Tampere Unitedin miesten edustusjoukkueen päävalmentaja kaudella 2026 on Topi Priha, joka on valmentanut miesten tasolla ensimmäisen kerran jo yli 25 vuotta sitten. Valmentamisen lisäksi Priha on toiminut Palloliitossa UEFA A -kurssin kouluttajana vuodesta 2013 lähtien, ja viimeisin valmentajan pesti hänellä oli Ilveksen kakkosjoukkueen päävalmentajna vuosina 2015–2023. Priha on koulutetuin valmentaja Tampere Unitedissa sitten Ari Hjelmin ja Jarkko Wissin aikojen, sillä hänellä on UEFA Pro -pätevyys.

Topi Priha
- Syntynyt 23. huhtikuuta 1974
- UEFA Pro -valmentajalisenssi
- Sopimus kattaa kauden 2026
Olen ollut kaksi vuotta poissa kenttätyöstä, ja nyt on akut taas ladattuna ja virtaa annettavana seuratyölle.
Päävalmentaja kaudella 2026
Kauden aikana tehdyn analyysin perusteella totesimme muutostarpeen, johon Topin kaltainen kokenut ja intohimoinen sekä korkeasta vaatimustasosta tunnettu valmentaja on oikea persoona.
Toimitusjohtaja
Olen nähnyt neljä-viisi ottelua ja muutamat harjoitukset. Joukkueen runko on hyvää Ykkösen tasoa, ja tuloksellisesti joukkue on tänä vuonna Ykkösen keskikastin paremmalla puolella.
Päävalmentaja kaudella 2026
Topi Prihan valmentajan uralle mahtuu muun muassa A-juniorien SM-mitaleita, puolitoista kautta päävalmentajana miesten toiseksi korkeimmalla sarjatasolla sekä joukkueen vieminen Kakkosesta Veikkausliigaan kolmessa vuodessa osana valmennustiimiä.
Prihan kanssa keskustellessa paistaakin lähes jokaisesta sanankäänteestä into päästä takaisin valmennuksen pariin.
”Olen ollut kaksi vuotta poissa kenttätyöstä, ja nyt on akut taas ladattuna ja virtaa annettavana seuratyölle”, Priha kertoo.
Tampere Unitedissa puhutaan aina menestymisestä ja kannattajat janoavat sarjanousuja
”Minua kiinnostaa nähdä, miten paljon kykenemme viedä joukkuetta eteenpäin yhden vuoden aikana. Seurajohto asettaa varmasti viralliset tavoitteet, ja joukkue tekee niissä raameissa sitten vielä omat tavoitteensa siihen päälle. Niitä lähdetään sitten metsästämään kun sen aika on”, Priha sanoo.
Samalla Priha tietää tullevansa yhteisölliseen seuraan, jossa päävalmentajan odotetaan olevan koko yhteisön lähestyttävissä esimerkiksi TamU-klubilla otteluiden jälkeen.
”Voittojen jälkeen se on äärimmäisen mukavaa, mutta kyllä kannattajat, seuran yhteistyökumppanit ja kaikki tälle sarjatasolle kuuluva julkisuus on kohdattava myös silloin, kun menee vähän heikommin.”
Kokemus ja intohimo ratkaisivat
Tampere Unitedin toimitusjohtaja Ville Dahlman kertoo olevansa todella tyytyväinen siihen, että Topi Priha ottaa Tampere Unitedin edustusjoukkueen johdettavakseen tulevalla kaudella.
”Kauden aikana tehdyn analyysin perusteella totesimme muutostarpeen, johon Topin kaltainen kokenut ja intohimoinen sekä korkeasta vaatimustasosta tunnettu valmentaja on oikea persoona”, Dahlman sanoo.
”Topi tunnetaan erittäin vaativana valmentajana, jonka alaisuudessa Tampere United tulee pelaamaan aktiivista jalkapalloa, jossa pelaajat antavat kaikkensa seuran logolle.”
Topi Priha ei ollut ainoa valmentaja, jonka kanssa kauden 2026 päävalmentajan pestistä keskusteltiin vakavasti.
”Tampere Unitedin päävalmentajan tehtävään rekrytoidaan aina paras mahdollinen meidän resursseilla saatavilla oleva valmentaja. Saatuani hallitukselta tehtävän kartoittaa päävalmentajaehdokkaita nousi Topin nimi esille monessa taustakeskustelussa. Topin kanssa käydyt keskustelut vahvistivat sitä ennakkotietoa, joka meillä oli käytettävissä”, Dahlman sanoo
”Prosessin aikana vahvistui myös meidän käsitys siitä, että Tampere United on haluttu paikka toimia päävalmentajana. Voimme olla luottavaisia siihen, että seuran vetovoima niin valmentajien kuin myös pelaajien silmissä on kasvanut vuosi vuodelta.”
Poikkeuksellisen paljon tuttuja pelaajia
Tampere United on tullut Topi Prihalle entistäkin tutummaksi kuluneen vuoden aikana, sillä hän on kouluttajana TamU-valmentaja Markus Kopfin suorittamalla UEFA A -kurssilla. Priha on toiminut nimenomaan Kopfin näyttöjen vastaanottajana, ja on sitä kautta perehtynyt Tampere Unitediin tällä kaudella erityisen hyvin.
”Olen nähnyt neljä-viisi ottelua ja muutamat harjoitukset. Joukkueen runko on hyvää Ykkösen tasoa, ja tuloksellisesti joukkue on tänä vuonna Ykkösen keskikastin paremmalla puolella”, Priha arvioi.
Poikkeuksellisen suuri osa pelaajista on tuttuja jo vuosien takaa, sillä TamUssa on tällä kaudella pelannut maalitykki Jesse Huhtalasta lähtien peräti kymmenen pelaajaa, jotka ovat olleet aiemmin Prihan valmennettavana. Muut yhdeksän pelaajaa ovat Joona Hallivuori, Juho Heikkinen, Atte Jokinen, Jonne Koistinen, Rasmus Lehtonen, Lauri Orava, Arttu Raittinen, Matias Sarlin ja Taha Özcelik
”Sen onko tämä etu vai onko naama jo liian kulunut näkee sitten kun tapaan näitä herrasmiehiä”, sanoo Topi Priha pilke silmäkulmassa.
”Suurin osa näistä pelaajista on kantanut suurta vastuuta ja saanut paljon peliaikaa sekä osoittanut pärjäävänsä tällä tasolla mainiosti.”
Useita Prihan valmennettavia on mennyt myös Suomen Ykköstä suurempiin ympyröihin. Esimerkiksi Santeri Haarala pelaa Ruotsin pääsarjassa Djurgårdensissa ja Naatan Skyttä Kaiserslauternissa 2. Bundesliigassa sekä Suomen U21-maajoukkueessa.
”Entisten valmennettavien kanssa tulee vaihdettua viestejä muutaman kuukauden välein. Valmentajan hommassa on hienoa, että tapaa paljon ihmisiä, ja monen kanssa pidetään yhteyttä senkin jälkeen kun tiet menevät eri suuntiin”, Priha sanoo.
Käytössä iso taustatiimi
Tampere Unitedilla on ollut Ykkösen tasolle suuri valmennustiimi ja taustaryhmä. Jatkosta sovittaan useimpien kanssa aina vuosi kerrallaan, mutta Markus Kopfin ja fysiikkavalmentaja Po Law’n sopimuksissa oli seuraan optio kaudesta 2026, ja ne on käytetty.
Nuorempana Priha saattoi omien sanojensa mukaan uskoa vähän liikaakin omiin kykyihinsä hoitaa kaikki itse, mutta vuosien kuluessa on tapahtunut kehitystä.
”Ainakin haluan uskoa, että näin viisikymppisenä valmentajana kuuntelen koko valmennustiimiä, urheilutoimenjohtoa ja seuraa. Teen tietenkin isot päätökset viime kädessä itse, mutta sen perusteella miten ihmiset kokevat tilanteen”, Priha sanoo.
Kun puhutaan jalkapallon pelaamisesta, Priha yksinkertaistaa asian lähes äärimmilleen.
”Tässä on kaksi asiaa, joita yritetään yli muiden: estetään vastustajaa tekemästä maaleja ja pyritään itse tehdä maaleja. Jotta tähän pystytään, meidän pitää olla aika kovassa juoksukunnossa silloin kun kausi alkaa ja kehittyä siinä myös koko kauden ajan.”
Päätyö luokanopettajana
Tampere Unitedilla ei ole uuden tulemisen aikana vielä ollut kokopäivätoimista valmentajaa, eikä Topi Priha muodosta siitä poikkeusta, vaan siviilityö löytyy Soppeenmäen yhtenäiskoulusta luokanopettajana.
”Todella toivon seuran pystyvän kehittymään seuraavan vuoden aikana siten, että tälle pallille pystytään palkkaamaan ensi vuonna kokopäivätoiminen ihminen. Siinä kohtaa se tuskin olen enää minä”, Priha kertoo.
Tästä syystä Prihan sopimus kattaa vain kauden 2026, mutta samanaikaisesti on keskusteltu, että jos tarpeet ja intressit kohtaavat, jatkosopimus on mahdollinen.
”Näen asian niin, että autan tässä vähintään tämän yhden vuoden ajan siten, että seura pysyy kehittymään. Toki jos kaikki menee hyvin ja elokuussa ollaan vielä väleissä, voidaan keskustella miten jatketaan.”
Osta kausikortti kaudelle 2026
Kausikortit kaudelle 2026 ovat myynnissä TamU-kaupassa, ja muutamalle nopeimmalle on vielä tarjolla mahdollisuus ostaa kausikortti 10 euroa alennettuun hintaan käyttämällä kampanjakoodia KK10POIS.
Kausikortit maksavat 10 euron alennus huomioon ottaen pääkatsomoon 109 € aikuisilta ja 79 € alennusryhmiltä. Kannattajapäätyyn hinnat ovat 89 € aikuisilta ja 59 € alennusryhmiltä.
Kausikorttiin sisältyvät kaikki kauden 2026 kotiottelut Ykkösessä (13–14 ottelua) sekä mahdolliset kotiottelut Suomen Cupissa ja nousukarsinnoissa. Kausikortin ostajat pääsevät otteluissa myös ensi kaudella stadionin 3. kerroksen sisätiloissa sijaitsevalle TamU-klubille.
Alennusryhmiä ovat tuttuun tapaan seuran jäsenet sekä 7–16-vuotiaat lapset, opiskelijat, varushenkilöt ja eläkeläiset. Kausikortit postitetaan joulukuussa siten, että ne ehtivät jouluksi perille.
VIP-kausikortit tulevat myyntiin vasta myöhemmin, ja nyt tavallisen kausikortin ostavalle tulee silloin mahdollisuus päivittää kausikortti VIP-tasolle.