Kun omaa lasta vie ensimmäisiin futistreeneihin, ei oikein tiedä koko juniorifutiksen maailmasta mitään, vaikka itse on käynyt jokseenkin samanlaisen putken läpi. Tämä on kirjoitettu juuri sinulle, vanhemmalle, joka kuskaa lastaan treeneihin ja haluaa ehkä tietää, että mitä kaikkea meillä yksittäisen joukkueen takana onkaan ja mitkä ovat näkymät tulevaisuudessa.
Aloitan tarinan hieman kliseisesti kertomalla oman tarinani. Pelaajaura päättyi – kuten monen aktiivisen pelaajan kohdalla käy – oman lapsen syntymään. En koskaan ollut mikään lupaava nouseva tähti, ja meriittilistani kärkeen pääsee hyväksi kakkoseksi jääminen jo 12-vuotiaana tunnetuksi tullutta Teemu Pukkia ja KTP:tä vastaan. Silloisessa seurassa ei ollut kuin oman ikäisten ikäkausijoukkue ja treenejä oli vain kaksi tai kolme kertaa viikossa. Valmennus ei puhunut tulevaisuuden kehitysmahdollisuuksista, vaan tavoitteellisemman pelaajan olisi pitänyt ymmärtää itsenäisesti siirtyä vihreämmille pelikentille naapuripitäjään.
Olen ollut Tampere Unitedin toiminnassa mukana kesästä 2018 alkaen, ja valmentanut ja johtanut vaikka minkälaista ryhmää ja samalla päässyt näkemään erilaisia pelaajatarinoita. Ensimmäisiä ikäkausijoukkueita kasattiin ennen koronaa kaikista halukkaista. Tärkeää oli saada jonkinlainen rinki pyörimään ja ikäkausitoiminta käyntiin. Myös valmennus koostui täysin minun kaltaisista ”isävalmentajia”, ketään valmentavaa vanhempaa väheksymättä. Koulutuksia ei vielä silloin järjestetty, vaan tehtiin se mikä tiedettiin oman kokemuksen ja YouTuben perusteella toimivaksi. Paljon opeteltiin asioita myös kantapään kautta.
Paljon on asioita muuttunut seitsemän vuoden aikana. Ensinnäkin pelaajia on valtavasti enemmän ja trendi näyttäisi olevan edelleen ylöspäin! Toinen erittäin tärkeä asia mikä jää pienemmälle huomiolle, on koulutettujen valmentajien määrän kasvu. Uusille valmentajille tarjotaan starttikurssi, ja tämän jälkeen halukkaille myös ikävaihekurssi sekä tästä vielä seuraava UEFA C-kurssi. Valmennuskoulutuksen osallistumisaktiivisuus sekä valmistuneiden määrä tältä kolmannelta valmennusportaalta lupaa laadukasta valmennusta pitkälle eteenpäin.
Mihin seura tähtää laadukkaalla valmentamisella? Tampere Unitedin kaikissa ikäkausijoukkueissa on lähtökohtaisesti palkattu ulkopuolinen valmentaja, joka takaa objektiivisemman näkemyksen valmentamiseen. Tämä ulkopuolinen valmentaja on myös vastuussa siitä, että treenit pyörivät aina, eikä ”äiti/isävalmentajan” venyvät työpäivät tai työmatkat aiheuta treenien peruuntumisia. Tasaista laatua ympäri vuoden, sekä parempaa vastinetta vanhempien rahoille.
Itsekin pääsin pitkän jahkailun jälkeen ikävaihekurssille, ja koulutusten sisältö avasi asioita itselleni aivan uudella tavalla. Kurssien sisältö ei ole pelkästään tötsien siirtelyä fläppitaululla, vaan koulutus kattaa lapsen kehityksen “minä ja pallo” vaiheesta kohti kokonaisen joukkueen peliä, koostuen useammasta pitkästä kurssista. Tarkoituksena on, että valmentaja näkee pelaajan kehityksen pitkänä kaarena, eikä vain ensi viikon treeniohjelmana.
Itse vanhempana tunnen pienen piston sydämessä siitä valtavasta kiireen tunteesta, että oman lapsen tulisi päästä ylimmälle tasolle heti, ja peleissä sekä harjoituksissa tulisi pärjätä ”yhtä hyvin tai paremmin kuin muut”. Totuus on kuitenkin se, että pelaajan kehityskaari ei oikeasti pääty koskaan ja lapsen taitotaso vaihtelee milloin minkäkin arkisen asian, kuten koulun, vireystilan tai mielialan vaikutuksesta.
Osaava valmennus vaikuttaa muun muassa siihen, että pelaajat saavat yksilöllisempää valmennusta, heille voidaan tarjota taitotasoon nähden sopivasti haastetta tuova treeni -ja peliryhmä. Kenenkään ei tulisi vain selviytyä tai olla täysin ylivoimainen!
Palataanpa takaisin vuoteen 2019, kun ensimmäinen ikäkausijoukkue kasattiin vuonna 2012 syntyneistä pelaajista. Kuten mainittu, pelaajat tulivat hyvin erilaisilla motivaatioilla ja taustoilla joukkueeseen. Ryhmäkoko oli aluksi toistakymmentä pelaajaa, eli juuri sopiva 5v5 pelejä aloittavalle joukkueelle. Sittemmin osa pelaajista on siirtynyt seuran harrastejoukkueisiin, tai valinnut jonkun muun harrastuksen. Nykyisin joukkueessa on 35 pelaajaa, ja valmennusrinki on kasvanut kahdesta ”isävalmentajasta” viiteen (osa isejä edelleen). Oleellisena asiana joukkueen kasvuun on tekemisen laatu, joka ilmenee koulututetun valmennuksen lisäksi joukkueen selkeinä tavoitteina, toimintatapoina sekä sääntöinä pelaajille että vanhemmille. Ja näistä pidetään kiinni yhdessä. Tämä ei ole vain P13 joukkueen juttu vaan tiedän tämän yleiseksi toimintatavaksi kaikissa seuran ikäkausijoukkueissa!
Miten sitten aloittelevan pelurin kohdalla? Olen seitsemän vuoden aikana keskustellut monien vanhempien kanssa ennen heidän lapsensa joukkueeseen liittymistä. Kaikille olen painottanut, että kilpatoiminta on sitovaa niin pelaajan kun myös perheen osalta.
Asiaa jäädään pohtimaan, mutta jok’ikinen perhe, joka on lähtenyt kilpatoimintaan mukaan, on ollut erittäin tyytyväinen päätökseensä! Tämä siitä huolimatta, että perheissä, joissa esikoinen on ottamassa ensimmäisiä askelia kohti harrastustoimintaa, voi tuntua suurelta muutokselta kyyditä lasta kolmesti viikossa kentälle. Kilpaharrastus vie aikaa, mutta sitä kautta lapsi saa jotain mitä hän itse haluaa.
Harrastus ei tästä paremmaksi muutu, paitsi jos vanhempi päättää hypätä mukaan valmennuskelkkaan ja osallistuu itse tekemällä harrastuksesta perheen yhteisen! Perusteluita kilpaurheilun puolesta voisi listata monelta kantilta: Lapsen henkisen ja fyysisen kasvun tukeminen, ryhmätaitojen oppiminen joukkueessa, ja jopa yleisen kansanterveyden kohottaminen. Lopulta tärkein on lapsen oma halu mennä täysillä muun joukkueen mukana!
Tämän kesän pallokoululaisista tullaan jälleen kasaamaan uusi ikäkausijoukkue syksyllä 2025. Loppukaudella on taitokoulujen yhteydessä mukana TamUn ikäkausivalmennusta sekä allekirjoittanut kertomassa Tampere Unitedin ikäkausijoukkuetoiminnasta. Jos sinua (ja lastasi) kiinnostaa kuulla enemmän asiasta niin keskustellaan lisää!
Kirjoittaja: Antto Heino, P13 joukkueenjohtaja
