22.7.2019

 
 

Ahdingon liennytys j√§i pienest√§ kiinni: GrIFK-ottelusta tasa­peli



Helteisellä Pyynikin kentällä nähtiin sunnuntai-iltana äärimmäisen kaksijakoinen ottelu. Vierasjoukkue Grankulla IFK aloitti ottelun erinomaisesti, siirtyi heti avausminuuteilla johtoon ja hallitsi ensimmäistä puolituntista mielin määrin. Topi Järven ovela laukaus kuitenkin tasoitti ottelun vielä ensimmäisen jakson lopulla. Toinen puoliaika oli puolestaan Unitedin, mutta maalipaikoista ja miesylivoimasta huolimatta TamU ei saanut niitattua toista maalia. Näin peli päättyi tasapeliin 1-1 (1-1).

Vierasjoukkue GrIFK n√§ytti heti avausvihellyksest√§, millainen ottelun kuva tulisi alussa olemaan. Kaunialaisjoukkue tuli otteluun eritt√§in hyv√§ll√§ ja aktiivisella ilmeell√§, mist√§ hyv√§n√§ osoituksena Petter Meyer p√§√§si jo kolmannella minuutilla pystyjuoksuun TamUn puolustuslinjan taakse. TamUn topparipari Mustafa Hussein Zada ‚Äď Eetu Rahkola sai kuitenkin viel√§ t√§ss√§ tilanteessa h√§iritty√§ Meyeri√§ sen verran, ett√§ pallo karkasi ennen laukaisua.

Keskuspuolustuksen Eetu Rahkolalla ja Mustafa Hussein Zadalla riitti ottelun alussa kiirettä. Kuva: Juhani Järvenpää.

GrIFK sai t√§st√§ vain lis√§virtaa, ja palkinto hyv√§st√§ pelaamisesta tulikin jo kuudennella minuutilla. Vierasjoukkue sai pallon kuudentoista alueelle, eik√§ Elias Alanen saanut Daniel Langhoffin nostoa haltuunsa. Kun Omar Khary viel√§ ep√§onnistui purkuyrityksess√§√§n ja Mustafa Hussein Zada j√§i nurmen pintaan, ei kukaan ollut h√§iritsem√§ss√§ Lassi Luodon laukausta. T√§m√§ viel√§ torjuttiin, mutta paluupallossa paitsion rajamailta Samuel Langhoff sai aivan vapaasti kier√§ht√§√§ ja sijoittaa pallon maaliin vieden Granin 1‚Äď0-johtoon. Maali tosin merkittiin sekaannuksen keskell√§ Jonas Britschgille. TamU-leiriss√§ j√§i harmittamaan se, ett√§ Langhoff oli tilanteessa selv√§ss√§ paitsioasemassa, mik√§ n√§kyy selv√§sti TamU-TV:n tallenteelta.

Mustafa Hussein Zada ottaa osumaa maalia edeltäneessä tilanteessa. Kuva: Juhani Järvenpää.

Samuel Langhoff laukoo pallon maaliin. Kuva: Juhani Järvenpää.

TamU-pelaajat eivät sulata paitsiomaalin hyväksymistä. Kuva: Juhani Järvenpää.

Hetkeä myöhemmin Grani oli yllättävän lähellä jo toista maalia, mutta mallikas ohjaus pompahti Elias Alasen käsien kautta ylärimaan, ja lisäksi avustava erotuomari oli liputtanut tilanteen paitsioksi.

Ottelun ensimmäiset kolmekymmentä minuuttia olivat Unitedilta lähinnä selviytymistaistelua, eikä Sinipaidoilla ollut mitään aseita vieraiden prässipelin kanssa. TamU hävisi järjestäen jokaisen kaksinkamppailun, syötöt menivät harhaan ja pallollinen pelaaminen oli pelkästään pallon roiskimista eteenpäin, usein vieläpä päätyen rajojen ulkopuolelle.

TamUn puolustuksessa loistavan pelin pelanneen kapteeni Eetu Rahkolan johdolla kuitenkin TamU selvisi puolustuspäässä tästä kurimuksesta yllättävän hyvin, ja GrIFK:n todelliset maalipaikat olivat vähissä. Kenties laadukkain paikka siunaantui 35. minuutilla Jonas Britschgille, mutta vaikka hänen oikea-aikainen nousunsa hyökkäysalueelle tuotti laukauksen, hänen vetonsa viuhui kuitenkin maalin vasemmalta puolelta ohi.


Elias Alanen nyrkkeilee pallon väljemmille vesille.Samuel Langhoff laukoo pallon maaliin. Kuva: Juhani Järvenpää.

Ottelun 37. minuutilla koko aiemman ottelun kuvan vastaisesti TamU kuitenkin tasoitti ottelun. Granin keskikenttä epäonnistuu haltuunotossaan, ja harhasyötön jälkeen peliväline löysi tiensä tuoreen TamU-vahvistuksen Topi Järven jalkaan. Järvi haastoi oikeassa laidassa vierasjoukkueen puolustuksen, ja hänen hivenen yllättävä laukaus kahdestakymmenestä metristä löysi tiensä suoraan maalin oikeaan etukulmaan. Näin Järvi onnistui maalinteossa heti ensimmäisessä ottelussaan Sinipaidoissa.

Topi Järvi saa tiukat onnittelurutistukset Omar Kharylta. Taustalla grillimestari yhtyy iloon.Samuel Langhoff laukoo pallon maaliin. Kuva: Juhani Järvenpää.

Vain hetkeä myöhemmin tuulennopea Järvi teki uuden vahvan nousun keskialueelta aina rangaistusalueelle asti, jossa hänet kaadettiin. Tuomari ei kuitenkaan kokenut tilanteessa olleen rikettä ja näin kotiyleisön suuresta protestoinnista huolimatta tilanteesta ei vihelletty pilkkua.

Peli muuttuu toisella puoliajalla täysin

Aivan toisen jakson alku näytti lähtevän samalla käsikirjoituksella kuin ensimmäinenkin. GrIFK oli hallitsevampi osapuoli, ja vaikka TamU olikin ensimmäistä jaksoa paremmin mukana, pääsi vierasjoukkue aktiivisella pelillä jatkuvasti lähelle Unitedin maalia. Esimerkiksi 53. minuutilla GrIFK:n Janne Törmänen pääsi muutaman laadukkaan syötön jälkeen vetämään hivenen kuudentoista alueen ulkopuolelta, mutta hänen laukauksensa epäonnistui karkeasti.

Ottelussa nähtiin myös kovia otteita. Kuva: Juhani Järvenpää.

TamU otti kuitenkin toisella jaksolla jo noin kymmenen minuutin jälkeen kuskin paikan. Ensimmäinen osoitus tästä oli, kun Omar Khary pääsi 55. minuutilla lyhyen pystyjuoksun jälkeen virittämään laukauksen, mutta hänen kutinsa ei saanut tarpeeksi voimaa ja päätyi suoraan GrIFK-vahti Toni Vuorisen syliin.

Sami Ekmark ohittaa ahdistelijansa. Kuva: Juhani Järvenpää.

Paria minuuttia my√∂hemmin United pelasi upean sy√∂tt√∂kuvion, kun toiselle jaksolle kent√§lle vaihdettu Niko √Ąkr√§s, Omar Khary ja j√§lleen hy√∂kk√§√§j√§n√§ pelannut Sami Ekmark saivat toimitettua pallon t√§ydess√§ vauhdissa eteenp√§in kirmanneelle Topi J√§rvelle. J√§rvi ajautui eritt√§in pieneen kulmaan mutta sai tehty√§ kelvollisen ja yll√§tt√§v√§n laukauksen, joka Pyynikin yleis√∂n harmiksi osui kuitenkin vain tolppaan.

Topi Järvi oli läpi ottelun erinomaisella pelipäällä ja varsinkin toisella puoliajalla monessa mukana. Ottelun 63. minuutilla hän pääsi antamaan vasemmalta laidalta matalan keskityksen Sami Ekmarkille, jonka kosketus oli ikävä kyllä louhikkoinen, eikä hän saanut paikastaan vetoa aikaiseksi. Järvi pääsi myös kokeilemaan pariin otteeseen lisämaaleja hyviltä vetopaikoilta, mutta hänen vetonsa kohdistuivat joko päin maalivahtia, tai sitten puolustus ehti kuin ehtikin blokkaamaan.

Sinipaidoille avautui vielä ottelun lopulla loistava mahdollisuus lisämaaleille, kun Arttu Mättö jäi nurmen pintaan muutoin pirteän pelin IFK:n hyökkäyksessä pelanneen Petter Meyerin tullessa kaksinkamppailutilanteeseen kädet korkealla. Alle kymmenen minuuttia aiemmin varoituksen ottaneelle Meyerille annettiin tästä suoraan punainen kortti, ja näin United pääsi 75. minuutilla miesylivoimalle.

Petter Meyer näkee punaista. Kuva: Juhani Järvenpää.

GrIFK odotetusti j√§√§dytti pelin t√§m√§n j√§lkeen ja keskittyi varjelemaan omaa maaliaan pit√§en kahdeksan kentt√§pelaajaa koko ajan pallon alla. Samalla TamUn pallollinen pelaaminen puuroutui hetkellisesti. T√§m√§ ei kuitenkaan tarkoittanut sit√§, ett√§ United olisi j√§√§nyt ilman maalipaikkoja. Kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua Sinipaidat pelasi n√§ytt√§v√§√§ sy√∂tt√∂peli√§, jonka lopuksi Niko √Ąkr√§s nousi maalin kulmalle ja sai hankittua kulmapotkun. Omar Kharyn antamassa kulmapotkussa Eetu Rahkola nousi kaikkein korkeimmalle, mutta GrIFK:n puolustus pelasti topparin takakulmaan kohdistuneen puskun maaliviivalta.

Topi Järvi taistelee pallosta kannattaien edessä. Kuva: Juhani Järvenpää.

Vierasjoukkue puolusti pitkään hyvin, mutta lisäajalla Omar Kharylle siunaantui vielä kaksi tuhannen taalan paikkaa. Sinipaitojen harmiksi Khary ei osunut kummallakaan kerralla pomppivaan palloon kunnolla, vaan ensimmäisellä kerralla veto suuntautui suoraan päin maalivahtia, ja toisella kerralla pallo karkasi haltuunoton jälkeen vastustajalle.

N√§in ottelu p√§√§ttyi lopulta lukemiin 1‚Äď1. P√§√§t√∂svihellyksen j√§lkeen molempien joukkueiden pelaajat vaipuivat kent√§n pintaan, mutta Sinipaidoille j√§i ottelusta selv√§sti enemm√§n harmiteltavaa: vastustajan selv√§ paitsiomaali, vihelt√§m√§tt√§ j√§√§nyt rangaistuspotku, toisen jakson hallinta, miesylivoima ja lis√§ajan tekopaikat olivat kaikki yksitt√§isi√§ asioita, joissa olisi voinut olla voiton avaimet, mutta TamU sai tyyty√§ kotikent√§ll√§√§n vain yhteen pisteeseen.

”Tosi pettynyt”, kuvaili Omar Khary tunnelmia ottelun j√§lkeen TamU-TV:n haastattelussa. ”Lopussa oli itsell√§ pari paikkaa tehd√§. Tuli kaksi aika identtist√§ tilannetta, mutta ei vaan mennyt sis√§√§n. Ei riitt√§nyt.”

”Alkukaudesta tunnelmat olivat joukkueessa huonommat, mutta KaaPo-voitto antoi meille itseluottamusta, ja kyll√§ min√§ uskon ett√§ t√§√§lt√§ tullaan viel√§. Jokainen j√§tk√§ taistelee kyll√§ loppuun asti, ja fanien tuki auttaa ihan √§√§rett√∂m√§sti”, vastasi Khary kun Manu Haapalainen kysyi tunnelmista joukkueen sis√§ll√§.

Päävalmentaja Mourad Seddiki näki ottelun kaksijakoisena.

”Eka jakso oli meilt√§ huono. Ei pelattu niin kun sovittiin. Grani tuli kovaa tilanteisiin, ja kun saivat pallon, he pelasivat suoraviivaista hy√∂kk√§√§jille. Meid√§n pelaajat olivat ’h√§mill√§√§n’, ja h√§vittiin melkein kaikki kaksinkamppailut”, Seddiki manasi heikkoa ensimm√§ist√§ jaksoa.

”Onneksi saatiin ennen taukoa Topin henkil√∂kohtaisesta suorituksesta tasoitus. Sama mies kaadettiin rangaistusalueella, kaikki n√§ki sen pilkkuna, mutta p√§√§tuomari ei”, palasi Seddiki ensimm√§isen jakson k√§√§nnekohtiin.

”Toisella jaksolla n√§htiin ihan eri TamU, mutta yrityksest√§ huolimatta emme saaneet palloa maaliin, ja jouduimme tyytym√§√§n tasuriin”, Seddiki p√§√§tt√§√§.

TamU pelaa seuraavan kerran jo perjantaina 26.7. Raumalla Pitsiyön spesiaalissa Pallo-Iiroja vastaan. Kotona Pyynikillä puolestaan pelataan seuraavan kerran lauantaina 3.8. jolloin vastaan asettuu suvereeni sarjakärki Gnistan.

1 Toni Vuorinen
4 Niko Perrera
7 Joni Kaasinen
8 Joonas Ilomäki
9 Daniel Langhoff keltainen kortti 66’ vaihtoon 68’
10 Janne Törmänen C
14 David Nyman
16 Jonas Britschgi vaihtoon 67’
17 Petter Meyer keltainen kortti 67’ keltainen kortti 75’
19 Samuel Langhoff keltainen kortti 51’
21 Lassi Luoto
12 Kimi Lindeman
2 Teemu Lammi
3 Otto Pitkänen
11 Kaan Kovanen
15 Topias Tikkanen
20 ŐĪNiko Pulkkinen vaihdosta 67‚Äô
25 Vili Nyström vaihdosta 68’