Kaupungin kovimpiin maalitykkeihin kuuluva Berat Grabovci, 29, on tehnyt vuoden mittaisen pelaajasopimuksen Tampere Unitedin kanssa. Viimeiset kaksi kautta Grabovci on pelannut Ilves-Kissoissa, jossa hän on tehnyt yhteensä 36 Kolmosen ottelussa jopa 56 maalia. Tätä aiemmilta kausilta Grabovcilla on kokemusta myös Ykkösen tasolta yhteensä 32 ottelun verran FC Jazzin, Ilveksen ja PK-35 Vantaan paidoissa ja Kakkosessa yhteensä 20 ottelua FC Hämeenlinnan riveissä. Ennen Suomeen siirtymistä vuonna 2010 Grabovci pelasi Kosovon liigassa KF KEK:ssä

Grabovcin viime kauden maalintekotahdin hurjuutta kuvastaa hyvin se, että maali jäi häneltä tekemättä vain kolmessa Kolmosen ottelussa. Lopulta saldo oli huikeat 31 maalia 17:ssä Kolmosen ottelussa. Kun mukaan otetaan vielä neljä Suomen Regions’ Cupin ottelua, maalimäärä nousee 40:een. Kaudella 2015 saldo oli lähes yhtä hurja, eli 25 maalia 17 ottelussa. Puhutaan siis kovasta maalintekijästä, jolle Kolmonen näyttää ollen aivan liian alhainen sarjataso.
Voidaan vain arvailla, kuinka monta osumaa Grabovci olisi tehnyt viime kaudella siitä tarjoilusta, joka TamUssa olisi ollut saatavilla. Sinipaitojen kokoonpanostahan puuttui nimenomaan luontainen kärkipelaaja, joka tökkii pallot sisään lähietäisyydeltä, mutta tekee maaleja monipuolisesti myös kauempaa maalista. Grabovci täyttää tämän puutteen erinomaisesti, ja ensi kaudella nähdään, millaisiin lukemiin kosovolainen yltää yhtä sarjatasoa viime kausia korkeammalla.
Berat Grabovci pääsi pelaamaan Tampere Unitedia vastaan kahdesti kaudella 2015, ja kohtaamiset ovat jääneet hyvin mieleen. ”Kahden vuoden takaa jäi mieleen pelaaminen suuren yleisön edessä. Se että on paljon katsojia tuo minulle motivaatiota. TamU on myös sympaattinen seura jolla on hieno tarina”, Grabovci toteaa
”Viime kausi meni itseltäni hyvin, mutta joukkueelta ei”, totea Berat Grabovci viitaten Ilves-Kissojen nousuhaaveiden kariutumiseen neljän pisteen erolla Hämeenlinnan Jalkapalloseuraan. Ensi kaudelta Grabovci toivoo ennen kaikkea terveyttä ja ehjää kautta, mutta pamauttaa heti kovat tavoitteet: ”Tykkään harjoitella kovaa ja toivon, että se kantaa joukkueen sarjanousuun Ykköseen. Hienoa, että seurajohto luottaa minuun, ja toivon että pystyn antamaan sen panoksen, jota minulta odotetaan.”
Päävalmentaja Mikko Mäkelä luonnehtii Grabovcia kovan luokan vahvistuksesksi. ”’Grabo’ on tehnyt todella kovaa tuhoa viimeisen kahden kauden ajan Kolmosessa, ja aiemmin myös Kakkosessa on verkko heilunut kovilla tehoilla”, Mäkelä toteaa viitaten 15 maalin kauteen FC Hämeenlinnassa. ”Kyseessä on todella röyhkeä ja myös tarvittavan ilkeä hyökkääjä, joka tuo myös tarvittavaa kokemusta nuoreen mutta kovaan ryhmäämme.”
Grabovcin sopimuksen myötä Tampere Unitedilla on yhteensä 13 sopimuspelaajaa kaudelle 2018. Kolmeviikkoiset tryoutit alkavat ensi maanantaina, joten lisää sopimusuutisia on odotettavissa, kun valmennusjohto saa entistä paremman kuvan tarjokkaista. Nyt onkin hyvä aika hankkia kausikortti kaudelle 2018 TamU-kaupasta. Katso vaihtoehdot ja hinnat oheisesta taulukosta ja tilaa kortti itsellesi tai vaikkapa joululahjaksi!
Pääkatsomo | Kannattajakatsomo | |
Aikuiset | 90 € | 65 € |
Alennusryhmät | 65 € | 45 € |
Sopimuspelaajat 2018:
Juuso Auvinen
Berat Grabovci
Antti Haavisto
Topias Järvelä
Tuomas Lehti
Ville Puustinen
Eetu Rahkola
Konsta Raittinen
Jani Rantala
Santeri Salomaa
Mauno Sirén
Valtteri Uimonen
Verneri Uimonen