Vieraskynä Antti Niemistö kertoo Tampere Unitedin ja seattlelaisen ECS:n yhteyksistä

Viime viikon torstaina päätin lähteä Seattleen. Minun toinen seurani eli Seattle Sounders oli juuri pelannut Mexico Cityssä 2–2-tasapelin CONCACAF Champions Leaguen (CCL) finaalin ensimmäisessä osaottelussa Pumas UNAMia vastaan. Pumas on meksikolainen huippuseura, ja pitkään näyttikin, että Sounders häviäisi rumasti. Ottelun 72. minuutilla ja ajassa 90+9’ (!) Nicolás Lodeiron pilkulta tekemät maalit toivatkin hyvät asetelmat ratkaisevaan kotiotteluun, vaikkei vierasmaalisääntö ole täälläkään käytössä. Jälkimmäistä pilkkuun johtanutta rikettä tutkittiin VARrilla todella pitkään.

Sounders on ainakin amerikkalaisella mittapuulla täynnä tähtiä. Jo mainittu joukkueen kapteeni Nicolás Lodeiro ja maaliruisku Raúl Ruidiaz (viime kaudella 17 maalia 26 MLS-ottelussa) ovat myös kotimaissaan eli Uruguaissa ja Perussa suuria tähtiä ja maajoukkuepelaajia.

Toisaalta yksi Soundersin avainpelaajista on Jordan Morris, joka on syntynyt ja varttunut Seattlessa ja on pelannut ennen ammattilaisuraansa Soundersissa Stanfordin yliopiston joukkueessa ja Soundersin akatemiassa. Viime kaudella Morris oli loukkaantuneena melkein koko kauden, mutta tällä kaudella hän on aloittanut hyvin ja tehnyt kaksi maalia kuudessa MLS-ottelussa ja kolme maalia seitsemässä Mestarien liigan ottelussa.

Avainpelaajista on hyvä mainita vielä Sveitsistä kotoisin oleva ja alkuperäisen kotimaansa nuorisomaajoukkueessakin kerran pelannut maalivahti Stefan Frei. Hän on ikuinen Soundersin legenda jo sen takia, että hänen haamupelastuksensa takasi ensimmäisen MLS:m mestaruuden kaudella 2016. Olin silloinkin paikan päällä satojen muiden seattlelaisten kanssa, kun ottelu pelattiin Torontossa.

Mestarien liiga on Seattlessa iso juttu

CCL:n finaalin toinen osaottelu pelattiin eilen keskiviikkona, ja olin paikalla tuttuun tapaan stadionin eteläpäädyssä eli Brougham Endissä, jossa paikallinen kannattajaryhmä Emerald City Supporters eli lyhyemmin ECS pitää valtaa. Mukanani oli vuonna 2009 tekemäni kaksikeppinen, jossa lukee 5000 miles for my boys. Se on kuulemma aina iloinen näky kannattajapäädyssä.

Stadion oli eilen täynnä eli paikalla oli 68 741 katsojaa, kun tavallisessa sarjapelissä on yleensä noin 40 000 katsojaa. Mestarien liiga on iso juttu Seattlessa, ja onhan tämä koko alueen eli Pohjois-Amerikan, Väli-Amerikan ja Karibian tärkein ottelu seurajoukkuetasolla. Ei tätä tietysti ihan suoraan eurooppalaiseen Mestarien liigan finaalin voi verrata, mutta idea on täsmälleen sama. Ensimmäiset kannattajat kokoontuivat jo puolen päivän aikaan vakibaariimme, vaikka peli alkoi vasta seitsemältä illalla.

Itse ottelu ylitti kaikki odotukset. Pelin seuraaminen ECS:n päädyssä on aina hiukan puolittaista, koska kaikki toimintaa keskittyy joukkueen kannattamiseen, ja näkymää kentälle rajoittaa isot liput, jotka ovat ylhäällä koko matsin ajan. Tiettyjen laulujen yhteydessä ylös nousevat myös kaksikeppiset ja huivit, jolloin kentälle ei usein näe mitään. Stadionin jättiskriinit toki saattavat tuoda apua, jos ne sattuvat näköesteiden välistä löytymään. Ennen ottelun alkua ECS:llä oli myös varsin näyttävä katsomokoreografia, joita usein Suomessa väärin myös tifoiksi kutsutaan.

Jäin joka tapauksessa käsitykseen että hallitsimme lukuunottamatta joitakin hetkiä ensimmäisellä jaksolla. Tulos oli joka tapauksessa murskaava 3–0, ja kaksi maaleista tehtiin ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella kannattajien päätyyn. Siinä purkautui paljon tunnetta, kun kaikki halasivat toisiaan, huusivat ja hyppivät. Ja oli muuten komeita maaleja. USAlainen joukkue ei ole koskaan aiemmin voittanut Mestareiden liigaa, ja täällä tietysti meksikolaisen vastustajan voittaminen on aina todella iso juttu.

Parasta ottelussa oli kannattajapäädyn voimakas yhteisöllisyys. Siellä sitä tuntee yhä edelleen näin monien vuosien jälkeenkin olevansa osa joukkoa. Tämä ottelu oli itse asiassa laajemminkin niin sanottujen vanhojen naamojen eli täkäläisittäin old-school -tyyppien kokoontumisajo. Paikalla oli monia, jotka olivat tulleet pitkän matkan takaa, Suomen lisäksi mm. Arizonasta, Montanasta, Wyomingista ja itärannikon osavaltioita myöden. Lisäksi moni Seattlessa edelleen asuva tuli pitkästä aikaa matsiin, vaikka elämä on muutoin iän kartuttua vienyt jo muihin asioihin kuin kannattajatouhuihin.

Emerald City Supporters on TamUn kaltainen yhteisö

Hienointa Seattlessa onkin se, että tämä on toinen kotikaupunkini, jossa minut yhä tunnetaan ECS:n piirissä. Asuin täällä yhtäjaksoisesti puolitoista vuotta vuosina 2007–2008, mutta kaikkiaan vietin vuosina 2006–2011 enemmän aikaa Seattlessa kuin Suomessa. Senkin jälkeen vierailin vuosittain vuoteen 2016 saakka, mutta nyt tämä reissu on ensimmäinen kuuteen vuoteen. Toki olen tavannut monia seattlelaisia kavereitani kahdessa MLS:n finaalissa Torontossa sekä heidän vieraillessa Suomessa Tampere Unitedin otteluissa. Kun tulen Seattleen, tulen toiseen kotikaupunkiini.

Laaja seattlelainen ystäväpiirini on tehnyt vierailusta jo näin ensimmäisinä päivinä upean. Jalkapallon kautta olen saanut täällä kymmeniä kavereita, ja lisäksi olin reilu kymmenen vuotta sitten niin keskeinen hahmo Emerald City Supportersissa, että yhä edelleen lukuisat ihmiset joita en tunnista tervehtivät minua kuin vanhaa tuttua ja tulevat myös jutulle kuin vanhan kaverin kanssa. Se kieltämättä hivelee.

Jalkapallo onkin tuonut elämääni valtavasti sisältöä. Yhteydet vanhoihin seattlelaisiin työkavereihin ovat katkenneet jo vuosia sitten, mutta jalkapallo yhdistää vuosien ja vuosikymmentenkin yli.

Täsmälleen sama ilmiö on erittäin vahva sinivihreässä Tampere Unitedin seurayhteisössä. Mukana on todella erilaisia ihmisiä, joilla ei välttämättä olisi mitään yhteistä ilman TamUa. Erityisesti Sinikaartin piirissä on selvää, että en ikinä olisi tutustunut moneenkaan sinikaartilaiseen ilman jalkapalloa. Nyt olemme pelipäivinä läheisiä ystäviä, vaikkemme juuri muusta syystä ikinä tapaakaan. Hienointa on, että minut otetaan edelleen mukaan porukkaan yhtenä sinikaartilaisena vaikka olenkin nykyisin seuran puheenjohtaja. Tämä seikka tiivistää mielestäni jotakin todella olennaista siitä, millainen yhteisö Tampere United on.

Lisäksi on ollut hienoa, miten paljon ystävyyssuhteita on vuosien varrella syntynyt Soundersin ja TamUn kannattajien välille. Matkoja on tehty molempiin suuntiin useita, ja toisen seuran pelejä seurataan paljon rapakon molemmin puolin.

Juuri nyt on erityisen mukavaa olla hetki reissussa ja lomalla, sillä koko talvi on tullut paiskittua lujasti töitä sen eteen, että nyt kaikkien Tampere Unitedin joukkueiden kaudet rullaavat mukavasti. Seuran kaikki toiminnot pyörivät kokonaisuutena katsoen paremmin kuin koskaan, joten voin huoletta jättää seuran hetkeksi muiden käsiin.

Tulevat päivät Seattlessa täyttyvät parhaiden ystävien kanssa hengailusta sekä tietenkin pienpanimo-oluista ja pikkukahviloissa hengailusta. Näistähän Seattle parhaiten tunnetaan, koska sade on pitkälti myytti ja grunge on kuollut elettyään kaksi vuotta 90-luvulla. Lisäksi aion nauttia amerikkalaisen ruokakulttuurin parhaista anneista. Ehkä jossain kohtaa myös vuokraan auton ja käyn vähän vuoristossakin, joskin kipeä polvi ei ikävä kyllä tällä kertaa mahdollista haikkailua. Nyt saa ottaa hetken aikaa todella rennosti, ja se on parasta tehdä hyvien ystävien kanssa.

Eternal Blue, Forever Green, Sounders ’Till I Die.