Tampere Unitedin kauden 2024 joukkueeseen on saatu jälleen yksi palanen, kun Arttu Raittinen on tehnyt seuran kanssa jatkosopimuksen. Viime kaudella neljä maalia Kakkosessa iskenyt Raittinen on ollut joukkueessa jo kahden kauden ajan. Nyt hän jatkaa joukkueessa 1+1-vuotisella sopimuksella.

Arttu Raittinen
- Syntynyt 1. marraskuuta 2000
- Nousujohteinen kausi 2023 lupaa hyvää kuluvalle kaudelle.
- Kuluva kausi on jo kolmas Sinipaidoissa.
TamUlla on hieno projekti ensi kaudelle. On hyvä fiilis, että saan olla mukana antamassa oman panokseni.
Laitahyökkääjä
Joukkueen yhtenäisyys on vielä työn alla, mutta se paranee tapahtuma tapahtumalta, kun ei tässä ole vielä niin pitkään pelattukaan yhdessä. Kun kausi alkaa niin joukkueen henki on varmasti siellä missä kuulukin olla.
Laitahyökkääjä
TamUlla on hienot kannattajat. Sellainen TamU-henki on mielestäni hienoa ja yksi iso syy sille, minkä takia halusin jatkaa.
Laitahyökkääjä
Arttu Raittinen, 23, siirtyi Tampere Unitediin kaudeksi 2022 PJK:sta. Raittinen on TamU-urallaan saanut koko ajan hiljalleen lisää vastuuta ja viime kaudella hän pelasi 18 sarjaottelua, joista viidessä hän oli avauskokoonpanossa. Maaleja syntyi energiselle ja työteliäälle hyökkäyspään pelaajalle Kakkosen kauden aikana neljä.
Raittisella on luonnollisesti tyytyväinen uudesta sopimuksestaan Sinipaitoihin, mutta viime kaudella saavuttamatta jäänyt sarjanousu jäi kismittämään myös häntä.
”TamUlla on hieno projekti ensi kaudelle. On hyvä fiilis, että saan olla mukana antamassa oman panokseni. Viime kaudesta kuitenkin jäi paljon hampaankoloon. Lopetus ei ollut kovin hyvä ja tasaisuutta puuttui, mutta nyt on hyvä lähteä parantamaan ja lähteä kohti nousua”, Raittinen sanoo.
Raittisen mielestä juuri tasaisuuden puute oli vielä viime kaudella esteenä sarjanousulle.
”Joukkueen tasolla se oli sellaista vuoristorataa. Välillä pelattiin todella hyvin, välillä ei. Varsinkin vierasreissut ja puoliaikojen alut olivat vaikeita, niitä pitää parantaa”, Raittinen pohtii.
Hyökkäyspäässä viihtyvän Raittisen oma kausi oli nousujohteinen ja lupauksia herättävä.
”Alkukaudella tuli pieni loukkaantuminen, sen takia en saanut niin paljoa vastuuta ja olin aluksi penkillä, mutta pikkuhiljaa sain enemmän vastuuta ja sain kivasti loppukaudesta tehoja. Olen tyytyväinen mitä sain näytettyä niillä peliminuuteilla. Siitä on hyvä jatkaa”, Raittinen tuumii.
Raittiselta nähtiinkin erityisesti loppukauden aikana useita hyviä esityksiä. Esimerkiksi syyskuussa Raittinen ratkaisi supersubina paikalliskamppailun Ilves-Kissoja vastaan puskumaalillaan. Lisäksi pelaajan TamU-uran ehdottomiin kohokohtiin kuuluvassa GrIFK-vierasottelussa hän alusti kaksi maalia, jotka osoittautuivat tärkeiksi maaleiksi karsintapaikan kantilta.
Sarjanousu tavoitteena
Raittinen on ollut Sinipaitojen mukana koko harjoituskauden, ja hänet on nähty kentälläkin useamman harjoitusottelun aikana. Treenien ja harjoitusotteluiden perusteella tuleva kausi näyttää hänen mukaansa lupaavalta.
”Treenaamisen taso on yhtä hyvä kuin aikaisemminkin. Sellainen joukkueen yhtenäisyys on vielä työn alla, mutta se paranee tapahtuma tapahtumalta, kun ei tässä ole vielä niin pitkään pelattukaan yhdessä. Kun kausi alkaa niin joukkueen henki on varmasti siellä missä kuulukin olla”, Raittinen sanoo.
Tulevalle kaudelle on Raittisella vain yksi tavoite.
”Onhan se sarjanousu päällimmäisenä mielessä.”
Iskukykyisen joukkueen lisäksi koko seurayhteisö oli isona osa Raittisen päätöstä laittaa puumerkki alle jatkosopimukseen.
”TamUlla on hienot kannattajat. Se on ihan ainutlaatuista, ei hirveän monella ole Suomessa vastaavaa. Sellainen TamU-henki on mielestäni hienoa ja yksi iso syy sille, minkä takia halusin jatkaa”, Raittinen kehuu.
TamUn kannattajille ja Sinikaartille hyökkäyspään taituri lähettää erityiskiitoksensa.
”Kannattajille kiitos kannustuksesta. Viime kaudella oli hyvä meininki, pidetään sama tällä kaudella. On huomattavasti mukavampi pelata, kun on paljon kannattajia. Pidetään yhdessä huoli siitä, että nousu tulee”, Raittinen päättää.
Sopimuspelaajat
Tampere Unitedilla on nyt julkaistuna 21 pelaajasopimusta, ja lisäksi takataskussa on vielä useampi julkaisematon sopimus, joiden myötä joukkue on käytännössä valmis.
- Jani Alaperä (p)
- Anton Bright (p)
- Eric Bullock (p)
- Janar Georg (h)
- Erkka Helminen (kk)
- Joonas Immonen (mv)
- Niilo Jalkanen (h)
- Topias Järvelä (h)
- Remu Koikkalainen (mv)
- Jonne Koistinen (p)
- Eelis Korhonen (p)
- Eero Lamberg (h)
- Verneri Maunuksela (p)
- Toni Paukkeri (h)
- Joonas Rantala (p)
- Arttu Raittinen (h)
- Jonne Rosenberg (h)
- Matias Sarlin (h)
- Casper Stenroos (kk)
- Julius Stenroos (kk)
- Taha Özcelik (kk)
Osta kausikorttisi nyt
Kausikortit kaudelle 2024 ovat myynnissä TamU-kaupassa. Ostoksille voi klikata myös suoraan napeista tämän uutisen alta. Irtoliput yksittäisiin otteluihin tulevat myyntiin Lippupalvelussa huomenna torstaina 7.3. Samalla tulevat myyntiin myös VIP-liput ja VIP-kausikortit.
Kausikortin voi maksaa myös kulttuurietua käyttäen Smartumin, Edenredin ja ePassin mobiilisovelluksilla. Tällöin kausikorttiin merkitään ostajan nimi, ja henkilöllisyys tarkistetaan stadionille tultaessa. Kulttuuriedulla voi luonnollisesti ostaa vain yhden kausikortin itselleen.
Smartumin tai Edenredin mobiilisovellusta käyttäessäsi valitse oikea summa (120 € / 100 € / 90 € / 70 €). Lisäksi kirjoita viestiin kausikortin tyyppi ”Kausikortti 2024 pääkatsomo”, ”Kausikortti 2024 pääty”, ”Kausikortti 2024 pääkatsomo (alennusryhmät)” tai ”Kausikortti 2024 pääty (alennusryhmät)”.
Käyttäessäsi ePassin mobiilisovellusta kausikorttivaihtoehdot tulevat näkyviin ostettavina tuotteina. Valitse niistä haluamasi ja vahvista maksu.
Kulttuuriedulla maksaessasi lähetä kuvakaappaus kuitista tai välitä sähköpostiisi saamasi maksuvahvistus osoitteeseen talous@tampereunited.fi. Kerro samalla, mihin osoitteeseen haluat kausikortin postituksen. Kausikortit postitetaan viimeistään huhtikuussa ennen kauden alkua.