Palloliitto tiedotti keskiviikkoiltana, että kaikki valtakunnalliset ja alueelliset sarjat alkavat viikolla 24. Aikuisten kilpasarjoissa ensimmäinen mahdollinen pelipäivä on lauantai 13.6. mutta niissä sarjoissa, joissa pelaajia on kentällä vähemmän kuin 11 per joukkue, voi pelaaminen alkaa jo aiemmin samalla viikolla. Tarkemmat tiedot sarjajärjestelmistä eli muun muassa otteluiden määristä tiedotetaan seuroille 15.5. mennessä.

Tampere Unitedissa koko seurayhteisö odottaa kauden alkua suurella innolla, ja erityisesti kaipuu on kova edustusjoukkueen otteluihin Pyynikille. Otteluohjelmien julkaisua saadaan odottaa vielä tovi, mutta valmistautuminen kauteen on jo alkanut. Samalla varaudutaan myös siihen, että sarja voi jatkua syksyllä hiukan alunperin suunniteltua pidempään.
Edustusjoukkueen ohella myös seuran muilla kilpajoukkueilla on kova hinku takaisin kentälle. Osa joukkueista aloittaa edustusjoukkueen tapaan harjoitukset jo huomenna torstaina, ja tämä koskee myös juoniorien ikäkausijoukkueita, vaikka kaupunginosajuniorien kausi alkaakin vasta kesäkuun alussa.