Arvokas vieras­voitto Peimari Unitedista

21/06/2017
Otteluraportti

Tampere United haki keskiviikkoiltana arvokkaat kolme pistettä Sauvon vierailultaan, kun Peimari United kaatui 2–3 (2–2) värikkäiden vaiheiden jälkeen. Ensimmäisellä jaksolla peli aaltoili tunnelmallisella ja varsin pienikokoisella Hakkispaanan kentällä nopeasti päästä päähän, ja maalipaikkoja nähtiin molemmissa päissä runsaasti. Jakson keskivaiheilla maaleja tehtiin nopeaan tahtiin, ja lopputuloksena taululle saatiin 2–2-tasalukemat. Toisella jaksolla ottelun ratkaisijaksi nousi Roope Kostiainen, joka viimeisteli ottelun ehdottoman hahmon Matti Saaren syötöstä 2–3-voittolukemat tyylikkäällä laukauksella. Ottelu lopusta muodostui vielä todellinen jännitysnäytelmä, joka huipentui Peimari Unitedin keskialueen vapariin. Kaikki pelaajat maalivahti mukaan lukien nousivat ylös, ja ottelun viimeisen kosketuksen sai Tuomas Alanen, joka pelasti pallon lähes maaliviivalta.


Kakkonen

2 – 3

TamU hallitsi ottelun alussa palloa, josta hyvänä osoituksena käy kaksi ensimmäisen viiden peliminuutin aikana saatua kulmapotkua. Peimari United puolestaan haki alusta alkaen voimakkaasti vastahyökkäyksiä, johon Hakkispaanan tavallista pienempi kenttä antoikin oivat edellytykset. Ensimmäisen kympin aikana parhaan vedon maalia kohti esitti Matti Saari, joka leikkasi keskelle ja pakotti Gerson Liman tyylikkääseen torjuntaan.

Kymmenennellä minuutilla loisto-ottelun pelannut Matti Saari oli lähellä murtautua läpi, mutta Egzon Ibrahimi kaatoi tämän tylysti juuri ennen rangaistusalueen rajaa. Vaikka Saarelta vietiin täysin ilmeinen maalintekopaikka, päätuomari armahti Ibrahimin ja kortin väri oli tällä kertaa keltainen. Matti Saari itse laukoi vapaapotkun karkeahkosti yli.

Peimari United sai vastaavan vapaapotkun toisessa päässä, kun Riku Oras tuli sivurajaheiton jälkitilanteessa myöhään tilanteeseen ja rikkoi Egzon Ibrahimia boksin rajalla. Vapaapotkun ampui Peimari Unitedin hyökkäyspelin sielu Leonido Soares, jonka laukaus kimposi onnekkaasti muurissa hypänneen Topias Järvelän selästä maalin takanurkkaan. Näin Peimari oli siirtynyt pelitapahtumien vastaisesti johtoon.

Tappioasema ei kuitenkaan Sinipaitojen tahtia hidastanut. Jo pari minuuttia myöhemmin tasoitus oli erittäin lähellä, kun Matti Saari keskitti ja Roope Kostiainen ohjasi tyylikkäästi maalin edestä. Gerson Lima venyi kuitenkin erinomaisen reaktiotorjuntaan. Myös laitapuolustaja Mauno Sirén pääsi kokeilemaan laukaustaan, mutta yritys jäi melko heppoiseksi. Tero Intalan tulinen laukaus viuhahti puolestaan maalin ohi.

Kahdenkymmennen minuutin juuri täytyttyä Topias Järvelä pelasi Matti Saaren puolittaiseen läpiajoon. Saari lähti kiertämään maalivahti Gerson Limaa boksissa, ja tämä heittäytyi Saaren jalkoihin samalla kaataen liukkaan hyökkääjän. Pallo oli jo karkaamassa pieneen kulmaan, mutta rike oli selvä, eikä tuomari epäröinyt hetkeäkään osoittaa rangaituspilkulle. Saari itse laukoi rankkarin voimalla verkon perukoille ja peli oli tasan 1–1.

Tasoitusmaalin jälkeenkin TamUn hyökkäykset vyöryivät lupaavasti kohti peimarimaalia, mutta pahoja laukauksia maalia kohti ei hetkeen saatu. Toisessa päässä Leonido Soares näytti miksi hän on ollut Peimarin kantavia voimia, mutta vaaralliset hyökkäykset päättyivät TamU-toppareiden ja heidän yläpuolellaan ankkurina erinomaisesti pelanneen Sampo Ojalan katkoihin.

Juuri ennen puolen tunnin täyttymistä alkoi tapahtua kiivaaseen tahtiin. Ensin Leonido Soares oli murtautua läpi maalintekopaikkaan, mutta maalivahdin paikalla debytoinut Jani Rantala tuli vastaan ja blokkasi tilanteen hieman onnekkaastikin. Vastahyökkäyksessä Roope Kostiainen murtautui oikealta vetopaikkaan, mutta Gerson Lima puolestaan torjui tyylikkäästi tämän laukauksen. Heti seuraavassa hyökkäyksessä Kostiainen pääsi laukomaan toistamiseen, mutta nytkin Lima sai torjuttua pallon päätyrajasta yli.

Seuranneesta kulmapotkusta ja pallonmementyksestä käynnistyi Peimarin nopea hyökkäys. Pallo pelattiin nopeasti Leonido Soaresille keskiympyrään. Verneri Uimonen ei sannut estettyä Soaresin pyörähdystä ja sitä seurannutta nappisyöttöä Nico Salmiosalolle täyteen vauhtiin. Tämä hyödynsi TamU-puolustuksen hajanaisuuden ja murtautui vetopaikkaan boksiin. Laukaus jäi heppoiseksi, mutta niin vain se livahti maalivahti Jani Rantalan kainalon alta maaliin. Näin Peimari United siirtyi jälleen johtoon kesken TamUn painostuksen.

Tälläkään kertaa Sinipaidat eivät lannistuneet, vaan pallo pelattiin peimarimaaliin puolessa minuutissa. Tilanne lähti liikkeelle Mahdi Alin omalta puoliskolta antamasta avauksesta, joka tavoitti Matti Saaren täydestä vauhdista oikealta laidalta. Tämän keskitys tavoitti Topias Järvelän täysin vapaana maalin edessä, eikä tämä hukannut avopaikkaa. Näin peli oli tasan 2–2 kun reilu puoli tuntia oli pelattu.

Jakson lopulla TamU-maalilla nähtiin muutamia todella vaarallisia tilanteita. Yksi parhaista paikoista syntyi, kun Kaarlo Parkkisen kulmapotku löysi upeasti Lauri Parkkusen, jonka taustajuoksua ei kukaan Sinipaidoista seurannut. Pusku suuntautui kuitenkin niukasti yli maalin. Kerran pallo saatiin pelattua myös Leonido Soaresille juoksuun linjan taakse, mutta tämän tilanteen Mahdi Ali juoksi viime hetkellä kiinni.

Tyylikäs toisen jakson esitys

Toisen jakson alku oli Sinipaitojen kannalta pelottavan näköistä jalkapalloa. Peimari painoi päälle ja näytti erittäin vaaralliselta. Leonido Soaresilla oli heti ensimmäisellä minuutilla täysin vapaa puskupaikka siirtää kotijoukkue johtoon, mutta pallo viuhui niukasti maalin ohi. Tilanteessa Verneri Uimonen jäi täysin kakkoseksi, eikä Jani Rantalakaan ehtinyt juurikaan reagoida ennen kuin tilanne oli ohi. Vain hetkeä myöhemmin Soares oli jalkoineen maalintekopaikassa takatolpalla, mutta Tuomas Alanen liukui pallon tielle viime hetkellä.

Tilanne rauhoittui, kun Peimari-kapteeni Samuli Vihervirta sai ikävän osumaan Riku Oraksen käsittelyssä, ja muutaman minuutin huoltotauko näytti auttavan TamUa rauhoittamaan ja organisoimaan oman tekemisensä. Sinipaidoilta nähtiin taas ensimmäisen jakson tapaan pitkiä hyökkäyksiä, joissa pallo liikkui näppärästi pelaajalta toiselle.

Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Tuomas Alaselle sattui synkkä hetki, kun pallo karkasi keskialueelle huonon kosketuksen jälkeen Leonido Soaresille, joka ryntäsi pallon kanssa kohti maalia. Mahdi Ali kuitenkin pelasti tilanteen juostuaan Soaresin kiinni ja taklattuaan tämän irti pallosta.

TamUn ensimmäinen tilaisuus siirtyä johtoon syntyi heti tunnin täytyttyä, kun Sampo Ojalan loistoavaus syvältä lähes omasta boksista asti vapautti Matti Saaren harhauttelemaan Peimari-puolustusta. Saari ohitti tähtitoppari Adimar Nevesin helposti ja ajoi keskelle täysin vapaaseen tekopaikkaan. Vastaan tullut maalivahti Gerson Lima esti helpoimmat ratkaisut, ja lopulta Saaren nosto suuntautui maalin ohi.

Viitisen minuuttia myöhemmin Matti Saari pohjusti voittomaalin. Hyökkäys lähti liikkeelle syvältä omalta alueelta, jossa Saari lainasi palloa laidalle Verneri Uimoselle. Tämän syöttö vapautti Saaren leikkaavaan juoksuun laidalta kohti keskustaa, jossa Saaren oivaltava syöttö vapautti oikea-aikaisesti linjan taakse juosseen Roope Kostiaisen vetopaikkaan boksissa. Tämä täräyttikin pallon heti ensimmäisellä kosketuksellaan etukulmasta sisään.

Johtomaalin jälkeen pelissä oli hiukan seesteisempi vaihe, jonka aikana kummassakaan päässä ei nähty vaarallisia maalipaikkoja. Lauri Saari tuli viimeiseksi 20 minuutiksi Roope Kostiaisen tilalle piikkiin, ja esitti erittäin lupaavia otteita. Varsinkin yhteispeli Matti-veljen kanssa sujui totutun mallikkaasti, mikä lupaa hyvää kun molemmat veljekset pikkuhiljaa pääsevät täyteen pelikuntoon. Nimenomaan Matti Saari oli TamUn hanakin laukoja, mutta vedot eivät suuntautuneet ottelun loppupuolella enää tolppien väliin.

Kolme minuuttia ennen täyttä aikaa Leonido Soares sai pitkästä aikaa tilaisuuden tehdä maali, kun varsin epämääräinen kukkupallo putosi juuri sopivasti maalivahdin ja linjan väliin. Soares haistoi tilanteen ja lähti kiertämään maalivahti Jani Rantalaa, joka sai kuin saikin viime hetkellä jalkansa laukauksen tielle. Myös Tuomas Alanen tosin oli ehtinyt peittämään etukulmaa.

Seuranneen kulmapotkun jälkeen TamU pääsi 4–1-ylivoimahyökkäykseen, jossa Lauri Saari syötti Riku Oraksen täysin vapaaseen maalintekopaikkaan. Kapteenin ratkaisu oli kuitenkin kutosdivaritasoa, ja maalivahti Gerson Lima poimi tsipin helposti hyppysiinsä.

Lisäajalla saatiin vielä lisää huikeaa draamaa, kun sen kolmannella minuutilla Matti Saari murtautui vasemmalla laidalla keskityspaikkaan, ja löysi juuri kentälle vaihdetun Jussi Rasvan täysin vapaana maalin edestä. Pallon siirtämiseksi maaliin olisi tarvittu vain helppo kosketus, mutta Rasvan keskittyminen petti, eikä hän saanut lainkaan kosketusta palloon.

Lisäajan kuudennella minuutilla Peimari United sai vielä vapaapotkun keskiympyrän tuntumasta. Kaikki kotijoukkueen pelaajat maalivahti Gerson Limaa myöden nousivat ylös, kun Kaarlo Parkkinen jäi antamaan vaparia. Jani Rantalalle tuli palloon ensimmäisenä, mutta hän sai vain pysäytettyä pallon eteensä, ja Flamur Ibrahimi pääsi vielä laukomaan. Veto jäi kuitenkin löysäksi roikuksi, jonka Tuomas Alanen siivosi maaliviivalta väljemmille vesille. Samassa soi erotuomarin pilli, ja Sinipaidat pääsivät juhlimaan maukasto voittoa ja erittäin tärkeitä kolmea pistettä, jotka nostivat joukkueen tasapisteisiin yhden ottelun enemmän pelanneen Peimarin kanssa.

Kommentit ottelun jälkeen

Ottelun paras pelaaja Matti Saari oli ottelun jälkeisessä TamU-TV:n haastattelussa tyytyväinen omaan ja koko joukkueen esitykseen. ”Tämä oli meidän paras peli tällä kaudella, ja ainoa jossa pystyttiin hyökkäyspäässä monen syötön ketjuihin. Pystyttiin pelaamaan väleissä ja se loi itseluottamusta jatkoa ajatellen.”

Päävalmentaja Mikko Mäkelä puolestaan kehui peli-ilmettä upeaksi. ”Hyvä aktiivinen ja rohkea pelitapa toimi nyt hyvin myös tuloksellisesti. Onnistujia oli koko joukkue, mutta jos muutama nostetaan esiin, niin Sampo Ojala hoiti oman roolinsa hyvin vaikka pelituntuma oli vähäinen ja Topias Järvelän pelivire sekä pallollinen peli oli silmää hivelevää.”

”Kentän ylivoimainen hahmo oli tehot 1+2 iskenyt Matti Saari. Masa on kiistatta sarjan top kolme -pelaajia silloin kun hän saa tuollaisen peli-ilmeen päälle! EsPa-peli antoi jo viitteitä Masan pelivireen noususta ja eilen nähtiin parasta Masaa”, Mäkelä hehkuttaa.

”Kaiken kaikkiaan pelissä oli todella paljon positiivista, ja vielä kun saadaan niin sanotusti Ilmaiset maalit pois sekä pientä terävyyttä puolustus peliin, niin jatkossakin saadaan nauttia kolmen pisteen illoista”, Mäkelä uskoo.

”Nyt on hyvä ottaa hetki happea ja nauttia juhannuksesta. Eli hyvää Jussia koko TamU-yhteisölle. Ja Sinikaartille iso, iso tunnustus loistavasta tuesta”, Mäkelä päättää.

Juhannuksen jälkeen Sinipaitojen pelit jatkuvat jo torstaina 29.6. kun liigavuosiltakin tuttu kilpakumppani FC Jazz vierailee Tammelassa. Tervetuloa silloin taas nauttimaan värikkäästä jalkapallosta. Nyt hyvää Juhannusta kaikille!

Kakkonen

2 – 3

( 2 – 2 )

22′ Matti Saari
33′ Topias Järvelä
65′ Roope Kostiainen

Yleisöä:
224

14' Leonido Soares
31' Nico Salmiosalo

Yleisöä:
224

1 Jani Rantala
2 Mauno Sirén
3 Roope Kostiainen 70'
4 Topias Järvelä 64' 81'
6 Sampo Ojala
8 Riku Oras C
10 Matti Saari
20 Verneri Uimonen 80'
22 Tuomas Alanen
23 Tero Intala 90' +3
26 Mahdi Ali
17 Juuso Auvinen
7 Jussi Rasva 90' +3
11 Lauri Saari 70'
21 Konsta Raittinen 81'
4Adimar Neves
5Egzon Ibrahimikeltainen kortti 12'
6Eero Vornanenkeltainen kortti 90+2’
7Samuli VihervirtaCvaihtoon 53’
8Otto Suikkikeltainen kortti 87’
9Tuomas Happonenvaihtoon 81’
21Leonido Soareskeltainen kortti 26’
23Kaarlo Parkkinenkeltainen kortti 73’
25Lauri Parkkunen
26Nico Salmiosalovaihtoon 59’
71Gerson Lima
2Flamur Ibrahimikeltainen kortti 60’vaihdosta 53’
10Santeri Laine
18Markus Blomqvistvaihdosta 59’
19Arttu Hentula
24Niki Granqvist
30Aki Varjonenvaihdosta 81’
55Nico Nurmi

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

12.4. FC Honka - TamU 1 – 1

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

24.3. FC Kangasala - TamU 2 2 – 3

17.4. klo 19 TamU - FC Inter 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

16.4. klo 18 TamU 2 - EIF