Etusivu >>

Kaikki Pelaa

Palloliiton Kaikki Pelaa -sääntöjen pääkohdat

JALKAPALLON LEIKKIMAAILMA (11-vuotiaat ja sitä nuoremmat tytöt ja pojat)

Jalkapallon Leikkimaailmassa jokaisella tytöllä ja pojalla on oikeus monipuoliseen ja turvalliseen harrastamiseen aikuisen ohjauksessa. Leikki on paras tapa oppia ja kokeilla uusia sekä kehittää aikaisemmin opittuja taitoja. Opettaminen ja monipuolisen oppimisen varmistaminen ovat ikävaiheelle keskeisiä tavoitteita. Toimintaa järjestetään lapsen lähtökohdista ja lapsia varten. Paikallisten olosuhteiden huomioiminen sekä joustavuus erilaisten tapahtumien järjestämisessä on tärkeää. Lapsia kannustetaan harrastamaan myös muita urheilumuotoja. Leikkimaailmassa erotuomaria kutsutaan Pelinohjaajaksi. Pelinohjaajan tulee olla vähintään 2-3 vuotta pelaavien joukkueiden pelaajia vanhempi.

OPERAATIO PELISÄÄNNÖT

Jokaisessa toimintaan osallistuvassa joukkueessa tehdään Operaatio Pelisäännöt. Pelisääntökeskustelut käydään seuran oman kasvatuksen ja ohjauksen linjan pohjalta. Leikkimaailmaikäisten joukkueiden on sovittava ainakin Puolen PelinTakuusta, joukkueiden taustojen/vanhempien päihteettömyydestä harrastustapahtumissa sekä varmistettava myönteinen ja kannustava suhtautuminen muihin harrastuksiin.

PUOLEN PELIN TAKUU (PELUUTTAMINEN)

Puolen Pelin Takuu – sääntö (=PPT) on voimassa: ennen kautta käytävien pelisääntökeskustelujen yhteydessä vanhempien ja pelaajien kanssa sovitaan yhdessä, miten joukkueen jokaisen pelaajan pelaaminen varmistetaan pelin, turnauksen ja kauden tasolla. Kun joukkueeseen kuuluu paljon pelaajia, se on pyrittävä jakamaan ottelutapahtumiin riittävän moneen joukkueeseen niin, että vähintään PPT toteutuu kaikille. Jokainen pelaaja on kentällä sekä saa mahdollisuuksia kokeilla eri pelipaikoilla. Jos joukkueen koko pelitapahtumissa on suurempi kuin ilmoitettu maksimi, on joukkueen sovittava pelisääntökeskusteluissaan, miten peluuttaminen toteutuu kaikkien joukkueen toimintaan osallistuvien kesken.

YLEISIÄ OHJEITA KAIKILLE LEIKKIMAAILMAN IKÄLUOKILLE:

Vaihdot ovat edestakaiset ja lentävät. Pelinohjaaja käyttää vain vihreää erotuomarikorttia. Tilanteen niin vaatiessa pelaajaa voidaan huomauttaa tai hänet voidaan jopa poistaa kentältä, mutta joukkue saa jatkaa täysilukuisena. Paitsiosääntö ei ole voimassa. Joukkue saa ottaa kentälle yhden lisäpelaajan, kun vastustaja johtaa vähintään viidellä (5) maalilla. Etu menetetään eron vähentyessä kahteen (2) maaliin.

Kulmapotku potkaistaan kentän kulmasta. Jos kenttä on leveämpi kuin suosituskoko, potkaistaan kulma suosituskoon mukaiselta etäisyydeltä.

Vastustajien on oltava aloituspotkuissa, vapaapotkuissa, maaliheitoissa, kulmapotkuissa ja rangaistuspotkuissa vähintään 5,5 metrin etäisyydellä pallosta. Kentän pituuden pitää aina olla leveyttä suurempi.

5v5 – pelimuodossa maalipotkun tilalla on maaliheitto. Maaliheitto heitetään mistä tahansa osasta rangaistusaluetta. Maalivahti ei saa tehdä maalia suoraan omalta rangaistusalueeltaan. Pelissä olevan pallon maalivahti saa potkaista käsistään. 5v5 –pelissä maalin tekeminen suoraan aloituspotkusta johtaa maalin hylkäämiseen ja maaliheittoon vastustajalle.

JALKAPALLON KAVERIMAAILMA (12 – 15 -vuotiaat tytöt ja pojat)

Jalkapallon Kaverimaailmassa jokaisella tytöllä ja pojalla on oikeus ohjattuun, monipuoliseen ja turvalliseen harrastamiseen. Kaveruus, yksilöllisyyden kunnioittaminen ja hyväksyminen sekä opettaminen ja yksilöllisen oppimisen tukeminen ovat ikävaiheen kannalta keskeisiä tavoitteita. Erittäin tärkeätä on huomioida pelaajien erilaiset tarpeet ja mahdollisuus osallistua joukkueen toimintaan. Pelaajia kannustetaan harjoittelemaan myös seuran ohjattujen harjoitusten ulkopuolella.

OPERAATIO PELISÄÄNNÖT

Jokaisessa toimintaan osallistuvassa joukkueessa tehdään Operaatio Pelisäännöt. Pelisääntökeskustelut käydään seuran oman kasvatuksen ja ohjauksen linjan pohjalta. Kaverimaailmaikäisten joukkueiden on sovittava ainakin peluuttamisesta, joukkueen pelaajien ja taustojen/vanhempien päihteettömyydestä harrastustapahtumissa sekä varmistettava myönteinen ja kannustava suhtautuminen muihin harrastuksiin.

VAIHTO-, PAITSIO- JA JOKERIPELAAJA SÄÄNNÖT

Vaihdot ovat edestakaiset ja lentävät. 5v5 -peleissä paitsiosääntö ei ole voimassa. 8v8 -peleissä on voimassa normaali puolen kentän paitsiosääntö. 5v5 ja 8v8 -peleissä joukkue saa ottaa kentälle yhden lisäpelaajan, kun vastustaja johtaa vähintään viidellä (5) maalilla. Etu menetetään eron vähentyessä kahteen (2) maaliin.

Kulmapotku potkaistaan Kaverimaailman ikäluokissa kaikissa pelimuodoissa kentän kulmasta.

Maalipotku potkaistaan maalialueelta (max. 4m maalirajasta). Vastustajien on oltava aloitus-, vapaa-, kulma- ja rangaistuspotkuissa vähintään 5,5 metrin päässä pallosta.

Pääyhteistyökumppani

Tukemassa myös