Dutch Football Camp järjestetään ensi kesänä jo kolmatta kertaa Kaupin urheilupuistossa. Leirin vastuuvalmentajana on aiempien kahden kesän tapaan Ajax Amsterdamin akatemiassa huippuja valmentanut Eddie van Schaick, jonka oikeana kätenä leirillä toimii tällä kertaa TamUn urheilutoimenjohtaja Tero Suonperä. Lisäksi leirillä on apuvalmentajina TamUn miesten edustusjoukkueen pelaajia.
Leiri kestää kolme päivää 30.6.–2.7.2026, ja harjoituksia on viimevuotiseen tapaan aamupäivällä klo 10–11.30 sekä iltapäivällä klo 13–15. Leiriläisille on tarjolla maittava lounas Kauppi Sports Centerillä.
Leiri on suunnattu 2011–2018 syntyneille pojille ja tytöille, joilla on vahva motivaatio kehittää itseään jalkapalloilijana ja urheilijana. Leirille voi tulla mukaan minkä tahansa seuran pelaaja niin Tampereen lähialueilta kuin kauempaakin.
Hollaintilaisvalmentajien tasosta kertoo se, millaisia peiaajia heidän kauttaan on päätynyt maailman ehdottomalle huipulle. Eddie van Schaickin käsien läpi on kulkenut muun muassa Hollannin maajoukkueen tähtipelaajia kuten Justin Kluivert ja Steven Bergwijn. Leiri on tilaisuus päästä näkemään, millaista valmennus on kansainvälisellä huipulla.

Leirillä on mukana myös Tampere Unitedin miesten edustusjoukkueen pelaajia apuvalmentajina ja varmistamassa mahdollisen kielimuurin yli pääsemisen, joten nekin pelaajat joilla englanti ei ole niin vahva, voivat hyvillä mielin tulla mukaan. Leirin järjestelyissä on mukana myös TamUn urheilutoimenjohtaja Tero Suonperä, joka oli mukana myös toissa vuoden leirillä.
”Eddie on aidosti huipputason valmentaja ja on edelleen kontakteissa Euroopan huippuseurojen kanssa. Leirillä on taatusti hauskaa ja sieltä saa lisää intoa ja vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun. Jos joku on riittävän hyvä, leiriltä on jopa mahdollisuus saada jalkaa ovenväliin kohti ammattilaisuraa”, Suonperä kertoo.
”Leiri antaa osallistujille varmasti hyvän piristysruiskeen arkeen, ja jos jollakin on unelmana päästä huippuvalmentajan seurantaan, tällä leirillä se on aidosti mahdollista ja se on aiemminkin päästy toteamaan konkreettisesti”, Suonperä summaa.

Leirille osallistuneiden kommentteja
Leiri on järjestetty Suomessa useita kertoja aiemminkin, tuolloin vielä nimellä Ajax Amsterdam Camp. Aiempina vuosina leirille osallistujat ovat antaneet siitä todella hyvää palautetta.
Leo Walta / Swansea City AFC / U21-maajoukkue / Huuhkajat:
- Junnuna oli kiva päästä uusien valmentajien oppeihin ja treenaamaan muiden eri seuroista tulleiden suomalaisten junnujen kanssa.
- Oli myös kasvattava kokemus treenata ensimmäistä kertaa englanninkielisessä valmennuksessa.
Terry Ablade / ex Fulham FC:
- Leirillä sai huippuvalmennusta.
- Sai kosketuksen siitä millaista aidosti ammattimainen ja tavoitteellinen harjoittelu on.
- Sain positiivista palautetta siitä missä olen hyvä ja mitä pitäisi kehittää.
- Ilmapiiri leirillä oli hyvä ja siellä oli aidosti hauskaa.
Kasper Paananen / SJK / ex Bologna U19 / U15-U19 -maajoukkueet:
- Sain leiriltä kokemusta siitä miten jalkapallomaailma toimii kansainvälisellä tasolla.
- Valmennustiimi antoi henkilökohtaista palautetta siitä mitä minun tulisi kehittää.
- Leiri on jäänyt hyvin mieleen mukavana kokemuksena, jota pääsi viettämään kavereitten kanssa lämpiminä kesäpäivinä.
Miika Koskela / FK Haugesund / U21-maajoukkue:
- Kovatasoisia treenejä
- Huippuvalmennus
- Pelaajia ympäri suomea
- Yhdessäolo
- Yks kesän hauskimpia viikonloppuja
- Paljon futista
Leirin aikataulu
Tiistai 30.6.
09.30 kokoontuminen
10.00 – 11.30 1. treeni
12.00 – 13.00 lounas ja tauko
13.00 – 15.00 2. treeni
Keskiviikko 1.7.
09.45 kokoontuminen
10.00 – 11.30 3. treeni
12.00 – 13.30 lounas ja tauko
13.30 – 15.00 4. treeni
Torstai 2.7.
09.45 Kokoontuminen
10.00 – 11.30 5. treeni
12.00 – 13.00 lounas ja tauko
13.30 – 15.00 6. treeni
15.00 – 15.30 Leirin päätös

Hinta
Earlybird-hinnat 30.4.2026 saakka:
- 195 € / hlö
- 185 € / TamU junioreiden hinta
- Sisarusalennus 20 €
Hinnat 1.5.2026 alkaen:
- 225 € / hlö
- 205 € / TamU junioreiden hinta
- Sisarusalennus 20 €
Hinta sisältää:
- 6 harjoitusta
- 3 lounasta Kauppi Sports Centerillä
- Treenipaita
- Valmentajina Eddie van Schaick, Tero Suonperä sekä TamUn miesten edustusjoukkueen pelaajia
Ilmoittautuminen
Leirille ilmoittautuessa maksetaan 50 €:n varausmaksu, ja loput leirimaksusta laskutetaan kesäkuussa 2026 siten, että laskuissa on 14 vrk:n maksuaika. Sisaralennus 20 € huomioidaan kesäkuun laskutuksen yhteydessä.
Leirille on rajallinen määrä paikkoja (120) ja leiri täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Leirin tiedotus hoidetaan ilmoittautuneille lähempänä leiriä sähköpostilla. Ilmoittautuminen on sitova.
Lisätiedot
Tero Suonperä
tero.suonpera@tampereunited.fi
044 369 0025




