Avausottelun voitto nostaa jännityksen UEFA Regions’ Cupissa aivan uudelle tasolle
Tampere United otti riemastuttavan ja vaikeasta ensimmäisestä jaksosta huolimatta aivan ansaitun voiton UEFA Regions' Cupin lohkovaiheen avauspelissään . Lukemiin 2–1 päättyneen ottelun kaikki maalit tehtiin toisella jaksolla, sillä Lissabonin aluejoukkue siirtyi ensin 0–1-johtoon David Cardoson pilkkumaalilla ottelun 59. minuutilla. Pelin kääntymistä ei tarvinnyt kauaa kuitenkaan odottaa, sillä 65. minuutilla Toni Toijala syötti Eric Bullockin maalintekoon, ja 73. minuutilla Toijala puski voittomaalin hyvän painostusjakson päätteeksi. Voiton myötä TamU ilmoittautui saman tien mukaan lohkon voittotaisteluun, ja panosta jää varmasti molempiin jäljellä oleviin otteluihin.
2 – 1
- UEFA Regions’ Cup alkoi TamUn osalta totutellessa uuteen tilanteeseen.
- TamU otti pelitapahtumat haltuunsa toisella jaksolla ja ansaitsi voiton.
- Vaihdot onnistuivat täydellisesti kun Eric Bullock ja Toni Toijala ratkaisivat pelin.
Onneksi selvittiin ensimmäisestä jaksosta nollilla. Ei siinä loppujen lopuksi ollut ihan hirveän vaarallisia tilanteita.
Päävalmentaja
Ensimmäisellä jaksolla tultiin liikaa palloa vastaan. Toisella jaksolla vaihdettiin kentälle niitä pelaajia, jotka tykkää juosta linjan taakse.
Päävalmentaja
Olihan se totta kai jollain tavalla vaikea tilanne tulla kentälle.A jattelin että mähän menen taistelemaan siellä niin kauan, että peli päättyy ja me voitetaan se.
Toppari
Tuntuu ihan siltä kuin olisi ammattilaisuran aloittanut. Kaikkihan on tominut siis täydellisesti. Meillä poliisit saattaa meidät pelin ihan kuin siinä olisi jotain kymmeniätuhansia katsojia hakkaamassa bussiin ja ihan kuin luksuselämää täällä hotellissakin. Kyllähän tää on ihan älytöntä.
Toppari
Heti ottelun ensimmäiset minuutit näyttivät, mitä ensimmäisellä jaksolla tuleman piti. TamU oli hermostuneen oloinen, kun taas portugalilaiset painoivat pelin väkisin TamUn päätyyn ja saivat heti kahden ensimmäisen peliminuutin aikana kolme peräkkäistä kulmaa, jotka selvitettiin kuitenkin melko helposti.
TamUn hyökkäysyritykset olivat ensimmäisellä jaksolla harvinaisia, jo moni tilanne kariutui siihen, että pallo tuntui polttavan jalassa. Pelaajat eivät päässeet normaalille suoritustasolleen.
Ensimmäisen jakson kulkua kuvaa osuvasti se, että vastustaja sai sen aikana peräti yksitoista kulmapotkua, ja TamU pääsi kunnolliseen hyökkäykseen vain kaksi kertaa. Toisaalta vaikka vastustajan laitapeli oli näppärän näköistä ja se loi useita keskityspaikkoja, maalin edessä TamUlla ei ollut suurtakaan hätää portugalilaisten kanssa, vaan keskityspallot hoidettiin hienosti toppaiparina pelanneiden Severi Kankkusen ja Anton Brightin johdolla.
Päävalmentaja Jukka Listenmaa löysi vaikealle alulle monia osasyitä.
”Pelipäivään liittyi kaikennäköistä ylimääräistä. Hienoa poliisisaattuetta matkalla kentälle, ja varmaan tietyllä tapaa pelaajia jännittikin. Ja olihan tässä nyt taas jo monta viikkoa siitä, kun oltiin viimeksi pelattu. Oli myös outo tilanne kun ei tiedetty vastustajasta ennalta yhtään mitään.”
”Onneksi selvittiin ensimmäisestä jaksosta nollilla. Ei siinä loppujen lopuksi ollut ihan hirveän vaarallisia tilanteita. Joku tolppa siinä kävi ja joku Jonin torjunta siinä taisi olla”, Listenmaa kertasi.
Sinipaitojen selvästi ensimmäisen jakson positiivisin pelaaja olikin nimenomaan maalivahti Joni Miettinen. Ilves-Kissoista UEFA Regions’ Cupin turnausta varten lainaan saatu maalivahti venytti kätensä ensimmäiseen loistopelastukseen ottelun 9. minuutilla, kun lissabonilaiset laukoivat terävästi kaukaa. Seurannut ottelun neljäs kulmapotkukin selvitettiin jälleen.
Vastustaja jatkoi vaarallisten tilanteiden luomista, mutta ottelun 18., minuutilla TamUkin sai rakennettua jonkinlaisen tilanteen, kun hyökkäys tuotiin hyvin ylös Julius Stenroosin ja vasemmalla laidalla pelanneen Paavo Kujalan kautta.
Tilanne ajautui kuitenkin kulmapotkuksi, josta Stenroosin pallo jäi ensimmäiseen puolustajaan ja seurannut vastahyökkäys tuotti yhden ottelun vaarallisimmista tilanteista. David Cardoson yritys meni kuitenkin niukasti ohi maalin kun puolustus liukui tilanteeseen, ja maalivahti Miettinenkin taisi saada kätensä pallon tielle.
Ottelun 22. minuutilla takaisku oli jälleen erittäin lähellä, kun maalivahti Miettinen ei saanut sivuvaparista tullutta palloa kunnolla haltuunsa. Kaikeksi onneksi puolustajat ehtivät ensimmäisenä palloon ja tilanne saatiin purettua. Pari-kolme minuuttia myöhemmin lissabonilaisten kulmapotku tuotti vaarallisen flipperipallon maalin eteen, mutta tämäkin tilanne päätyi hiukan onnekaastikin uudeksi kulmapotkuksi, joka sekin selvitettiin.
Kaikken lähimpänä takaiskua oltiin puolen tunnin tultua juuri täyteen, kun lissabonilaisten vasemmalta annettu kulma päätyi maalivahti Joni Miettisen nyrkin kautta takatolpalla olleelle Diasille, jonka pusku kuitenkin tömähti nopeassa tilanteessa tolppaan.
Paine jatkui tämänkin jälkeen kovana, mutta maali varjeltui aina tauolle asti. Ottelun 38. minuutilla maalivahti Miettinen oli jälleen torjuntatöissä, mutta pienestä kulmasta lähtenyt veto jäi käsiin helpon näköisesti. Pari minuuttia myöhemmin Severi Kankkunen sai keltaisen kortin keskialueen rikkeestä, jossa tuntui olevan enemmän vastustajan huutoa kuin rikettä. Kaikeksi onneksi seurannut vapari jäi muuriin.
Aivan ensimmäisen jakson lopussa TamU sai koko jakson parhaan paikkansa, kun Eetu Räisänen riisti pallon keskialueella ja aloitti nopean hyökkäyksen syöttämällä Arttu Raittiselle pystyjuoksuun. Raittinen syötti takaisin Räisäselle boksin rajalle, ja tämä jatkoi edelleen boksin oikealle kulmalle Mauno Sirénille. Maukka haki vetopaikan, mutta vasemman jalan veto suuntautui niukasti maalin takakulman ohi.
Lisää vaarallisia tilanteita ei ensimmäisellä jaksolla nähty, joten tauolle mentiin maalittomassa 0–0-tilanteessa.
Peli kääntyy täysin toisella jaksolla
Toiselle jaksolle kentälle tuli aivan toisennäköinen TamU kuin mitä ensimmäisellä jaksolla oli nähty. Yksi tekijä muutoksessa oli Eric Bullockin tulo kentälle, mistä nähtiin ensimmäiset merkit heti aivan jakson alussa, kun nimenomaan Bullock toi pallon oikeaa laitaa vauhdilla hyökkäykseen. Arttu Raittinen pelasi pallon pystyyn Eetu Räisäselle, mutta tämän laukaus meni niukasti maalin ohi.
Jakson edetessä kävi ilmi, että osat ovat vaihtuneet pysyvästi. TamU pelasi useita pitkiä ja lyhyitä hyökkäyksiä, jotka tuottivat myös tekopaikkoja. Vielä ennen kuin toista jaksoa oli pelattu kymmentä minuuttia Arttu Raittinen sai vetopaikan boksissa, mutta puolustus blokkasi. Jatkotilanteessa Henriques rikkoi Eetu Räisästä juuri boksin ulkopuolella. Seuranneen vaparin laukoi Julius Stenroos, mutta maalivahti haki vedon etualakulmasta syliinsä.
”Näimme jo ensimmäisellä jaksoilla, että vastustaja ei osaa puolustaa yhtään. Osasimme kyllä vähän epäilläkin, että se siellä voi se ongelma olla. Tauolla sitten vaan haettiin usko omaan tekemiseen”, näki päävalmentaja Jukka Listenmaa ottelun kääntymisen Sinipaidoille.
”Ensimmäisellä jaksolla tultiin liikaa palloa vastaan. Vastustajan linja oli tosi korkealla, joten sinne olisi pitänyt laittaa palloja selustaan ja juosta sinne, eikä pelata jalkaan. Toisella jaksolla vaihdettiin kentälle niitä pelaajia, jotka sinne linjan taakse tykkää juosta.”
TamU teki toisen vaihtona jo 56. minuutilla, kun jalkavaivoista kärsinyt Toni Toijala korvasi Arttu Raittisen. Tästä alkoikin sitten ottelun maalinteko.
Ensimmäinen maali tosin syntyi kentän väärään päähän jo ennen tunnin täyttymistä, kun Joonas Rantalan tuomittiin tehneen käsivirhe boksissa, ja David Cardoso laukoi pallon varmasti maalin oikeaan alakulmaan. Veto oli sen verran laadukas, että maali oli selvä vaikka Joni Miettinen aavisti oikein ja sai kätensä lähelle palloa. Pilkkutuomiosta voi olla monta mieltä, sillä pallo pelattiin varsin läheltä Rantalan käteen, mutta sekä avustava että päätuomari reagoivat tilanteeseen välittömästi, eivätkä epäröineet tuomiotaan millisekunninkaan verran.
Riemastuttavaa tasoitusmaalia ei joudutta pitkään odottamaan, vaan jo viitisen minuuttia takaiskun jälkeen pallo oli portugalilaisten maalissa. Tilanteessa Anton Bright nousi korkeimmalle ja katkaisi maalivahdin pitkän maalipotkun keskiympyrässä. Pallo päätyi Toni Toijalalle, joka jatkoi pystyyn linjan taakse juosseelle Eric Bullockille. Maalivahti tuli vastaan, mutta ”Ekillä” ei ollut vaikeuksia kiertää maalivahti vasemmalta ja laukoa pallo tyhjään maaliin. Juhlat Sinikaartin edessä olivat valmiit.
”Odotettiin että Bullockin jalka kestää neljäkymmentäviisi minuuttia, joten sen verran uskallettiin peluuttaa, ja oli hyvä sisääntulo ’Ekiltä’. Tietenkin tiedettiinkin, että Eki on loppukaudesta ollut hyvä ja vaarallinen ylöspäin, joten osattiin odottaa, että sieltä varmaan paikkoja tulee. Sitten vielä kun saatiin se Toni siihen mukaan, niin sitten tuli vielä yksi semmoinen kaveri, joka pystyy vähän pitämään palloa ylhäällä ja syöttämään tekopaikkoihin”, päävalmentaja Listenmaa kiitteli.
Juhlat olivat valmiit jatkumaan reilu viisi minuuttia myöhemmin. Johtomaalia edelsivät Julius Stenroosin vapaapotku muuriin sekä Severi Kankkusen optimistinen kaukopommi maalin yli.
Ottelun ilahduttavin tapahtumasarja lähti liikkeelle, kun TamU sai kulmapotkun, jota lähti antamaan Joonas Rantala. Erikoistilanteista vastaava valmentaja Weeti Tero huusi ohjeeksi antaa pallo taka-alueelle, ja sinne ”Jonu” pallon myös lähetti. Sieltä pallo puskettiin maalin eteen, mutta tämän tilanteen portugalilaiset vielä purkivat. Palloon ehti ensimmäisenä Arttu Mättö, jonka laukaus kimposi boksin oikeaan kulmaan Joonas Rantalalle, joka antoi jälleen keskityksen taka-alueelle. Sieltä Anton Bright puski pallon maalin eteen Toni Toijalan ulottuville ja tämä sai puskea pallon verkon perukoille ja tilanteeksi 2–1. Johtomaalia juhlittiin riehakkaasti sekä kentälle että katsomossa.
Johtomaalin jälkeen päävalmentaja Jukka Listenmaa reagoi ottamalla lisää puolustusvoimaa kentälle, kun Ali Aitbenzanzoun tuli sisään ja otti paikkansa kolmantena topparina. Samalla hyvän työn tehnyt Julius Stenroos tuli vaihtoon.
”Täytyy ’Allulle’ nostaa hattua, sillä hän tuli kolmanneksi toppariksi tosi haasteelliseen tilanteeseen, kun juuri oli menty johtoon. Tosi miehekäs esitys, ja samalla tuli yksi syöttövariaatio lisää, kun ’Allu’ avasi hyvin peliä linjasta”, Listenmaa kiitteli.
Mitään puolustustaistelua loppu ei kuitenkaan ollut, vaan ennemminkin TamU oli lähellä naulata pelin kolmannella maalilla. Ensimmäinen paikka tuli reilu kymmenen minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Eric Bullock taisteli pallon TamUlle oikealla laidalla, ja Mauno Sirén syötti Toni Toijalan juoksuun linjan taakse. Puolustaja ei päästänyt Toijalaa aivan parhaaseen laukaisusektoriin, mutta laukaus oli silti laadukas, ja maalivahti sai torjuttua vain vaivoin jalallaan.
Viitisen minuuttia Toijala oli päästä jälleen läpi, kun TamUn pitkä purku johti juoksukisaan Toijalan ja maalivahti Diasin välillä. Diast tuli tilanteeseen napit edellä, ja pallo osui Toijalaa erittäin arkaan paikkaan sen verran mojovasti, että tämä luuli saaneensa sinne malivahdin monosta. Toijala kaatui ja tilanne kuivui kokoon, eikä tilanteesta seurannut mitään tuomiota Toijalan protestoinnista huolimatta.
Portugalilaisvastustaja piti ajoittain palloa hallussaan hyökkäyspäässä pitkiäkin aikoja, mutta hallinta oli sikäli näennäistä, että minkäänlaista painetta saati maalipaikkoja se ei pystynyt luomaan. TamU sen sijaan sai vielä kolmannen tilaisuutensa tehdä kolmas maali, kun Eetu Räisänen sai pallon haltuunsa syvällä omalla alueella, ohitti tempokuljetuksella kaksi vastustajaa ja syötti linjan takana keskiviivalla päivystäneen Toni Toijalan läpi. Eric Bullock juoksi keskeltä mukaan, ja hänet Toijala tavoittikin syötöllään boksissa, mutta maalivahti teki loistavan reaktiotorjunnan Bullockin vetoon.
Ottelun loppua kohti TamU sai jäädytettyä peliä hyvin. Palloa pidettiin pitkiäkin aikoja hallussa, ja sitä päästiin pitämään myös kulmalipulla. Alunperin lisäaikaa näytettiin neljä minuuttia, mutta lisäajalla Joni Miettinen sai pelattua hyvin aikaa pois kellosta, kun huoltajakin jouduttiin kutsumaan kentälle yhteentörmäyksen johdosta. Tämän seurauksena toki lisäaikaa tuli lopulta viitisen minuuttia, mutta TamU sai hyvin jäädytettyä tilanteen.
Lopulta helpottava loppuvihellys kaikui Beylerbeyi 75th Yıl -stadionilla, ja TamU pääsi juhlimaan voittoa yhdessä Sinikaartin kanssa. Huikea iltapäivä niin kentällä kuin katsomossakin.
Voiton avaimet toisella jaksolla päävalmentaja Jukka Listenmaa summasi varsin pelkistetysti.
Tietyllä tapaa tekemine rentoutui, varmaan kaikki näkivät sen, ettei vastustaja ole mikään semmoinen joukkue, mitä me ei pystytä voittaan. Ollaan pelattu kesällä kovempiakin porukoita vastaan. Oli kyllä hyvätasoinen ja tasainen jalkapalloottelu, ja varmaan parempi loppujen lopuksi voitti.”
Ali AItbenzanzoun nauttii turnaustunnelmasta täysin siemauksin
Yksi ottelussa hyvin esiintyneistä pelaajista oli vartin lopussa kolmantena topparina pelannut Ali Aitbenzanzoun, jonka tehtävä kentällä oli puolustaa johtoasemaa ja varmistaa voitto.
”Olihan se totta kai jollain tavalla vaikea tilanne tulla kentälle. Lisboa kuitenkin oli semmoinen joukkue, joka pääsi hyökkäämään enemmän kuin me. Sillä hetkellä kaikki näytti niin hyvältä, että ajattelin että mähän menen taistelemaan siellä niin kauan, että peli päättyy ja me voitetaan se”, Aitbenzanzoun kuvaili kentälletuloaan.
”Peli oli erilaista kuin Suomessa. Se oli enemmän repimistä, työntämistä ja kaikkea sellaista, mitä tuomari ei näe. Sellaista pientä ärsyttämistä. Meidänkin jätkät varmasti huomasi, että sitten meidänkin täytyy pelata fyysisesti ja oikeasti taistella kaksinkamppailuissa.”
Myös Aitbenzanzoun allekirjoitti ajatuksen siitä, että alun tahmeudelle oli monia osasyitä.
”Me ei oltu päästy kokeilemaan sitä kenttää kertaakaan ja oltiin lennetty Suomesta tänne ihan erilaiseen paikkaan, eikä ollut kotoa tutut omat rutiinit, mitä on tottunut tekemään. Haettiin vähän niin kuin sitä, että päästään laittamaan palikoita paikalleen, mutta kyllä se sitten lopputuloksessa näkyy että jokin kyllä loksahti hyvin paikalleen”, Aitbenzanzoun analysoi.
Viimeksi oltiin treenattu sunnuntaina, ja sen jälkeen oli kolme päivää väliä siten, että ei olla treenattu, vaan tilalla on pakkaamista ja matkustamista. Ja olihan pelikenttä ihan täysin erilainen kuin Pyynikki tai Kauppi eli paljon pehmeämpi ja se pallo pomppi eri tavalla.”
Seuraava peli tulee jo lauantaina, kun vastaan saadaan isäntämaa Turkkia edustava Kayserin aluejoukkue. Vaikka palautumisaikaa on vähän, Aitbenzanzoun ei näe tilanteessa suurempaa ongelmaa.
”Jos en väärin muista, niin olihan Suomessakin yhessä kohtaa se väli kun oli aika tiheästi niitä pelejä. En usko, että siitä tulee mitään ongelmaa. Täällä hotellillahan on kaikki kondiksessa, meillä on hyvät paikat missä nukkua ja todella hyvää ruokaa. Tosi hyvä aamupala, tosi hyvä lounas ja päivällinen, eli ei ole ruoan kanssa tai sen proteiininkaan kannalta mitään hätää”, Aitbenzanzoun kuvailee hotellin olosuhteita.
”Päästään myös käppäilemään tuonne ulos ja katsomaan vähän paikkoja samalla, ja samalla saadaan ajatuksia vähän muuallekin kuin kuin pelkästään siihen pelaamiseen. On tärkeää, että ei mieti vain seuraavaa peliä, vaan myöskin saa vähän ajatuksia muualle.”
”Täällä hotellilla on vähän niinkuin äiti antaisi lusikalla ruokaa suuhun, kun kaikki tulee suoraan pöytään ja kaikki on siellä auttamassa. Olen kyllä todella tyytyväinen ja kiitollinen siitä, että olen saanut tällaisen mahdollisuuden, ja tästä täytyy oikeasti sitten myöskin nauttia.”
UEFAn ja Turkin liiton järjestelyjä ei voikaan muuta kuin kiitellä. Ajatuksen tuntuu olevan, että tarjotaan amatööripelaajille UEFAn kilpailuista vastaava kokemus, joka on enimmäkseen tarjolla vain ammatilaispelaajille.
”Tuntuu ihan siltä kuin olisi ammattilaisuran aloittanut. Kaikkihan on tominut siis täydellisesti. Meillä poliisit saattaa meidät pelin ihan kuin siinä olisi jotain kymmeniätuhansia katsojia hakkaamassa bussiin ja ihan kuin luksuselämää täällä hotellissakin. Kyllähän tää on ihan älytöntä. Saa keskittyä jalkapalloon eikä tarvitse töistä huolehtia. Kaikki on UEFA meille järjestänyt aivan täydellisesti”, Aitbenzanzoun kiittelee.
Myös päävalmentaja Listenmaa kiittelee järjestelyjä
Päävalmentaja Jukka Listenmaa on myös nauttinut olosuhteista Istanbulissa, ja etenkin pelipäivän järjestelyt tekivät vaikutuksen.
”Oli se ison maailman meininkiä, että oli jos jonkinnäköistä pukuveijaria pyörimässä siinä stadionin käytävillä. Tietenkin ihan ensimmäinen juttu oli se, että poliisisaattue vei meidät täältä, ja sitten oli poliisit toisessa päässä vastassa. Olihan se Suomi-pojalle aika kokemus mennä näin jalkapallo-otteluun.”
Myös Bosporinsalmen rantaa ajaessa nähdyt maisemat tekivät syvän vaikutuksen kaikkiin bussissa mukana olleisiin.
”Ja sitten kun yhtäkkiä stadion tuleekin näkyviin vasemmalla puolella hienon laakson pohjalla, niin olihan se jo hieno reissu”, Listenmaa muistelee menomatkan tunnelmia.
Tietenkin Suomesta matkanneet viitisentoista sinikaartilaista ovat tehneet kaikkein syvimmän vaikutuksen päävalmentajaan.
”Hattua täytyy taas kerran pojille nostaa, että viittii tänne lähtee ja ja pitää meteliä taas koko 90 minuuttia. Kyllä siellä varmaan portugalin pojatkin vähän ihmetteli, mitä helvettiä täällä suomesta on tullut porukkaa katsomaan matsia”, Listenmaa naurahtaa.
Seuraava peli tulee lauantaina
Turnauksen seuraava pelipäivä on lauantai, jolloin TamU kohtaa turkkilaisen Kayserin aluejoukkueen. Ottelu pelataan samaisella Beylerbeyi 75th Yıl -stadionilla klo 12.30 alkaen Suomen aikaa. Panokset kovenevat, sillä voitolla TamU olisi jo lähellä lohkovoittoa, ja kaikissa tapauksissa lohkon voitto on vielä auki tiistaina pelattavassa päätöskierroksen ottelussa Cherven Kolonia vastaan.
Lohkoa johtaa tässä vaiheessa nimenomaan Cherven Kolon, joka voitti Kayserin keskiviikkona maalein 3–0. Asetelmat ovat siis Sinipaitojen kannalta äärimmäisen jännittävät. Myös tulevista TamUn otteluista on seuranta Twitterissä ja myös Instagramiin pyritään saamaan videomaeriaalia ottelusta.
2 – 1
( 0 – 0 )
73′ Toni Toijala
Yleisöä:
59′ David Cardoso (rp)
32 | Joni Miettinen | ||
4 | Eino-Veikko Ek | ||
6 | Severi Kankkunen C | 40' | |
7 | Mauno Sirén | 89' | |
13 | Anton Bright | ||
15 | Joonas Rantala | ||
16 | Paavo Kujala | 46' | |
19 | Arttu Raittinen | 56' | |
24 | Arttu Mättö | ||
26 | Julius Stenroos | 76' | |
41 | Eetu Räisänen | 90' +3 | |
30 | Veikka Stålhand | ||
2 | Ali Aitbenzanzoun | 76' | |
3 | Po Law | ||
18 | Eric Bullock | 46' | |
21 | Jesse Vuori | 89' | |
22 | Toni Toijala | 56' | |
27 | Matias Stark |