen on kantanut päävastuun toiminnan ja talouden suunnittelusta. Nyt hallituksen roolit ovat juridisesti samat kuin mitkä ne ovat olleet käytännön työssä.

Yhtiön toiminta on viime kesästä alkaen ollut selviytymistä kuukaudesta toiseen, mutta talous­vaikeuksien keskellä operatiiviseen toimintaan on saatu mukaan useita uusia henkilöitä. Puheenjohtaja Wilen näkee tämän mahdollisuutena organisoida yhtiön toiminta entistä paremmin.

”Talvesta lähtien roolinani on ollut lähinnä tulipalojen sammuttelu. Tässä kohtaa kun kausi on saatu käyntiin ja suurimmat operatiiviset huolet ovat takana, on hetki hengähtää ja katsoa tilannetta vähän kauempaa. Selkeä vastuun jakaminen ja tehtävien roolitus on se, jolla säästetään kaikkien aikaa ja hermoja”, Wilen toteaa.

Taloudellinen tilanne on vaikea mutta hallinnassa

Yhtiö kertoi talous­vaikeuksistaan ensimmäisen kerran julkisuuteen joulukuun puolessa välissä. Silloin osattiin sanoa, että ensimmäisen tilikauden tappio tulee olemaan reilusti yli satatuhatta euroa. Nyt luvut ovat tarkentuneet.

Ensimmäisen tilikauden 18.8.2024 – 31.10.2025 liikevaihto oli 275 56,39 € ja tilikauden tappio 142 860,66 €. Sijoitetun vapaan oman pääoman rahastossa oli tilikauden päättyessä 58 520 € osakeanneista saatua rahaa, ja näin oma pääoma oli 84 340,66 € miinuksella. Yhtiö on tästä syystä joutunut tekemään PRH:lle ilmoituksen osakepääoman menettämisestä.

Tilikauden päättymisen jälkeisinä vajaana kuutena kuukautena yhtiön taloudellinen tilanne on parantunut merkittävästi. Osakemerkintöjä on tehty 25 230 € lisää, osakaslainoja on saatu 5 500 € ja juoksevia kuluja on pystytty karsimaan.

Puheenjohtaja Wilen painottaa, että työtä on kuitenkin vielä paljon tehtävänä.

”Seuran taloustilanne on vieläkin haastava ja käytännössä elämme kädestä suuhun. Tilanne vaatii edelleen ulkopuolista rahoitusta joko lainojen tai osake­merkintöjen muodossa.”

”Siirtyminen Tammelasta Kauppiin on vasta ensimmäinen toimenpide pitkässä talouden vakauttamis­suunnitelmassa ja korjaa talouden epätasapainon vain osittain. Tämän kauden jälkeen joudumme todennäköisesti tekemään muitakin toimenpiteitä, jotta seuran talous saadaan tasapainoon. Jo nyt on tiedossa, että tällä kaudella yhtiön tulos ei ole plusmerkkinen”, Wilen kertoo avoimesti.

Heikki Wilenin ajatuksia talouden tasapainottamisesta ja yhtiön työnjaosta saadaan lukea lisää lähiaikoina vieraskynä-palstalla julkaistavasta puheenjohtajan kolumnista.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Yhteistyökumppanit

Mukana matkalla Eurooppaan

Ottelukumppanit

Muut kumppanit

24.4. TamU - VJS 0 – 4

9.4. MuSa - TamU naiset 3 – 0

25.4. TamU 2 - FC Haka j. 3 – 2

29.4. klo 19 Kraft FF - TamU

3.5. klo 16 FC Raahe - TamU naiset

29.4. klo 18 Loiske - TamU 2