24.1.2020

 
 

Cup-derby kruunaa hallikauden



Unitedin miehistö on saanut nuolla viikon ajan haavojaan ja opetella virheiden välttämistä. Viime sunnuntaina Sinipaidat sai ruman selkäsaunan Ilveksen kakkosjoukkueelta Kakkosen Cupissa tennislukemin 6–1, ja tasoero oli järkytys monelle Tampere Unitedin taustoilla sekä kentällä oleville. Ottelun jälkeen päävalmentaja Jukka Listenmaa oli iloinen siitä, että joukkue saa pian uuden mahdollisuuden, ja tähän mahdollisuuteen halutaan paikallisottelussa sunnuntaina myös tarttua.

Vaikka ottelu Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan oli paikallisottelu, puuttui siitä varsinainen derbyhenki. Tällä kertaa yhteen iskevät kuitenkin kahden tamperelaisjoukkueen edustukset, joten lataus kasvaa tätä myöten automaattisesti. Lisää kipinää otteluun tuo se, että joukkueet tuntevat toisensa erittäin hyvin, ja molempien ryhmistä löytyy useita toisilleen tuttuja pelaajia sekä taustahenkilöitä.

Kakkoseen tälle kaudelle pudonneen TPV:n riveistä löytyi jo entisestään Sinipaitojen kannattajille tutut Mauno Sirén ja maalivahti Antti Kuusinen. Viime kaudella TPV:ssä mukana olivat entisistä TamU-pelaajista myös Riku Oras ja Roope Kostiainen, mutta kumpikaan ei ole vielä tehnyt sopimusta mihinkään seuraan, ja tiedot kertovat Oraksen olevan suuntaamassa pois Tampereen seudulta.

Pelaajaosaston ilmasilta kaupungin punaiselle puolelle jatkui tänäkin talvena, kun viime kauden Unitedia edustanut Arttu Mättö sekä neljän kauden ajan kannattajien sydämiin itsensä pelannut Verneri Uimonen vaihtoivat Pallo-Veikkojen paitaan. Listaan tuli vielä viime viikolla Mustafa Hussein Zadan nimi, kun seurat pääsivät sopimukseen Hussein Zadan siirrosta TPV:hen – tosin hän ei seurojen välisen sopimuksen mukaisesti pelaa sunnuntain ottelussa. Lisäksi TamUssa osan viime kaudesta pelanneet Topi Järvi ja Jari Nikkilä ovat palanneet TPV:hen. Uusimpana siirtona myös Ali Al-Fatlin tie on viemässä kohti punapaitaa.

Tänä talvena on ovi kuitenkin käynyt myös toiseen suuntaan. TamU kaappasi taustoilleen TPV:stä valmentaja Jukka Listenmaan sekä maalivahtivalmentaja Juha Seppälän. Lisäksi huoltoryhmään liittyi seuran hierojanakin toimiva Petteri Koivunen. Näiden siirtojen jälkeen TPV:n taustoissa on mukana päävalmentaja Mikko Innasen lisäksi vain yksi joukkueenjohtaja ja yksi huoltaja.

Viimeisin liike seurojen välillä tapahtui tällä viikolla, kun TPV:n kanssa harjoitellut nigerialainen Emenike solmi 1+1-vuotisen sopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Emeniken tilanteesta tekee erityisen mielenkiintoisen se, että hän pelasi vielä viime sunnuntaina TPV:n paidassa harjoitusottelussa, mutta on jo viikkoa myöhemmin edustuskelpoinen TPV:tä vastaan, kun Emeniken edellinen seura Pallo-Iirot kuittasi siirron perjantai-iltana. Toisena lisäyksenä Sinipaitojen cup-rosteriin tulee Matias Stark, joka on rekisteröity tässä vaiheessa talven cup-otteluita varten.

Tampere Unitedin ja TPV:n edustusjoukkueet kohtasivat edellisen kerran huhtikuun alussa pelatussa harjoitusottelussa. Silloin United nousi viimeisellä kympillä Deng Malwalin maaleilla 2–2-tasapeliin. TPV on kuitenkin perinteisesti ollut TamUlle varsin kiharainen vastus. Kausilla 2017 ja 2018 TPV vei nimiinsä kaikki neljä derbyä Kakkosessa. Unitedin edellinen voitto paikalliskilpailija TPV:stä virallisessa ottelussa on juurikin Suomen Cupista ja vuodelta 2009. Silloin TamU oli parempi jatkoajan jälkeen maalein 2–3. Vaiherikkaan ottelun ratkaisumaalista vastasi tuolloin Rafinha. Huomioitavaa siis on, että Tampere United ei ole koskaan voittanut TPV:tä virallisessa ottelussa varsinaisella peliajalla!

Vaikea viikko takana

Tampere Unitedin lähtökohdat eivät ole siis historian valossa parhaat mahdolliset, eikä kulunut viikko ole ollut joukkueelle helpoimmasta päästä.

”Maanantai meni edellistä ottelua miettiessä, että miten pääsemme siitä ylöspäin ja mitä otamme teemaksi. Tiistaina palasimme takaisin harjoituksiin, ja kun oli tiedossa, että pääsemme loppuviikoksi Kauppiin, niin päätimme säästää taktiset harjoitteet sinne. Tiistain harjoitus meni meiltä kuitenkin pahasti pieleen, koska hyvin pian kävi selväksi, ettei joukkue ollut palautunut sunnuntain ottelusta. Teimme sitten maaleja ja yritimme näin saada suupieliä ylöspäin”, päävalmentaja Jukka Listenmaa kertoo alkuviikon vaikeuksista.

Myös loppuviikko on osoittautunut luultua vaikeammaksi.

”Torstain harjoituksissa meidän piti käydä läpi puolustamista isolla kentällä, mutta sitten siihen tuli pieniä loukkaantumisia ja flunssaa. Yritämme nyt perjantaina sitten saada pidetyksi pikakurssin puolustamisesta. Kaikesta huolimatta oli mahtavaa päästä sisältä ulos Kauppiin ja raikkaaseen luonnonilmaan”, Listenmaa fiilistelee harjoittelun ulos viemistä.

Jukka Listenmaa kertoi Ilves-ottelun jälkeen, ettei hän usko TPV:n olevan yhtä valmis joukkue kuin mitä Ilveksen kakkosjoukkue oli viime viikolla. Näin ottelun alla Listenmaa seisoo yhä tämän ajatuksen takana.

”En edelleenkään usko, että nyt tulisi niin valmis joukkue vastaan mitä Ilves oli. TPV on kuitenkin harjoittelut vähemmän aikaa kuin me ja on yhä rakennusvaiheessa. Kaikesta huolimatta TPV on kuitenkin iso ennakkosuosikki sunnuntaina, mutta olen todella pettynyt, jos numerot karkaavat samanlaisiksi mitä viikko sitten. Jos näin käy, niin silloin meillä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa kuin harjoitella loppu talvi puolustamista. Siitäkin huolimatta, että ne meidän ongelmat Ilvestä vastaan olivat lähinnä pelin avaamisessa.”

Listenmaan näkemykselle paikalliskilpailijan tilanteesta antaa tukes se, että pelaajapulasta kärsinyt TPV tiedotti perjantaina nostaneensa peräti kuusi uutta junioripelaajaa edustusjoukkueeseen ainakin cup-otteluita varten. Moni näistä pelaajista oli mukana kun TamU kaatoi kolme viikkoa sitten TPV:n kakkosjoukkueen helposti maalein 3–1. Aika näyttää, ovatko he vielä edustusjoukkueen mukana sarjan alkaessa. Sunnuntain ottelusta Listenmaa odottaa joka tapauksessa kovaa mutta rehtiä.

”Se että tunnemme toisemme hyvin tuo tiettyä näyttämisen tarvetta kaverille, mutta toivottavasti se näkyy järkevällä tavalla, ja ovathan nämä derbyt hyvin siistejä olleetkin eikä niissä ylilyöntejä olla nähty.”

Listenmaa itse ei ole tehnyt vielä omien sanojensa mukaan sitä ajatustyötä, että tulee kohtaamaan vanhan joukkueensa.

”Olen tässä yrittänyt vältellä sitä ajatusta. Pelin alla voi varmastikin pientä ihmetystä olla. Toivottavasti olen kuitenkin sen verran hereillä, että en missään vaiheessa ala huutelemaan ohjeita punaiselle joukkueelle”, Listenmaa nauraa.

Ottelu alkaa Pirkkahallissa kello 16.30. TPV toimii ottelussa kotijoukkueena ja liput otteluun maksavat 5 €. Tampere Unitedin Twitter-tili palvelee tuttuun tapaan liveseurannallaan.