29.8.2021

 
 

ACE kaatui Kaukajärvellä ja TamU jatkaa tappiottomana yläsarjaan



Alkusarjan päätöskierroksen ottelusta ACEa vastaan muodostui juuri niin hankala kuin osattiin pelätä. Ensimmäinen jakso pelattiin maalittomana ja toisella jaksollakin ehdittiin yli puolenvälin 0–0-lukemissa, vaikka TamU oli luonut lukuisia maalintekopaikkoja, ja monen mieliin ehti jo hiipiä viime kaudella samalla kaavalla edennyt tappiollinen TPV-ottelu. Lopulta kuitenkin toisen jakson puolenvälin jälkeen tehdyt kolme maalia toivat Sinipaidoille ansaitun 0–3-voiton.

Ottelun alussa peli aaltoili päädystä toiseen ilman kovin vaarallisia maalintekopaikkoja. ACEllakin oli siis hyviä hyökkäyksen aihoita, joista ei kuitenkaan suurempaa vaaraa syntynyt. TamU toi hyökkäyksiään etenkin Mauno Sirénin ja Eric Bullockin kautta oikealta laidalta, mutta lähempänä maalintekoa oltiin vasta reilun kymmenen minuutin jälkeen, kun Bullock murtautui Roope Kostiaisen kautta pelaamansa seinän avulla vetosektorille, ja laukoi terävästi mutta päin maalivahtia. Sirénin paras tilaisuus puolestaan tyrehtyi ACE-puolustuksen rikkeisiin rangaistusalueen kaarella. Seuranneen vaparin laukoi niukasti maalin yli Arttu Haapala.

Kaikkinensa Sinipaitojen otteissa oli näkyvissä pientä terävyyden puutetta, sillä moni lupaava sommitelma kaatui epäonnistuneeseen viimeisen syöttöön. Todellisiin tekopaikkoihin päästiin vasta puolen tunnin tienoilla. Ensimmäisessä tilanteessa keskiympyrästä lähtenyt Topias Järvelän loistava ristipallo vapautti Eino-Veikko Ekin tekopaikkaan boksin vasemmalla laidalla, mutta hyvin pelannut maalivahti Valtteri Kannosto torjui yrityksen.

Heti puolen tunnin täytyttyä oli Eric Bullockin vuoro päästä huippupaikkoihin. Eino-Veikko Ekin loistava läpisyöttö tarjosi ehkä liikaakiin aikaa miettiä ratkaisua, sillä Bullockin nosto jäi liian matalaksi, ja maalivahti Kannosto sai blokattua sen käsillään. Bullock pääsi takaisin palloon ja laukoi vielä terävästi kuudentoista rajan takaa, mutta pallo pysähtyi tolppaan.

Jakson edetessä myös Topias Järvelä oli lähellä maalintekoa ACE-puolustajan epäonnistuneen purun jälkeen, mutta maalivahti Kannosto venyi mainioon torjuntaan. Myös Roope Kostiaisella oli tilaisuutensa puolittaisesta läpiajosta, mutta lopulta puolustaja pääsi blokkaamaan laukauksen.

Ensimmäisen jakson viimeinen maalintekotilaisuus syntyi jakson viimeisellä minuutilla. Verneri Uimosen syöttö vapautti Bullockin juoksemaan nokikkain maalivahdin kanssa. Bullock kiersikin maalivahdin, mutta ensimmäinen laukaus kilpistyi etutolppaan, ja paluupallosta Bullock sai lauottua pallon vielä takatolppaan erittäin pienestä kulmasta. Maali tuntui olevan noiduttu.

Toisen jakson terävämpi peli tuottaa lopulta tarvittavat maalit

Toisen jakson alussa näytti selvältä, mitä kopissa oli puhuttu tauolla. Sinipaitojen prässipeli oli selvästi einsimmäistä jaksoa terävämpää, ja ACE ei enää ensimmäisestä jaksosta poiketen päässyt hyökkäyksiin juuri ollenkaan.

Maalintekopaikoissa terävyys ei ollut kuitenkaan heti huipussaan. Tästä paras esimerkki nähtiin heti toisen jakson alkuminuuteilla, kun Eino-Veikko Ek lähti Eetu Räisäsen pystysyötön saatuaan vielä selvässä tekopaikassa hakemaan Roope Kostiaista viereltään, ja lopulta tämän veto paljon Ekiä heikommasta tekopaikasta karkasi reilusti maalin yli. Kymmenen minuutin kohdalla Ek sai vähän vastaavan tekopaikan Topias Järvelän pystysyötöstä, mutta maalivahti sai torjuttua eteensä, eikä Arttu Haapala ehtinyt ajoissa karoille.

Ottelu eteni tuskastuttavan pitkälle maalittomana, mutta lopulta Topias Järvelä teki voittomaaliksi jääneen osuman reilu 20 minuuttia ennen täyttä aikaa. Pallo liikkui pienessä tilassa keskellä 16 rajan tuntumassa Paavo Kujalan, Eetu Räisäsen ja Roope Kostiaisen kautta linjan taakse juosseelle Järvelälle, joka kiersi maalivahdin ja laukoi pallon verkkoon pienestä kulmasta. Maalijuhlissa oli kaikuja TamU-K-vuosilta, kun pelaajat ja kannattajat pääsivät juhlimaan yhtenä ryppäänä.

Kannattajien vielä laulaessa maalichänttiään pääsi ACE iskemään vaarallisesti. Ex-TamU Taavi Abruquah syötti Mika Knuutille hyvän juoksupallon linjan taakse. Toppari Severi Kankkunen pakotti kuitenkin hyökkääjän laukomaan pienestä kulmasta ja Antti Kuusinen torjui varmasti.

Myös toisessa päässä oltiin heti uudelleen tekopaikassa, kun ACE-toppari sähläsi Ville Kukkasen korkean purkupallon suoraan Paavo Kujalalle, joka eteni muutaman metrin ja laukoi terävästi kohti alakulmaa. Maalivahti sai kuitenkin venytettyä kätensä eteen, ja tuloksena oli kulmapotku.

Seuranneessa kulmapotkussa Arttu Haapalan maino pallo kaarsi maalin eteen, ja hetken näytti siltä että joku sinipaidoista pääsisi siirtämään sen maaliin, mutta lopulta pallo meni uudelleen päätyrajan yli ACE-pelaajan kautta. Seuraava Haapalan kulma päätyi maalivahdin käsiin, mutta kun tämä pudotti pallon, pääsi Severi Kankkunen siirtämään lukemiksi 0–2. TamU oli siirtynyt kolmessa minuutissa kahden maalin johtoon.

Kymmenen minuuttia myöhemmin TamU teki vielä kolmannen maalin, josta kaikki kunnia pitää antaa Topias Järvelälle, joka voitti ensin keskialueen kaksinkamppailun, ja antoi sitten hävyttömän hienon 20-metrisen läpisyötön ristijalalla kantapäällä. Toki Paavo Kujalan viimeistelykin oli vuorenvarma vastaantulleen ja maihin vetäneen maalivahdin ylitys.

Ottelun loppuminuuteilla ACElta nähtiin vielä yksi hienosti sivurajaheiton jälkeen pelattu hyökkäys, jonka päätteeksi Taavi Abruquah pääsi testaamaan maalivahti Antti Kuusista, joka tuli vastaan ja otti varman jalkatorjunnan.

Myös 0–4-maali oli vielä ottelun lisäajalla lähellä, kun Eino-Veikko Ek nousi syvältä omalta puoliskolta väkisin vastustajan boksiin asti ja syötti takatolpalle juosseelle Eetu Räisäselle. Tämän yritys epäonnistui kuitenkin avopaikassa pahan kerran, eikä tilanteesta merkitty vetoa maalia kohti.

Päävalmentajan kommentit

Päävalmentaja Jukka Listenmaa ei ollut luonnollisestikaan tyytyväinen siihen, että ottelun ratkaisu meni pitkälle toiselle jaksolle.

”Ei me oltu kyllä henkisesti ja fyysisesti ihan valmiita tähän peliin, kyllä se täytyy nyt vaan myöntää. Pikkusen oltiin alilatautuneita, minkä kyllä vähän aisti kopissa ennen peliäkin. En saanut itsekään potkittua asiaa kuntoon”, Listenmaa ruotii.

”Oltaisiinhan me voitu tietenkin ratkaista matsi jo ensimmäisellä jaksolla, koska siinä oli aika montakin läpiajoa. Ei siinä mitään hätää ollut missään kohtaa, mutta pakko myöntää että tauolla tuli pieni ’Kaukajärvi-efekti’ vuoden takaa, eli kävi mielessä että ei kai tämä nyt vain toistu, että mennään nolla-nollaa”, kertoo Listenmaa muistellen edellistä Kaukajärven visiittiä, jossa TPV:n kakkosjoukkue teki 1–0-voittomaalin ottelun viimeisellä minuutilla.

”Toisen jakson alkupuoliskolla ACE ei enää päässyt puolta kenttää pidemmälle, ja oli vain ajan kysymys koska se maali tulee, koska ei maalivahti voi millään kaikkea torjua. Onneksi se sieltä myös tuli”, Listenmaa kertaa.

Toiselle jaksolle ei Listenmaan mukaan tehty suurempia muutoksia, vaan lähinnä painotettiin prässipelin terävyyttä.

”Terästettiin sitä, että prässipelissä pitää päästä lähemmäksi vastustajaa, jotta ne riistot saadaan. Haettiin aggressiivisuutta siihen että riistoja saadaan ylempää, ja kyllähän niitä sitten alkoi tulla.  Lisäksi pyydettiin pientä huolellisuutta riistojen jälkeen, koska ensimmäisellä jaksolla tuli luvattoman paljon huonoja huolimattomia kosketuksia, mikä ei ole ollut meille normaalia tällä kaudella.”

Päävalmentaja Listenmaa antaa tunnustusta myös vastustajalle, joka teki voittamisesta tavanomaista vaikeampaa.

”Kyllä ACE tekee oman juttunsa ihan hyvin puoleen kenttään asti, mutta sitten se alkaa lopahtaa sen jälkeen. Jollakin tapaa ACE on meille hankala joukkue, varmaankin sen takia että se on yksi harvoista joka yrittää ottaa pallonhallinan meiltä pois. Se ei ole meille normaalia, ja se on meille tietyllä tapaa haaste kun joudutaan olemaan ilman palloa. Aika hyvin homma kuitenkin klaarattiin.”

Lopuksi Listenmaa nostaa esiin Topias Järvelän peliesityksen, joka tuotti yhden maalin ja uskomattoman kantapääsyötön 0–3-maaliin.

”Se oli suoraan sanoen törkeä se kantapääsyöttö läpiajoon Kujalalle. Ja ei siitä mihinkään pääse, että kyllä Topias pelaa hyvää kautta ja on iso osa meidän hyökkäyspelaamista”, Listenmaa päättää.

ACEsta otetun 0–3-voiton myötä Tampere United voitti alkusarjan tappiottomalla tilillä ja muhkealla 64–6-maalierolla. Ensimmäinen yläsarjan ottelu pelataan näillä näkymin sunnuntaina 12.9. kotona Pyynikillä sunnuntaisella voitollaan ylempään loppusarjaan selvinnyttä PJK:ta vastaan. Sen jälkeen pelit jatkuvat viikottain siten, että ensin NoPS kohdataan vieraissa, sitten TP-T kotona, tämän jälkeen TKT vieraissa ja päätöskierroksella vielä FC Haka juniorit kotona. Alkusarjan pisteet siirtyvät yläsarjaan. Lisäksi TamU on mukana Suomen Regions’ Cupissa, jossa edessä on puolivälieräottelu Tikkurilan Palloseuraa sunnuntaina 5.9. klo 18.00 Pyynikin urheilukentällä. Edessä on siis jännityksen täyteinen jalkapallosyksy.

 
 
ACE logo
0 – 3

(0 – 0)

Tampere Unitedin logo

69' Topias Järvelä
72' Severi Kankkunen
82' Paavo Kujala

 
32Antti Kuusinen
4Eino-Veikko Ek
6Severi KankkunenC
7Mauno Sirén
8Topias Järvelä vaihtoon 86'
9Eric Bullock vaihtoon 65'
11Roope Kostiainen vaihtoon 86'
20Arttu Haapala
26Verneri Uimonen vaihtoon 77'
31Ville Kukkanen
41Eetu Räisänen
29Henri Savolainen
15Jesse Vuori vaihdosta 77'
16Paavo Kujala vaihdosta 66'
21Pyry Virtanen
22Markus Kopf vaihdosta 86'
27Nils Strömsholm vaihdosta 86'