Antti Kuusinen vartioi TamUn maalia myös kaudella 2023

20/10/2022 TamU
Uutinen

Kauden 2023 miesten edustusjoukkueen nimilista pitenee miellyttävällä nimellä, kun Antti Kuusinen, 25, on solminut Sinipaitojen kanssa jatkosopimuksen. Päättyneellä kaudella TamUn ykkösvahtina toimineen Kuusisen sopimus on yksivuotinen, ja se sisältää seuran option kaudesta 2024. Selvänä ykkösmaalivahtina kauden pelannut Kuusinen haluaa lähteä parantamaan sekä omaa suoritustaan että joukkueen menestystä tulevalla kaudella.

Antti Kuusinen

  • Syntynyt 30. marraskuuta 1996
  • Kasvattajaseura Ilves, jossa pelannut yhden liigapelin
  • Kaudella 2022 yhteensä 20 ottelua, joista 19 avauksessa.
  • Kausi 2023 on kolmas peräkkäinen TamUssa ja neljäs kaikkiaan.

Sekä joukkueena että henkilökohtaisesti oli mahdollisuuksia parempaan. Ei se ollut kummankaan osalta ihan täydellisen onnistunut kausi.

- Antti Kuusinen
Maalivahti

Unitedin lähitulevaisuus on nousta seuraavalle tasolle jo ensi kauden päätteeksi. Oli se sitten uudistettuun Ykkösliigaan tai Ykköseen.

- Antti Kuusinen
Maalivahti

Antti Kuusinen jatkaa Tampere Unitedissa. Ilveksen kasvatti on torjunut TamUn tolppien välissä jo kolmena kautena. Kuusisen ensimmäinen kausi seurassa oli kausi 2018, jolloin hän torjui kahdeksassatoista Kakkosen ottelussa. Kaksivuotisen TPV:ssä vietetyn visiitin jälkeen Kuusinen palasi TamUun kaudeksi 2021, joka päättyi riemukkaaseen sarjanousuun sekä Suomen Regions’ Cupin voittojuhliin Olympiastadionilla.

Päättyneellä kaudella Kuusinen oli Sinipaitojen ykkösvahti. Pelattuja otteluita Kakkosessa kertyi lopulta kaksikymmentä, joista kaikki yhtä lukuunottamatta avauksessa. Vain kaksi pelaajaa kellotti isommat peliminuutit viime kaudella. Jatkosopimus onkin siis Tampere Unitedin kannalta erittäin mieluisa.

Kuusinen on viihtynyt TamUssa erinomaisesti ja syyt jatkosopimuspäätöksen taustalla ovat tuttuja.

“TamU on hyvä seura. Meillä on hienot valmentajat ja hyvät joukkuekaverit. TamU on eteenpäin haluava seura, joka tekee asiat oikein”, kuvailee Kuusinen 

Kakkosen kausi 2022 lähti Unitedilta hyvin käyntiin, mutta vahvan alun jälkeen loppukausi ei ollut aivan odotusten mukainen. Kausi jätti monen muun tavoin myös Kuusiselle hieman hampaankoloon.

“Sekä joukkueena että henkilökohtaisesti oli mahdollisuuksia parempaan. Ei se ollut kummankaan osalta ihan täydellisen onnistunut kausi”, Kuusinen kertaa.

Antti Kuusinen vierasottelussa VJS:ää vastaan Myyrmäen jalkapallostadionilla, jossa kohdalle osui todellinen huippupeli.

Kuusisen mielessä on sarjanousu 

TamUn valmennustiimi on Jukka Listenmaan johdolla pysymässä hyvin kasassa. Myös Kuusisen kanssa läheistä yhteistyötä jo parin kauden ajan tehnyt Juha Seppälä on tehnyt jatkosopimuksen TamUn kanssa. Tuttu valmennus oli osatekijä Kuusisen päätöksessä jatkaa.

”Kyllä se vaikuttaa, kun tietää valmentajat ja tietää miten he toimivat. Helpottaahan se omaakin päätöstä jatkaa”, Kuusinen myöntää.

Tampere Unitedin tavoitteena on ollut rakentaa hiljalleen pohjaa nousulle kohti Ykköstä. Kaudelle 2024 tulevan sarjauudistuksen myötä nousumahdollisuudet ovat ensi kaudella aiempaa paremmat. Päättyneen kauden perusteella Kuusinen uskookin jo nyt TamUn mahdollisuuksiin taistella sarjanoususta.

“Unitedin lähitulevaisuus on nousta seuraavalle tasolle jo ensi kauden päätteeksi. Oli se sitten uudistettuun Ykkösliigaan tai Ykköseen”, Kuusinen uskoo.

Kuusisen omat tavoitteet ovat yksinkertaisemmat.

“Henkilökohtaisena tavoitteena haluan auttaa joukkuetta parhaani mukaan. Lisäksi haluaisin saada itsestäni enemmän irti”, Kuusinen päättää.

Antti Kuusisen kiinnittämisen myötä TamUlla on nyt kymmenen sopimuspelaajaa ja hyviä vaihtoehtoja jokaiselle pelipaikalle. Seuraavia sopimusjulkaisuja odotellessa kannattaa hankkia kausikortti kaudelle 2023, sillä lokakuun ajan kausikortit saa kampanjahinnoilla. Aikuisten kausikortin hinta on nyt 75 € (normaali 90 €) ja alennusryhmien kausikortin hinta on 50 € (normaali 65 €). Yleisimmin ostetut kausikortit löytyvät alta napeista, ja TamU-kaupassa on tarjolla myös yhdistelmiä, joissa pakettiin on laitettu mukaan TamU-naisten tukikausikortti tai VIP-lippuja.

Sopimuspelaajat kaudelle 2023

Ali Aitbenzanzoun, p
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Arttu Haapala, kk
Topias Järvelä, kk
Antti Kuusinen, mv
Farhad Rahimi, h
Arttu Raittinen, h
Mauno Sirén, p
Julius Stenroos, kk

Katso Antti Kuusisen haastattelu

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

25.3. P-Iirot - TamU 4 – 5

26.3. TPV - TamU naiset 2 – 1

18.3. Karhu-Futis 2 - TamU 2 1 – 4

1.4. klo 14 SalPa - TamU

2.4. klo 12 PIF - TamU naiset

1.4. klo 17 TP-T - TamU 2