Cupin välierässä on haussa paikka Olympia­stadionilla pelattavaan finaaliin

02/10/2021 TamU
Otteluennakko

Tampere United palasi arkeen nopeasti torstaisten nousujuhlien jälkeen, sillä joukkue harjoitteli jo perjantaina alkuillasta Pyynikin urheilukentällä, ja matkustaa sunnuntaina Suomen Regions' Cupin välierään Vaasaan. Hienoissa puitteissa Elisa Stadionilla pelattavaa ottelua isännöi FC Kiisto, jonka TamU on kohdannut viimeksi kaudella 2013 cup-ottelussa. Tuolloin Kolmosen joukkue oli Vitosessa pelanneille Sinipaidoille niukasti liian kova vastus, joten sunnuntaina matkassa on hyppysellinen revanssihenkeä.

Tampere United on tullut pitkän matkan sitten kauden 2013, mutta samoin ovat kehittyneet puitteet FC Kiiston kotiotteluissa. Kaudella 2013 ottelu pelattiin peltoa muistuttaneella Palosaaren kentällä, mutta tällä kertaa päästään yhdelle Suomen upeimmista stadioneista. Edellisen ja ainoan aiemman kerran TamU on pelannut Elisa Stadionilla Kakkosen kaudella 2018 Vasa IFK:n vieraana.

”En ole tällä uudella stadionilla käynyt kertaakaan, mutta mitä olen kuullut, niin yksi Suomen hienoimmista paikoista sen pitäisi olla. Kiva päästä itsekin näkemään se”, toteaa päävalmentaja Jukka Listenmaa.

Oman haasteensa sunnuntain otteluun tuo se, että torstaisen nousupelin jälkeen on vain kaksi välipäivää ennen kuin taas pelataan. Päävalmentaja Jukka Listenmaa onkin kiitollinen siitä, että TKT-ottelun ja välierän väliin saatiin kaksi välipäivää Palloliiton avustuksella.

”Olisi se kamala ajatus, jos huomenna pitäisi lähteä pelaamaan”, Listenmaa huokailee ajatusta perjantain harjoitusten jälkeisessä haastattelussa.

Perjantain harjoitukset eivät Tampere Unitedilla olleet aivan normaalia laatua johtuen nousujuhlista. Päävalmentaja Listenmaa on kuitenkin positiivisella mielellä.

”Saatiin nyt ainakin harjoiteltua jotain. Ennen reenejä pelaajien ajatukset oli jossakin ihan muualla kuin pelissä, mutta kyllä ajatukset tuntuivat reenin aikana siirtyvän sunnuntaille. Sen veraan onnistuttiin nyt jo, ja ihan luottavainen kuva jäi, kun pojat lupasivat olla valmiina sunnuntaina”, Listenmaa toteaa rehelliseti.

”Osa oli vähän heikommassa hapessa ja osa paremmassa, mutta kaikki lupasivat käydä lauantaina liikkumassa omatoimisesti, joten kyllä sitä valmiina ollaan.”

Panoksena pääsy Olympistadionille

Oman erityisen panoksensa välierälle tuo se, että Suomen Regions’ Cupin finaali pelataan Olympiastadionilla Helsingissä. Kyseisellä stadionilla ei ole juuri kukaan pelannut pitkään aikaan remontin takia, mutta ilman sitäkin tilaisuudet päästä Suomen ykkösstadionille ovat harvinaisia alemmissa sarjoissa pelaaville pelaajille.

”Se on hyvä porkkana, jolla pystytään viimeinen sytytys saamaan. Olympiastadionille ei kuitenkaan kovin usein alasarjapelaaja pääse pelaamaan. Nyt tämä on monelle varmaan ainutkertainen tilaisuus”, itse pelaajaurallaan Olympiastadionin kokemaan päässyt Listenmaa fiilistelee.

Sunnuntaina Olympiastadionille pääsyn viimeisenä voitettavana esteenä oleva FC Kiisto on kuitenkin kova vastus. Se pelaa samassa Kolmosen lohkossa kuin Sundom IF, jonka TamU kävi pudottamassa cupista kaksi kierrosta aiemmin. Vaikka Sundom IF voitti lohkon ja on jo varmistanut suoran nousun Kakkoseen, voi FC Kiisto olla yksittäisessä pelissä jopa Sundomia kovempi joukkue, jolloin se olisi kovin joukkue jonka TamU on tällä kaudella kohdannut.

”Mitä on saatu selvää Kiistosta, sen pitäisi olla todella laadukas joukkue. Joidenkin mukaan se on jopa parempi kuin SIF, mutta heillä on pieniä ongelmia sitoutumisen kanssa, eli ihan kaikki ei viitsi lähteä jokaiseen peliin paikalle. Jos kaikki ykkösäijät on paikalla, varmasti on kovin vastustaja tähän asti, ja mikseipä tässä pelissä kaikki olisi paikalla”, Listenmaa pyörittelee.

”Kiistolla on kokeneita kavereita jotka on vetäneet liigaa monta vuotta ja pärjänneetkin siellä. Ja lisäksi Ykkösessä ja Kakkosessa pelanneita kokeneita kavereita on vastassa useita.”

Tampere Unitedilla on terveystilanne hyvä. Uusia poissaoloja ei ole tiedossa, ja myös vastikään loukkaantumisestaan toipunut Jesse Oksanen on tällä tietoa Vaasassa mukana.

Ottelu pelataan siis Vaasassa Elisa Stadionilla sunnuntaina 3.10. klo 17.30 alkaen. TamUn twitterseuranta sekä Instagram-story palvelevat jälleen niitä, joilla ei ole reissuhousut jalassa.

Tampere United matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Käännöstoimisto Juha Arola VA Sport Management

12.10. HJS - TamU 3 – 1

28.9. TamU naiset - TuTo 8 – 2

28.9. TamU 2 - PP-70 12 – 0

20.10. klo 16 TamU - HJS

klo - TamU naiset

klo - TamU 2