Kesken viime kauden paluun Sinipaitoihin tehnyt keskuspuolustaja Ardian Kovaqi, 29, on allekirjoittanut Tampere Unitedin kanssa uuden kontraktin. Kovaqin uusi sopimus kattaa kauden 2025 ja lisäksi sopimuksessa on optio kaudesta 2026. Aiemminkin Kakkosta korkeammalla sarjatasolla pelannut kokenut toppari on tärkeä palanen joukkueeseen.

Ardian Kovaqi
- Syntynyt 19. heinäkuuta 1995
- Kokenut toppari tuo kaivatun vahvistuksen puolustuslinjaan.
- Kausi 2025 on jo kymmenes liiton sarjoissa.
Kyllä jatkosopimus oli aika lailla helppo päätös. Pieniä kyselyitä tuli muualtakin, mutta ajatus oli, että ilman ihmeitä jatko TamUssa tulee tapahtumaan.
Toppari
”Ardi” on varma, luotettava, isokokoinen ja pallovarma pelaaja. Treeneissä hän on armoton tekijä kovalla vaatimustasolla, mikä nostaa muidenkin tasoa.
Päävalmentaja
Ardian Kovaqi on tuttu nimi kaikille tamperelaista jalkapalloilua laajemmin seuraaville. Toppari on ehtinyt edustaa pelaajaurallaan TPV:tä aina Ykkösessä asti, ja on pelannut myös Ilves-Kissoissa. Tampere Unitedissa Kovaqi pelasi ensimmäisen kerran jo kaudella 2022 keräten tuolloin joukkueesta isoimmat peliminuutit.
Paluun Sinipaitoihin toppari teki kesken viime kauden kesäkuussa ja nousi lähes välittömästi avainrooliin Unitedin toppariosastolla. Viiime kaudella Kovaqi pelasi Kakkosessa 14 ottelua, joista kaikki avauksesta.
Kovaqi ilmoitti palattuaan joukkueeseen tavoitteekseen sarjanousun. Toppari olikin valtavassa roolissa karsinnoissa Ykköseen, joissa hän oli yksi harvoista täydet peliminuutit urakoineista pelaajista.
”Meillä oli ainoastaan yksi tavoite: sarjanousu. Ja kun se saavutettiin, ei voi olla kuin tyytyväinen. Vielä kun se tuli vähän vaikeamman kautta, teki se saavutuksesta oikeastaan vielä paremman”, Kovaqi kertoo.
Jatkosopimus TamUn kanssa oli topparin ajatuksissa jo hyvissä ajoin.
”Kyllä jatkosopimus oli aika lailla helppo päätös. Pieniä kyselyitä tuli muualtakin, mutta ajatus oli, että ilman ihmeitä jatko TamUssa tulee tapahtumaan”, Kovaqi kuvailee.
Kovaqi on pelannut jo pitkään pelannut Suomen mittapuulla kovatasoisia pelejä, ja hänellä on vahva aavistus alkavan kauden pelien tasosta.
”Kun viime vuonna kävin katsomassa Ykkösen pelejä, niin ei Ykkönen niin hirveästi eroa Kakkosesta. Suurimpana erona ne heikoimmat jengit puuttuvat ja vastustajat ovat tasaisemmin hyviä. Aika samankaltaiseen tasoon uskon.”
”Voittamaanhan me lähdetään jokaista ottelua. Vastaan ei pitäisi tulla joukkuetta mikä ei olisi voitettavissa”, Kovaqi kertoo.
Tulevalla Ykkösen kaudella Kovaqi haluaa lähteä nimenomaan nauttimaan kovista peleistä.
“Nyt päästään pelaamaan niitä pelejä, joita varten viime kaudella tehtiin töitä. Joukkueessa on jonkin verran uusia kasvoja, niin kiva päästä heihinkin tutustumaan.”
“Omana tavoitteenani yritän päästä joka pelissä avaukseen”, Kovaqi jatkaa.
Tärkeä palanen tulevaa joukkuetta
Päävalmentaja Sebastian Bowles on erittäin tyytyväinen siitä, että keskeiselle pelipaikalle saatiin Kovaqin tasoinen pelaaja.
”Kun selvisi että Anton Bright todennäköisesti jää pois, sanoin Eemelille ja ’Dallalle’, että tarvitsemme kokeneen ja varman topparin johtamaan puolustuslinjaa. Onneksi yhteinen sävel löytyi nopeasti, ’Ardi’ pysyä meillä ja mekin haluttiin hänet”, Bowles kertoo.
Myös Kovaqin pelaajaominaisuudet saavat Bowlesilta kehuja.
”’Ardi’ on varma, luotettava, isokokoinen ja pallovarma pelaaja. Lisäksi hän on edelleen pirun nopea jätkä. Treeneissä hän on armoton tekijä kovalla vaatimustasolla, mikä nostaa muidenkin tasoa. Lisäksi fanit tuntevat ’Ardin’ hyvin”, Bowles luettelee.
Kovaqi tuo joukkueeseen paljon kaivattua kokemusta ja johtajuutta.
”Kun katsotaan tämänhetkisen joukkueen keski-ikää, niin ollaanhan me tosi nuori joukkue. Siihenkin nähden ’Ardi’ on nappihankinta etenkin pelipaikalle, jossa pitää olla kokemusta, rauhallisuutta ja johtajuutta.”
”’Ardilla’ ja ’Kojolla’ (Jonne Koistinen) on onneksi nuorempia kirittäjiä ja nuoremmat saavat heiltä puolestaan hyvää oppia”, Bowles näkee.
Joukkueenrakennus on Bowlesin mukaan jälkeen taas astetta paremmalla mallilla jatkuvuutta tuovan Kovaqin sekä aiemmin sopimuksen tehneen Arttu Mätön myötä.
”Nämä pelaajat tuntevat joukkueen, ja joukkue sekä kannattajat tuntevat pelaajat. Todennäköisesti kumpikin tulee olemaan luottopelaajia. Nämä ovat niitä jätkiä joiden pohjalta tehdään joukkueen runkoa muun muassa Jonne Koistisen ja Joonas Immosen kanssa”, Bowles sanoo
”Mielestäni selkäranka kokoonpanosta on jo aika hyvällä mallilla. Kymppipaikan pelaajaa ja hyökkääjää vielä kaivataan, mutta eiköhän sinnekin vielä saada sopivat nimet”, Bowles heittää toiveen seurajohdon suuntaan.
Sopimustilanne
Jani Alaperä, p
Janar Georg, h
Oskari Hirvonen, mv
Joonas Immonen, mv
Niilo Jalkanen, kk
Atte Jokinen, p
Lauri Kesti, p
Jonne Koistinen, p
Ardian Kovaqi, p
Eero Lamberg, h
Rasmus Lehtonen, kk
Verneri Maunuksela, p
Arttu Mättö, kk
Jasu Nieminen, kk
Arttu Raittinen, h
Joonas Rantala, p
Matias Sarlin, h
Abu Seyar, p
Julius Stenroos, kk
Tuukka Törmä, kk
Taha Özcelik, kk