31.5.2019

 
 

Viikon toinen ottelu Salossa sunnuntaina



Tampere Unitedin pelit jatkuvat jo tulevana sunnuntaina Salon Palloilijoiden vieraana. Sarjassa neljäntenä oleva salolaisjoukkue kuuluu sarjan ennakkosuosikkeihin, ja on kerännyt viidessä ottelussa kymmenen pistettä. TamU on sen sijaan jäänyt lohkon viimeiselle sijalle, ja kaipaa kipeästi lisäpisteitä. Tässä vaiheessa kautta sarjasijoitukset voivat toki muuttua nopeastikin, sillä Sinipaidoilla on matkaa sarjan viidennelle sijalle vain neljä pistettä.

Sarjan jumbopaikasta huolimatta Sinipaitojen tilanne on kaikkea muuta kuin lohduton. Pelistä on toki löydettävissä osa-alueita joista löytyy parantamisen varaa, mutta joukkueella on selkeä pelitapa, jota pelaajat kykenevät noudattamaan. Ennen kaikkea pelistä löytyy ne elementit, joilla joukkue voi viedä itsensä voittojen tielle, ja kaikki kauden tappio-ottelut olisivat voineet aivan hyvin kääntyä toisinkin. Gnistan-ottelusta on toki tunnustettava, että vastustaja oli selvästi parempi.

Oman elementtins√§ sunnuntain otteluun tuo se, ett√§ molemmat joukkueet ovat pelanneet edellisen ottelun aiemmin kuluvalla viikolla, ja palautumisaika j√§√§ v√§h√§iseksi. TamU tunnetusti k√§rsi helatorstaina 1‚Äď2-tappion FC Espoolle Pyynikin tuulisessa iltap√§iv√§ss√§, ja SalPa puolestaan haki keskiviikkona Tapiolasta 1‚Äď2-voiton FC Honka Akatemiasta. Yht√§ p√§iv√§√§ pidemm√§ll√§ palautumisajalla tuskin on merkityst√§, ja ainakin Sinipaitojen ohjelma torstain j√§lkeen on selke√§: palauttavat harjoitukset perjantai-iltana ja valmistavat lauantaina aamup√§iv√§ll√§. Sunnuntain SalPa-ottelun j√§lkeenkin ohjelma jatkuu tiukkana, sill√§ derby Ilveksen kakkosjoukkuetta vastaan pelataan Pyynikill√§ vain viisi p√§iv√§√§ my√∂hemmin perjantaina 7.6.

Vaikka vastustaja on sunnuntaina sarjan kovemmasta päästä, joukkue ei päävalmentaja Mourad Seddikin johdolla varmasti lähde hakemaan mitään muuta kuin voittoa. Kausi on jo nyt näyttänyt, että sarjassa kaikki joukkueet ovat sellaisia, että TamU voi päivästä riippuen voittaa tai hävitä ottelun. Myös päävalmentaja Mourad Seddiki kertoi TamUT-TV:n haastattelussa FC Espoo -ottelun jälkeen puhuneensa juuri näin joukkueelle: kuka tahansa voidaan voittaa.

Edellisen kerran TamU vieraili Salossa kaudella 2017, mutta silloin ottelu jouduttiin pelaamaan keskuskentän remontin takia viereisellä tekonurmella. Tällä kertaa päästään Salon keskuskentälle, ja kyseessä onkin samalla Sinipaitojen kauden ensimmäinen ottelu luonnonnurmella. Tämäkin tuo varmasti oman elementtinsä ja haasteensa otteluun, vaikka jokainen jalkapalloilija varmasti nauttii aidolla nurmella pelaamisesta.

Kauden 2017 jälkeen SalPassa on ollut kohtalaisesti vaihtuvuutta, mutta yhä edelleen joukkueelle antaa leimansa se, että siinä on paljon nuoria pelaajia. Näissä omien kasvattien määrä näyttää hieman kasvaneen, ja vastaavasti turkulaislähtöisten pelaajien määrä on hiukan aiempaa pienempi. Joukkueessa on toki mukana hiukan kokeneempaa kaartiakin, ja monella heistä on kokemusta Ykkösen peleistä.

Salpan kokoneeseen kaartiin kuuluu myös joukkueen kovin maalintekijä, jopa viisi maalia viidessä Kakkosen pelissä tehnyt Elmo Heinonen, joka on pelannut ensimmäisen Kakkosen ottelunsa SalPassa jo kaudella 2013. Seuralegendaksi usein mainittu puolustaja Iku Leino on myös edelleen mukana ja on itse asiassa pelannut täydet minuutit tämän kauden viidessä ottelussa. Jo 33-vuotias konkari on pelannut yli 200 Kakkosen ottelua, vaikka oli viisi vuotta kokonaan pelaamatta ennen paluuta Saloon kauden 2010 lopulla.

Tampere Unitedin poissaolijoiden listan voidaan olettaa olevan sama kuin edellisiss√§ otteluissa, eli poissa olisivat Mikael K√∂ng√§s, Niko √Ąkr√§s, Ali Aitbenzanzoun ja Mustafa Hussein Zada. Lopullinen varmuus tilanteeseen saadaan vasta ottelup√§iv√§n√§.

Ottelu pelataan siis Salon keskuskentällä sunnuntaina 2.6. klo 18.30 alkaen. TamU-TV ei valitettavasti alkavalla kaudella näytä vierasotteluita, mutta tarjolla on tietenkin TamUn twitter-seuranta.

TamU matkustaa otteluun ProLine Charterin bussilla.