Sopimusuutisoinnit jatkuvat Badr Laouinin sopimuksen julkistuksella. Ilvestaustainen talentti on viimeiset kaudet pelannut Ilves-Kissoissa, mutta allekirjoittaa nyt kauden kynnyksellä 1+1-vuotisen sopimuksen Tampere Unitedin kanssa.

Badr Laouini, 23, on ollut osa Tampere Unitedin rinkiä koko preseasonin ajan, mutta takana on hyvin rikkonainen talvi. Päävalmentaja Jukka Listenmaan mukaan kyseessä onkin todella taitava pelaaja, mutta loukkaantumisten takia hänestä ei ole saatu vielä koko kuvaa.
”Hän on hyvin aktiivinen ja innokas harjoittelija. Nyt tauon jälkeen hän on päässyt treenaamaan meillä alusta alkaen täysipainoisesti, mutta toki se täyteen pelikuntoon toipuminen ottaa aikansa. Laouini on kuitenkin hyvin mielenkiintoinen kortti katsottavaksi”, Listenmaa muotoilee.
Laouinin suurimmat vahvuudet ovat kymppipaikalla, mutta häneltä luonnistuu pelaaminen myös laidoilla, kärjessä sekä tarvittaessa keskikentällä alempana, missä mies ei itsensä mukaan ole kuitenkaan kaikkein omimmillaan.
Kilpailu hyökkäyspään pelipaikoista on Unitedissa alkavalla kaudella kovaa. Badr Laouini tiedostaa tämän vallan hyvin.
”Jos pysyn kunnossa, uskon että pystyn kilpailemaan tasaväkisesti peliajasta tässä joukkueessa”, Laouini uskoo itseensä.
Juuri terveenä pysyminen onkin Badr Laouinin ykköstavoite alkavalle kaudelle.
”Haluan pysyä kauden terveenä ja nähdä mihin se riittää. Tavoitteenani on kuitenkin urallani nousta pelaamaan vielä Kolmosta korkeammille sarjatasoille. Juniorina, kun olin oman pelipaikkani parhaita, niin haluan mitata tasoni myös näissä peleissä,”
Badr Laouinin jalkapallotarina lähti liikkeelle Ilveksen kaupunginosatoiminnasta. Sieltä lahjakas pelaaja poimittiin Ilveksen ikäkausijoukkueisiin, missä hän pelasi aina A-junioreihin asti. Hän pelasi aikanaan Ilveksen A-nuorissa SM-sarjaa ja samanaikaisesti Ilveksen kakkosjoukkueessa Nelosta, TamUakin vastaan.
Ilveksestä tie vei Ilves-Kissoihin, jossa hän pelasi Kakkosta kaudella 2015. Tämän jälkeen edessä oli kausi Kolmosta TP-T:n riveissä, jälleen TamUa vastaan. Kaudesta 2017 lähtien Laouinin joukkueena on ollut Ilves-Kissat, joka kasaa tällekin kaudelle varsin kovaa joukkuetta.
”Olen jo jonkin aikaa halunnut muutosta. Lisäksi halusin pukea Tampere Unitedin paidan päälleni, kun olen täällä Tampereella kasvanutkin”, Laouini perustelee siirtoa.
”TamUn peleissä on futisfiilis”
Suhdettaan uuteen seuraansa Badr Laouini maalailee varsin romanttisin sävyin.
”Muistan varsin hyvin, kun TamU pelasi vielä Veikkausliigassakin. Erityisen tarkasti muistan sen Bordeaux-ottelun Ratinasta. Vaikka se hävittiin, niin se teki vaikutuksen. Olen pelannut Nelosessa TamUa vastaan ja TP-T:n paidassa Kolmosessa. Niissä peleissä on ollut erityisen hienoa pelata, kun on ollut väkeä katsomassa. TamUn peleissä on futisfiilis,”
TamU-fiilistelyn lisäksi Laouini nostaa esiin nykyjoukkueesta Roope Kostiaisen, jonka kanssa hän aiheutti päänvaivaa vastustajien puolustuksille Tampereen Pelitovereissa kaudella 2016.
”Olen aina nauttinut pelaamisesta Roopen kanssa. Huomasi jo ensimmäisissä treeneissä pitkästä aikaa yhdessä, että nopeasti ne samat vanhat ajatukset sieltä löytyvät”, tunnelmoi Lauoini.
Badr Laouini on Tampere Unitedin 19 sopimuspelaaja. Lisää sopimusuutisia voidaan odottaa julkaistavaksi vielä myöhemmin tällä viikolla.
Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2020:
Ali Aitbenzanzoun (kk)
Hakim Belbachir (h)
Emenike (h)
Arttu Huovila (h)
Mahad Hussein (p)
Severi Kankkunen (p)
Markus Kopf (kk)
Oskari Korpinen (h)
Roope Kostiainen (h)
Badr Laouini (h)
Eetu Rahkola (p)
Jani Rantala (mv)
Eetu Räisänen (h)
Jerry Sorjonen (h)
Nils Strömsholm (kk)
Tommi Sääksi (p)
Riku Tanila (mv)
Pyry Virtanen (p)
Panu Väliaho (h)