Tampere Unitedin maalivahtikolmikkoon kuluvalla kaudella kuulunut Thanasis Zeris joutuu palaamaan synnyinmaahansa Kreikkaan suorittamaan asepalvelusta, ja näin ollen pelaajasopimus Tampere Unitedin ja Zerisin välillä puretaan yhteisellä päätöksellä. "Tane" jää joukkueessa kaikkien mieleen hyvänä pelikaverina ja kaikin puolin mallikkaasti itsensä kantavana kaverina.

”On ollut kunnia olla osa tätä joukkuetta Tampere Unitedin pelaajana. Nautin paljon ajastani täällä ja jokaisesta harjoituskerrasta, ja sain valmentajilta ja pelaajilta paljon hyvää oppia sekä tietenkin hyviä muistoja”, Thanasis Zeris toteaa tilanteesta.
”Harmi etten ehtinyt vielä saada kunnon yhteyttä kannattajiin, mutta toivon että jonain päivänä voin olla suuri pelaaja ja pelata heidän edessään, sekä laulaa heidän kanssaan ottelun jälkeen, ja jopa suomeksi.”
Tampere United toivottaa Thanasis Zerisille kaikkea hyvää jatkossa. Voimme vain toivoa, että tiet vielä jossakin vaiheessa kohtaavat.