Sinipaitojen vierailu Myyrmäen jalkapallostadionilla tuotti tärkeät kolme pistettä, kun VJS taipui tiukan taistelun jälkeen Joel Laitisen noustua vapaaseen puskuun muiden yläpuolelle Joonas Rantalan kulmapotkussa. Etenkin toisella jaksolla TamU oli pitkiä jaksoja paineen alaisena ja tämä jatkui myös johtoasemassa, mutta koko joukkueen puolustus piti kotijoukkueen pääasiassa poissa vaarallisista tekopaikoista. Näin tulikasteensa saanut Laitisen ja Jani Alaperän muodostama topparipari otti heti nollapelin.


0 – 1

- TamU loi enemmän tekopaikkoja 1. jaksolla, mutta saa olla tyytyväinen, että puolustus kesti VJS:n 2. jakson vyörytyksen.
- Kokoonpanossa oli muutoksia kun Taha Özcelik ja Juho Heikkinen olivat pelikiellossa ja Ardian Kovaqi oli poissa henkilökohtaisen syyn takia.
Vierasottelu hankalaa vastustajaa vastaan muuttuu jopa kotieduksi kannattajien tukiessa meitä oikealla tavalla oikeaan aikaan. Silloin lopputulos vaativissa vierasolosuhteissa voi olla tällainen.
Päävalmentaja
Meidän joukkueen pelaajat, valmentajat sekä koko taustaryhmä haluavat, että suomalaiseen urheiluun ei kuulu minkäänlainen muoto rasismista tai muusta vastaavasta kiusaamisesta.
Päävalmentaja
Ottelun alussa VJS oli aktiivinen ja piti hiukan TamU enemmän palloa. Ensimmäiset kunnolliset vetopaikat sai kuitenkin TamU. Justus Rantasen epäonnistunutta vetoa seurasi kaksi kulmaa, joista jälkimmäisessä Lui Bradburyn ja Rasmus Lehtosen boksin rajamailta lähteneet vedot kuitenkin blokattiin.
Pallonhallinta siirtyi muutoinkin Sinipaidoilla, ja parinkymmenen minuutin kohdalla pyörittäminen tuotti tulosta, kun Bradbury pääsi etenemään vauhdilla keskeltä. Laukaus lähti tulisesti rangaistusalueen kaarelta, ja meni vain niukasti maalin ohi. Toki maalivahti Joel Tynkkynen oli hyvin vedossa mukana.

Pari minuuttia nähtiin toisessa päässä vain niukasti ohi mennyt laukaus, kun VJS pyöritti vetopaikan rangaistusalueen kulmalle laitapuolustaja Kauri Koivuselle.
TamUn siihen asti paras tekopaikka syntyi heti seuraavasta hyökkäyksestä. Lui Bradbury voitti kakkospallon ja syötti kaaripallon Jesse Huhtala. Tämä otti pari kosketusta ja laukoi sitten terävästi, mutta maalivahti Tynkkynen venyi hyvään torjuntaan.

Pari minuuttia myöhemmin oli avaukseen nousseen Ossi Torniaisen vuoro pakottaa Tynkkynen torjuntaan. Tilanne lähti liikkeelle Jani Alaperän mainiosta pallonriistosta keskialueen omalla puoliskolla, josta pallo pelattiin tekopaikkaan boksin oikealle laidalle.
Myös seuraava tekopaikka lähti liikkeelle kun Alaperä näytti kovuuttaan ja riisti pallon sääntöjen rajamailla olleilla otteilla syvällä VJS:n alueella. Torniainen otti pallon ja eteni vetopaikkaan boksin kulmalle, mutta maalivahti otti jälleen torjunnan.

Jakson edetessä VJS sai hyökkäyspelinsä paremmin käyntiin, ja etenkin muutamat kulmapotkut olivat vaarallisia. Asaad Babiker myös väläytti nopeuttaan muutaman kerran ja yhdessä näistä tilanteista Joonas Rantala oli pakotettu ottamaan keltaisen kortin pysäyttämällä vikkelän hyökkääjän tarttumalla tämän paitaan.
Santeri Pakkanen ei kuitenkaan joutunut torjuntatöihin ennen ottelun viimeistä minuuttia, jolloin hän sai kätensä Daniel Hvidbergin juuri boksin sisältä lähteneen laukauksen eteen.
Seuraannessa kulmassa Joose Rahja unohdettiin vapaaksi, ja tämä pääsi puskemaan vapaasti etualueelta. Pakkanen joutui torjumaan pallon eteensä, mutta kaikeksi onneksi Joonas Rantala pääsi siivoamaan pallon pois aivan maalin edestä. Heti tämän perään kuultiin taukovihellys.

Pienimuotoinen ryöstö toisella jaksolla
TamU sai toiselle jaksolle terävän alun, kun heti toisella minuutilla sivurajaheitosta pelattiin tilanne. Jani Alaperän pitkä linko löysi topparipari Joel Laitisen, ja Jesse Huhtala pääsi kääntölaukaukseen kakkospallosta. Maalivahti otti kuitenkin melko helpon torjunnan.
Tämän jälkeen kotijoukkue kuitenkin hallitsi pelitapahtumia. VJS:n hyökkäyspeli tuotti useamman kulmapotkun, josta monet olivat vaarallisia. Tunnin kohdalla Oskari Ojala testasi Santeri Pakkasta vähän tulisemmalla vedolla, mutta tästäkään VJS ei saanut kulmapotkua kummempaa.


Toisen jakson puolen välin kohdalla VJS sai vapaapotkun hyvästä paikasta. Santeri Pakkanen joutui torjumaan Justus Holopaisen vedon eteensä, ja sai pallon täpärästi haltuunsa ennen kuin juuri kentälle tullut Noah Kaijasilta ehti paluupalloon.
Reilu vartti ennen täyttä aikaa nähtiin yksi harvoista TamUn toisen jakson maalintekoyrityksistä, kun palloa pyöritettiin puolustuslinjassa, ja lopulta Leo Kyllönen syötti pystyyn Jesse Huhtalalle. Tämä ajautui hyvästä liikkeestä huolimatta hiukan pieneen kulmaan, ja maalivahti Tynkkysen oli helppo torjua suoraan päin tullut laukaus.
Ottelun ainoa maali syntyi VJS:n hallinnan keskellä, kun Jesse Huhtalan pystyjuoksu tuotti kulmapotkun. Kulmalipulle Sinikaartin eteen asteli Joonas Rantala, joka lähetti loistavan pallon takatolpalle. Joel Laitinen karkasi vartioijaltaan ja nousi kaikkien yläpuolelle. Varma pusku pöllytti verkkoa ja TamU johti 0–1.

VJS jatkoi painostustaan maalin jälkeen, mutta loppujen lopuksi Sinipaidoilla ei ollut missään vaiheessa suurempaa hätää, sillä VJS ei saanut palloa parhaaseen laukaisusektoriin.
Kuvaavasti ottelu päättyi VJS:n hiukan huonosta kulmasta kaukaa lähteneeseen laukaukseen maalin ohi. Näin TamU pääsi juhlimaan maukasta vierasvoittoa yhdessä lähes satapäisen vieraskannattajien joukon kanssa.

Päävalmentajan kommentit
Voiton myötä TamU vahvisti asemaansa sarjan kärjessä, sillä osa muista ylempään jatkosarjaan hamuavista joukkueista menetti pisteitä. Sarjakakkonen RoPS tosin kohtaa KPV:n vasta maanantaina.
”Ottelun lopputulos oli pelaajien, valmennustiimin, urheilujohdon sekä fanien yhteisen tuotteen tulos. Viikottaiset rutiinit fysiikkaharjoittelun osalta Po Law’n johdolla, vastustajan analyysit Markus Kopfin tuotteena sekä maalivahtien valmistaminen ottelun vaatimuksiin Juha Seppälän käytänteiden mukaisesti osuivat kaikki kohdilleen”, jakaa Priha kiitosta .
”Tämä valmistautumisrutiini auttaa jonkin verran, mutta eilen meillä oli kentällä paremmat pelaajat ja kovempi tuki katsomosta kuin kotijoukkueella.”
”Tuollainen vierasottelu hankalaa vastustajaa vastaan muuttuu jopa kotieduksi kannattajien tukiessa meitä oikealla tavalla oikeaan aikaan. Silloin lopputulos vaativissa vierasolosuhteissa voi olla tällainen”, Priha kiittelee.


Ottelun toisella jaksolla ottelu oli tunnin kohdalla keskeytyneenä muutaman minuutin ajan, kun alaikäisten kannattajien vieraskatsomosta kuultiin rasistinen huuto. On syytä korostaa, että kannattajaryhmä Minikaarti ei ollut asiaan osallinen.
Peliä päästiin jatkamaan, kun kapteeni Jesse Huhtala vei viestin katsomossa istuneelle urheilutoimenjohtaja Tero Suonperälle, ja tämä yhdessä Sinikaartin johtohenkilön kanssa sai varmistettua, että vastaavia huutoja ei kuultu lisää.
TamU kertoi asiasta sosiaaliessa mediassa heti otteluiltana seuraavalla viestillä.
Ottelu keskeytettiin tänään Myyrmäessä rasistisen huudon takia. Avustava erotuomari paikansi huudon TamUn alaikäisten kannattajien katsomoon. Sinikaartin johtohenkilön puhuttelu lopetti huutelun, ja ottelu päästiin pelaamaan loppuun häiriöttä.
Tampere United ja Sinikaarti tuomitsevat yksiselitteisesti kaikki rasismin muodot. Seura ja Sinikaarti tekevät tarvittavat toimenpiteet vastaavan estämiseksi jatkossa.
Myös päävalmentaja Priha kommentoi asiaa.
”Erityiskiitokset vielä kannattajille, jotka antoivat pelaajille paukkuja tehdä ison määrän töitä hetkillä, jolloin ottelu ratkaistaan. Kuitenkin jatkossa toivon, ettei joukkueen valmentajan tai kapteenin tarvitse välittää eilisen kaltaista viestiä urheilutoimenjohtoon katsomoon.”
”Meidän joukkueen pelaajat, valmentajat sekä koko taustaryhmä haluavat, että suomalaiseen urheiluun ei kuulu minkäänlainen muoto rasismista tai muusta vastaavasta kiusaamisesta. Haluamme, että keskitytään yhdessä jalkapalloon ja seuraa eteenpäin vieviin toimintoihin. Niin katsomossa kuin kentällä.”

Seuraavaksi turkulaisvieraita Kaupissa
TamUn pelit jatkuvat heti tulevana perjantaina 24.7. kun FC Interin kakkosjoukkue vierailee Kaupin jalkapallostadionilla. Ottelu alkaa poikkeuksellisesti vasta kello 19.00.
Ottelussa TamU puolustaa jälleen asemaansa sarjakärjessä, joskin kaulaa on sen verran, että kärkipaikka säilyy lähes varmasti tuloksesta riippumatta.
Liput otteluun voi ostaa ennakkoon Lippu.fi-verkkokaupasta.Tervetuloa!

0 – 1
( 0 – 0 )

Yleisöä:
437
| 25 | Santeri Pakkanen | ||
| 2 | Jani Alaperä | ||
| 5 | Joel Laitinen | ||
| 6 | Noel Hasa | ||
| 8 | Rasmus Lehtonen | 90' +4 | 90' +4 |
| 9 | Jesse Huhtala C | ||
| 11 | Justus Rantanen | 58' | |
| 15 | Joonas Rantala | 31' | |
| 18 | Ossi Torniainen | 58' | |
| 19 | Lui Bradbury | 90' | |
| 23 | Leo Kyllönen | 72' | |
| 1 | Joonas Immonen | ||
| 7 | Janar Georg | 90' | |
| 16 | Kristoffer Riihilahti | ||
| 17 | Lauri Kesti | 90' +4 | |
| 20 | Aleksi Hämäläinen | ||
| 21 | Juho Enbuska | 58' | |
| 22 | Rasmus Väisänen | 58' |
| 23 | Joel Tynkkynen | ||
| 4 | Miro Marin C | ||
| 11 | Joose Rahja | 67' | |
| 15 | Daniel Hvidberg | 87' | |
| 19 | Valtteri Salo | ||
| 20 | Elias Hannula | ||
| 22 | Oskari Blommendahl | 67' | |
| 25 | Aku Ahla | ||
| 29 | Kauri Koivunen | ||
| 58 | Oskari Ojala | 80' | |
| 97 | Asaad Babiker | 67' | |
| 16 | Taavi Tallikka | ||
| 3 | Tuomas Koponen | ||
| 7 | Olli Saksinen | 80' | |
| 8 | Ayyub Achenchab | ||
| 9 | Aaro Nyholm | 87' | |
| 10 | Noah Kaijasilta | 67' | |
| 17 | Joni Meriläinen | 67' | |
| 24 | Urho Kumpulainen | ||
| 99 | Justus Holopainen | 67' |



