18.8.2019

 
 

TP-49 oli j√§lleen vaikea vastus kakkosjoukkueelle¬†‚Äď voitosta huolimatta

Tampere Unitedin kakkosjoukkue kohtasi keskiviikkona TP-49:n. Kev√§tkierroksen ottelu oli ensimm√§inen kauden kahdesta tappiosta, kun TP-49 voitti Toijalassa per√§ti lukemin 5‚Äď1. Nyt kuitenkin kalavelat saatiin maksettua Kaupissa maalein 5‚Äď2.

Ensimmäinen 20 minuuttia ottelusta oli ylivoimaisinta pallonhallintaa, mitä TamUn kakkosjoukkue on tällä kaudella esittänyt. Edustusjoukkueesta mukaan tullut Ali Aitbenzanzoun pääsi muutamaan otteeseen laukomaan hieman vajaasta kolmestakymmenestä metristä, mutta laukaukset suuntautuivat päin vastustajan maalivahtia. Erityisen hyville maalipaikoille joukkue ei kuitenkaan päässyt ensimmäisen puolen tunnin aikana.

Puolen tunnin pelin jälkeen TP-49 alkoi saamaan vastahyökkäyspeliään kasaan päästen muutamaan otteeseen omalle hyökkäyskolmannekselleen. Myös Toijalan erikoistilanteet olivat jälleen vaarallisia aiheuttaen päävaivaa sinisten alakerrassa.

Juuri ennen puoliaikaa Tampere United kuitenkin siirtyi johtoon, kun Ali Aitbenzanzoun p√§√§si j√§lleen t√§r√§ytt√§m√§√§n noin 25 metrist√§. T√§ll√§ kertaa kuti upposi vasempaan alakulmaan muuttaen taukotilanteeksi 1‚Äď0.

Toisen puoliajan alkuun todella hyv√§n ottelun pelannut Moktar Laouini pr√§ss√§si pallon TP:n maalivahdilta pois. Maalivahti joutui rikkomaan ja Laouini ampui pilkulta tilanteeksi 2‚Äď0.

Kahden maalin johtoa ei kerennyt kulua kuin 9 minuuttia, kun TP-49 kavensi Mikko Alahäivälän maalilla kulmapotkun jälkitilanteesta.

Kun ottelua oli pelattu 70 minuuttia, edustusjoukkueenkin otteluita ratkonut Aleksi Sainio murtautui vasemmalta laidalta keskitt√§m√§√§n. Hy√∂kk√§yksess√§ pelannut Ville Silvennoinen ei aivan ylt√§nyt palloon, mutta Sainio p√§√§si h√§rdellin keskelt√§ lopulta tuikkaamaan itse tilanteeksi 3‚Äď1.

Kahden maalin tappiotilanteessa TP-49 sai ottelusta ensimm√§ist√§ kertaa todellisesti kiinni, ja p√§√§si luomaan monta per√§kk√§ist√§ vaarallista erikoistilannetta. Maalivahti Sami Maja joutui ottamaan muutaman upean venytyksenkin. Lopulta kymmenen minuuttia kest√§nyt sekava jakso kostautui, kun pallo osui ilmeisesti TamUn pelaajaa k√§teen rangaistusalueella. T√§ll√§ kaudella kymmenen maalia tehnyt Teppo Tenkanen latasi pallon verkkoon ja tilanteeksi 3‚Äď2.

Pallo kävi ottelun viimeisen kymmenen minuutin aikana vielä kertaalleen TamUn maaliviivallakin, mutta Sinipaitojen aina varma Mikko Ojanen suti pallon pois vain senttejä ennen tasoitusmaalia.

Ottelun loppuun TamU laukaisi kuitenkin j√§nnityksen, kun Moktar Laouini pr√§ss√§si j√§lleen pallon vastustajalta ja pisti pallon maalivahdin ohi verkkoon, kun varsinaista peliaikaa oli j√§ljell√§ tasan yksi minuutti. Lis√§ajalla kotijoukkue kaunisteli viel√§ Ali Aitbenzanzounin maalilla lopulliset lukemat 5‚Äď2.

Lopputulos 5‚Äď2 ei ehk√§ kerro aivan kaikkea, sill√§ TP-49 oli toistamiseen eritt√§in hankala vastustaja Sinipaidoille. Kolme pistett√§ on kuitenkin t√§rkeint√§, ja t√§m√§n turvin TamUn kakkosjoukkue jatkaa edelleen Tampereen Nelosen piikkipaikalla.

Seuraava kakkosjoukkueen ottelu pelataan perjantaina 23.8. klo 18.30 Kangasalan Kyötikkälän nurmella, ja vastassa on lunnollisesti Kangasalan Voitto. Sarjaa on jäljellä vielä kuusi ottelua ja sarjakakkonen Pato on vain pisteen verran Sinipaitojen perässä.

 
 
Tampere Unitedin logo
5 ‚Äď 2

(1 ‚Äď 0)

TP-49 logo