Ali Aitbenzanzoun nähdään Sinipaidoissa kaudella 2021

27/10/2020
Uutinen

Tampere Unitedissa on alettu palata arkeen, ja valmistautuminen edustusjoukkueen tulevaan kauteen käy taustojen puolesta tiiviinä. Yksi tärkeä palanen ensi kauden joukkueeseen saatiin paikoilleen, kun kaksi edellistä kautta Sinipaitaa kantanut Ali Aitbenzanzoun allekirjoitti vuoden jatkosopimuksen, joka sisältää myös option kaudesta 2022.

Kauden 2019 kynnyksellä TPV:stä Tampere Unitediin siirtynyt Ali Aitbenzanzoun, 19, on sinetöinyt lisävuoden TamU-uralleen. Nyt solmittu jatkosopimus pitää Aitbenzanzoun Jukka Listenmaan valmennusryhmän käytössä vähintään kauden 2021 loppuun asti.

Aitbenzanzoun on pelannut Tampere Unitedissa kahden edellisen kauden aikana 27 sarjaottelua, ollen avauksessa 22 kertaa. Kaudella 2019 Aitbenzanzoun osui Kakkosessa maalipuiden väliin kertaalleen ja sama maalimäärä seurasi ”Allua” myös päättyneellä kaudella.

Unitedin päävalmentaja Jukka Listenmaa on erittäin tyytyväinen Aitbenzanzoun sitoutumisesta lisävuoteen ja kiittelee suojattinsa kehitystä tänä kesänä.

”Todella mielissäni otin tämän uutisen vastaan, että nimi lähti alle taas vuodeksi eteenpäin. Aitbenzanzoun kehityskaari oli tällä kaudella upeaa seurattavaa. Hän taisi itse tajuta aika paljon sen keväällä koronasta aiheutuneen harjoittelutauon aikana. Hyviä asioita alkoi sen jälkeen tapahtumaan, ja asiat lähtivät hänen kohdallaan rullaamaan nappiin”, Listenmaa kertaa.

Myös Aitbenzanzoun itse vaikuttaa tyytyväiseltä omaan kauteensa, mutta toteaa samaan hengenvetoon, että parannettavaakin luonnollisesti jäi.

”Olen tyytyväinen omaan kauteeni. Pelasin keskikentällä hyvin, mutta aina voi parantaa. Kaudesta jäi itselleni ehkä vähän harmillinen fiilis, kun ei ihan päästy nousemaan Kakkoseen, mutta muuten olimme joukkueena todella hyviä ja varmasti ensi kausi tulee olemaan se kausi, kun noustaan Kakkoseen!”

Aitbenzanzoun lisää, että päätös jatkaa Tampere Unitedin kanssa ei ollut lainkaan sieltä vaikeimmasta päästä.

”Jatkopäätös oli omasta mielestäni helppo. Olen viihtynyt TamUssa oikein hyvin! Pelaajat ovat mahtavia ja samoin koko valmennus sekä TamUn kannattajat ovat olleet todella huippuluokkaa!”

Terve kilpailutilanne keskikentällä

Ali Aitbenzanzoun on Tampere Unitedin 11. sopimuspelaaja kaudelle 2021. Keskikentän keskustaan sopeutuvista pelaajista jatkosopimuksen olivat jo entuudestaan allekirjoittaneet Anton Bright, Arttu Haapala ja Eetu Räisänen. Vuodenaikaan nähden tämä osasto alkaa olla TamUlla jo melko hyvällä mallilla.

”On hyvä, että meillä on tälle pelipaikalle jo nyt hyviä pelaajia. Hyvä kilpailutilanne tulee jälleen siihen”, Listenmaa muotoilee keskustan muotoutumista.

Aitbenzanzoun kantoi loppukaudesta myös kapteenin nauhaa, kun Eetu Rahkola oli sivussa sairastelun takia, eikä varakapteeni Roope Kostiainenkaan ollut aina koko ottelua kentällä. Aitbenzanzoun ottaa itse vielä tämän kunnian esille eikä peittele toivettaan kapteeniston paikasta myös tulevaisuudessa Unitedin ryhmässä.

”Sain lisää vastuuta, kun sain kantaa kapteenin nauhaa, mikä oli itselle suuri kunnia. En todellakaan itse voinut sitä odottaa ja olisi vielä suuri kunnia ensi kaudella kuulua TamUn kapteenistoon”, Aitbenzanzoun tähyilee jo tulevaan.

Tampere Unitedin sopimuspelaajat kaudelle 2021:

Ali Aitbenzanzoun, kk
Hakim Belbachir, h
Anton Bright, p
Eric Bullock, h
Arttu Haapala, kk
Topias Järvelä, h
Severi Kankkunen, p
Eetu Räisänen, kk
Mauno Sirén, p
Riku Tanila, mv
Panu Väliaho, h

TamU-Kauppa

Pääyhteistyökumppanit

Tukemassa myös

American Brothers Circle Line Group Edun Herkkukeidas Insta Group Käännöstoimisto Juha Arola Ruutanan Härveli

17.4. TamU - FC Inter 2 0 – 0 rpk.

12.4. SalPa - TamU naiset 1 – 3

16.4. TamU 2 - EIF 0 – 11

20.4. klo 19 TamU - Ilves 2

20.4. klo 14 TamU naiset - PIF

27.4. klo 15 TP-49 - TamU 2