Tampere United tuli Suomen Cupin neljännen kierroksen otteluun liigassa pelaavaa FC Interiä vastaan juuri sellaisella taisteluilmeellä, josta valmentajat ja pelaajat olivat puhuneet otteluun valmistauduttaessa. Puolustuspeli oli tiivistä, ja myös omia hyökkäyksiä kyettiin rakentamaan. Liigajoukkueen rutiini oli kuitenkin liikaa, ja lopulta TamU joutui taipumaan FC Interille maalein 0–3 (0–1). Harmittelemaan voidaan jäädä etenkin halvalla tavalla puolen tunnin pelin jälkeen syntynyttä ensimmäistä maalia. Spekuloinnin varaan jää, miten pitkälle TamUn lento olisi kantanut, jos tauolle olisi päästy tasatilanteessa.


0 – 3

- Inter hallitsi peliä, mutta myös TamU loi omat tekopaikkansa rakentamalla rohkeasti maata pitkin.
- Takaiskut syntyivät Sinipaitojen harmittavista virheistä, ja etenkin ottelun avausmaali jäi harmittamaan.
- Kylmästä, tuulisesta ja sateisesta säästä huolimatta liki 500 katsojaa loivat Kaupin jalkapallostadionille upean tunnelman.
Kyllä Inter rankaisi meidän virheistä kovalla kädellä, mutta oli meilläkin muutama läheltä piti -tilanne. Nyt saa olla hemmetin ylpeä joukkueesta.
Päävalmentaja
Eteenpäin ollaan menty tekemisessä, ja tämän päivän esitys kun saadaan mukaan sarjapelhin niin kyllä pisteitä tulee.
Päävalmentaja
Kyllä tappio aina harmittaa, mutta voidaan kuitenkin olla aika ylpeitä meidän esityksestä. Oltiin rohkeita ja pelattiin ihan hyvin myös pallon kanssa.
Keskikenttäpelaaja
Otetaan tästä pallollista tekemistä mukaan sarjaan. Varmasti tämä antaa meille itseluottamusta, kun pelattiin näin hyvin liigajoukkuetta vastaan.
Keskikenttäpelaaja
Sinikaarti piti hyvin ääntä, ja me kuultiin penkillä hyvin myös Interin kannattajien huudot siitä vierestä. Oli hyvä meininki, ja tällaisena kun jatkuu, niin kaikki nauttii.
Päävalmentaja
Kylmä, tuulinen ja ottelun aikana myös sateiseksi muuttunut sää veroitti varmasti Kaupin jalkapallostadionille saapuneen yleisön määrää, mutta silti paikalla oli 497 katsojaa, joka on samalla kauden toistaiseksi paras yleisömäärä.
Tunnelmaa Kauppiin loivat Sinikaartin lisäksi ottelun tapahtumissa voimakkaasti mukana elänyt muu yleisö sekä lähemmäs 50 TamU-juniorin joukko, joka kannusti omiaan Sinikaartista katsottuna katsomon toisessa päässä. Lisäksi paikalla oli noin 20 hengen suuruinen vieraskannattajien joukko kentän vastakkaisella puolella.
Pelaajat palkitsivat yleisönsä kovalla taistelulla ja ennakkoluulottomalla luottamuksella omiin mahdollisuuksiinsa. FC Inter oli toki alusta alkaen palloa enemmän hallussaan pitänyt joukkue, mutta TamUn puolustus piti hienosti. Lisäksi TamU uskalsi tilaisuuden tullen pitää palloa rohkeasti hallussaan ja rakentaa hyökkäyksiä maltilla.


Inter oli lähellä maalintekoa heti ottelun alussa, kun Matias Ojalan tulinen laukaus rangaistusalueen kaarelta viuhui niukasti ohi maalin oikeasta yläkulmasta jo ottelun kolmannella minuutilla.
Kotiyleisö pääsi mylvimään ensimmäisen kerran yhdeksännellä peliminuutilla, kun TamU pelasi nopean hyökkäyksen, jossa Janar Georg pääsi etenemään oikealta kaistalta vetopaikkaan. Tilanteen pohjusti ensin Taha Özcelik, joka voitti pallon pienessä tilassa keskikentällä ja siirsi pelivälineen ylöspäin Juho Heikkiselle. Heikkinen löysi upealla syötöllä Georgin täydessä juoksussa oikealla kaistalla. Georgin painava laukaus lähti juuri boksin ulkopuolelta, mutta viuhui niukasti takatolpan ohi.

Ensimmäisen jakson edetessä Inter sai paljon kulmapotkuja ja sivuvapareita, ja sai luotua niistä painetta TamUn maalille. Kerta toisensa jälkeen Sinipaitojen puolustus kuitenkin piti, viimeisenä lukkonaan maalivahti Antti Kuusinen. Kahdenkymmenen minuutin kohdalla Kuusinen sai venyä parhaimpaansa, kun Juuso Hämäläinen pääsi puskemaan aivan lähietäisyydeltä, mutta upea reaktiotorjunta piti maalin puhtaana.
Kolmisen minuuttia myöhemmin TamU liikutteli palloa näyttävästi keskikentällä, kun alhaalta palloa hakemaan tullut kärki Topias Järvelä syötti Joonas Rantalalle, joka jatkoi edelleen Juho Heikkiselle. Heikkisen oivaltava kantapäävippaus tavoitti Järvelän hyvässä juoksussa, mutta toppari Jussi Niska pääsi väliin, kun Järvelä yritti hakea Janar Georgia boksin oikealta laidalta. Niskan katkosta pallo tuli kuitenkin suoraan Heikkiselle vetopaikkaan, mutta harmillisesti laukaus karkasi maalin yli.


Tyly takaisku puolen tunnin kohdalla
Taivas synkkeni sekunnilleen puolen tunnin kohdalla. Ali Aitbenzanzoun pelasi Iiro Järvisen ahdistellessa hiukan löysän pallon alas maalivahti Antti Kuusiselle. Kun Kuusisen ensimmäinen kosketus lähetti pallon vielä liian kauaksi sivuun, pääsi Järvinen kiinni palloon. Mitään ei ollut enää tehtävissä, vaan Järvinen laittoi pallon maaliin kapteeni Anton Brightin epätoivoisen liu’un ohi. TamU oli tappiolla 0–1.


Ensimmäisen jakson viimeisellä vartilla Inter haki vielä toista maalia, ja loikin muutamia tilanteita. Myös TamU pyrki rakentamaan edelleen hyökkäyksiä, mutta ei päässyt vetopaikoille.
Kymmenisen minuuttia ennen taukovihellystä TamU menetti pallon pahassa paikassa keskialueella. Antti Kuusinen oli tavanmukaisesti kaukana maaliltaan, ja muutaman muunkin kerran puolittaisessa tekopaikassa jakson aikana ollut Elias Mastokangas yritti nostaa pallon maaliin. Kuusinen ei olisi palloon millään voinut ehtiä, mutta onneksi Mastokankaan laukaus meni niukasti maalin ohi.
Vielä juuri ennen taukovihellystä Antti Kuusinen pääsi esittelemään torjuntataitojaan, kun Otto Lehtisalo pääsi laukomaan boksin oikealta laidalta. Vedon tulisuus oli eri luokkaa kuin mitä Kakkosessa useimmiten nähdään, mutta Kuusinen sai sysättyä pallon nyrkeillään yli päätyrajasta. Kun Interin kulmakaan ei tuottanut tulosta, tauolle lähdettiin 0–1-lukemissa.


Toinen jakso selvemmin Interin
TamU tuli toiselle jaksolle hyvällä ilmeellä, ja sai heti alussa painettua pelin Interin päähän. Varsinaisia maalintekopaikkoja ei kuitenkaan saatu luotua Interin puolustaessa tiiviisti.
Inter oli lähellä tehdä toisen maalinsa jo jakson alussa, kun Elias Mastokangas lähetti kierteisen sivuvaparin, ja Otto Lehtisalo ehti palloon ensimmäisenä aivan maalin edessä. Osuma palloon oli kuitenkin onneksi huono, ja pallo karkasi selvästi maalin ohi. Hetkeä myöhemmin Mastokangas antoi jälleen sivuvaparin luukulle, mutta nyt Juuso Hämäläisen pusku meni hiukan niukemmin maalin ohi.


Tunnin kohdalla oli puolestaan Arttu Mätön aika kokeilla kaukovetoaan. Topias Järvelä ja Arttu Raittinen alustivat hienolla seinäsyötöllä, mutta Mätön laukaus kiersi harmillisesti maalin ohi. Toki maalivahtikin oli kohtalaisen hyvin vedossa mukana ja näki toimenpiteet tarpeettomiksi.
Seuraavaksi laukaisupaikkaan pääsi Bismark Ampofo, joka onnistui puikkelehtimaan keskeltä boksiin. Tämäkään laukaus ei kuitenkaan osunut maalipuiden väliin, ja maalivahti Antti Kuusinen saattoi vain katsoa pallon menevän selvästi ohi.

Pian tämän jälkeen Inter rakensi ottelun ratkaisseen toisen maalinsa syvältä omasta päädystä. Pallo kierrätettiin puolustuslnjassa oikeana laitapuolustajana pelanneelle Rodrigo Arcierolle, jonka pitkä avaus vapautti aivan vapaaksi oikealla jääneen Otto Lehtisalon pystyjuoksuun. Lehtisalo juoksi syvälle ja löysi Elias Mastokankaan aivan vapaana maalin edestä. Vaikka Mastokankaan ensimmäinen kosketus palloon epäonnistui täysin, hänellä oli aikaa ottaa pallo haltuun ja laukoa se vuorenvarmasti verkon perukoille. TamUn puolustus oli antanut ensimmäisen kerran ottelussa turkulaisille aivan liikaa tilaa, ja se kostautui heti.

”Inter ei voita koskaan”
Tampere United ei toki masentunut kahden maalin tappiotilanteessa kentällä eikä katsomossa. Tästä yhtenä osoituksen Sinikaarti lauloi toista kertaa ottelussa liigavuosien klassikkochäntin ”Inter ei voita koskaan”. Vaikka mahdollisuudet voittoon tuntuivat pieniltä, periksi ei annettu, vaan hyökkäyksiä pyrittiin edelleen rakentamaan hallittujen syöttöjen kautta maata pitkin.
Laukaukset maalia kohti jäivät kuitenkin vähiin. Interin Valentin Purosalo sitä vastoin tarjosi Antti Kuusiselle torjuttavaa heti 0–2-maalin jälkeisestä hyökkäyksestä. Veto oli sen verran heppoinen, että Kuusinen vangitsi pallon helposti käsiinsä. Varttia myöhemmin Daniel Rökmanin laukaus oli jo vaarallisempi, mutta tämän Kuusinen torjui hienosti jalallaan.


Lopullista niittiä maalivahti Kuusinenkaan ei enää pystynyt estämään reilu viisi minuuttia ennen täyttä aikaa. Daniel Rökman ajoi syvälle boksiin hyvään keskityspaikkaan, ja Luka Kuittinen sai puskea maalin edestä vastapalloon niin, että torjunta olisi vaatinut yliluonnollisia kykyjä.
TamUn taistelu jatkui urhoollisesti vielä neljän minuutin lisäajallakin, jonka aikana saatiin klassisesti vielä kulmapotku. Tästä ei syntynyt tulosta, ja ottelun viimeiseksi tilanteeksi jäi Joonas Rantalan hiukan jo epätoivoinen kaukoveto, joka karkasi metrikaupalla maalin yli. Päätösvihellys kuultiin pallon rymisyttäessä verkkoaitaa, ja näin Inter vei paikan Suomen Cupin viidennellä kierroksella maalein 0–3 (0–1).

Syvä pettymys ottelun päätyttyä
Ottelun jälkeen pettymys tulokseen oli jopa odotettua suurempi siksi, että peliesitys oli niin hyvä. Joukkueen kopissa olikin hiljaista. Toisaalta koko sinivihreä leiri varmasti yhtyi siihen ajatukseen, että kaikki voivat olla ylpeitä joukkueen esityksestä. Näin ajatteli myös päävalmentaja Jukka Listenmaa.
”Kyllä Inter rankaisi meidän virheistä kovalla kädellä, mutta oli meilläkin muutama läheltä piti -tilanne. Nyt saa olla hemmetin ylpeä joukkueesta.. En oikein osaa sanoa, missä me olisimme voineet olla enää parempia”, Listenmaa ruoti heti ottelun jälkeen pukukopilla.
”Kopissa Anton piti oman puheensa, ja käski nostaa päätä pystyyn ja totesi että saadaan olla ylpeitä.”
Tapa jolla Inter siirtyi johtoon jäi selvästi kismittämään päävalmentajaa, sillä vastaava maalivahdin pallonmenetys tapahtui aiemmin myös Ilvestä vastaan.
”Puolustettiin kyllä todella hyvin, vaikka tietysti se ensimmäinen maali oli harmillinen. Jos oltaisiin selvitty tauolle asti, oltaisiin saatu siitä varmasti vielä uutta virtaa. Näitä kuitenkin sattuu kun yritetään, ja nyt niitä vain on tullut kaksi tiiviiseen tahtiin, joten toivotaan että ne olivat tämän kauden osalta siinä.”
Monen huulilla oli ottelun jälkeen, miten erinomainen peliesitys saadaan siirrettyä Kakkosen peleihin.
”Eteenpäin ollaan menty tekemisessä, ja tämän päivän esitys kun saadaan mukaan sarjapelhin niin kyllä pisteitä tulee”, Listenmaa lupaa.
Toki päävalmentaja myöntää, että edelleen joukkueella on haasteita viimeisessä murtautumisessa maalintekoon.
”Rakenteluvaiheeseen asti me päästään todella hyvin. Nytkin muutaman kerran saatiin Inter painettua alas, ja he joutuivat olemaan hetken aikaa syvällä. Siinä on vielä tekemistä, että nämä saadaan jalostettua maalipaikoiksi, mutta minulla on täysi luotto että kyllä niitä alkaa tulla.”
Arttu Mätöllä kaksijakoiset fiilikset
Keskikentän pohjalla pelannut Arttu Mättö teki FC Interiä vastaan paluun kokoonpanoon harjoituskauden lopulla sattuneen loukkaantumisen jäljiltä. Tunnelmat olivat ottelun jälkeen haikeat.
”Kyllä tappio aina harmittaa, mutta voidaan kuitenkin olla aika ylpeitä meidän esityksestä. Oltiin rohkeita ja pelattiin ihan hyvin myös pallon kanssa”, Mättö arvioi.
Täyteen pelikuntoon päässyt puolustava keskikenttäpelaaja kertoi nauttineensa pelaamisesta. Varman puolustuspelin lisäksi Mättö jakoi pallon luotettavasti omalle pelaajalle aina pelivälineen haltuunsa saatuaan. Erikoistilanteissa ja syvältä puolustettaessa Mättö oli usein tekemässä tärkeitä katkoja ja purkuja omassa boksissa.
”Oli tosi kiva pelata, etenkin kun suht pitkä aika meni loukkaantuneena. Pelissä oli Kakkosta kovempi tempo ja kaksintaistelut olivat vähän kovempia”, Mättö totesi.

Edellisen pelinsä Mättö oli pelannut viime lauantaina TamUn kakkosjoukkueessa PJK:ta vastaan, joten hyppy Kolmosen pelistä suoraan liigajoukkuetta vastaan oli toki valtava. Kakkosjoukkueessa Mättö pelasi nimenomaan saadakseen pelituntumaa pitkän pelitauon jälkeen.
Myös Arttu Mättö näki, että Inter-ottelusta on mahdollista ottaa paljon hyviä asioita mukaan tuleviin sarjapeleihin.
”Otetaan tästä pallollista tekemistä mukaan sarjaan. Varmasti tämä antaa meille itseluottamusta, kun pelattiin näin hyvin liigajoukkuetta vastaan.”
Tunnelma Kaupissa kohdillaan
Ottelussa oli paikalla olosuhteisiin nähden mukavat 497 katsojaa. Vaikka sää verotti yleisömäärää, tunnelma Kaupin jalkapallostadionilla oli parasta mitä siellä on koskaan koettu, ja tämä teki vaikutuksen myös päävalmentaja Jukka Listenmaahan.
”Sinikaarti piti hyvin ääntä, ja me kuultiin penkillä hyvin myös Interin kannattajien huudot siitä vierestä. Oli hyvä meininki, ja tällaisena kun jatkuu, niin kaikki nauttii”, Listenmaa totesi
”Katsomot oli täynnä, joten harmi ettei saatu annettua tulosta. Uskon että kaikki ymmärsivät, että tehtiin kuitenkin aika hyvä duuni siinä kentällä.”

Jo sunnuntaina pelataan taas sarjaa
TamUn seuraava ottelu tulee todella nopeasti eli jo ensi sunnuntaina. Sitä ennen pidetään vain yhdet harjoitukset perjantaina, joten valmennusjohdolla on varmasti haasteita saada joukkue sekä henkisesti että fyysisesti valmiiksi tärkeään sarjaotteluun PIF:iä vastaan.
”On iso homma saada joukkue pumpattua takaisin sunnuntaita varten. Tietty henkinen nollaus tapahtuu, mutta onneksi tässä on muutama päivä aikaa. Onneksi joukkueessa on vahvoja persoonia, joten uskon että tarvittava pumppaus tulee myös joukkueen sisältä. Lisäksi pienellä rotaatiolla saadaan tuoretta verta kentälle”, Listenmaa suunnittelee.
”Tänään ollaan pettyneitä ja kopissa on hiljaista, mutta jo huomenna se menee varmasti jo nauttimisen puolelle siitä, että pääsi tällaisessa tapahtumassa kentälle. Toivotaan että perjantaina reeneissä niillä, jotka eivät olleet kentällä, on sopiva raivo siitä, että valmentaja oli tyhmä kun ei päästänyt kentälle.”
Arttu Mättö ei pian ottelun jälkeen joukkueen kopista ulos tultuaan ollut huolissaan siitä, miten joukkue saa koottua itsensä PIF-otteluun.
”Uskon että ihan hyvin se onnistuu. Tossa jo käytiin vähän peliä läpi jätkien kanssa, ja seuraavaksi palautellaan ja aletaan valmistautua sunnuntaihin. Otetaan hyvät jutut sinne mukaan”, Mättö totesi tulevista päivistä.
Vierasottelu PIF:iä vastaan pelataan sunnuntaina 21.5. klo 18.00 alkaen Pajbackan kentällä Paraisilla.

0 – 3
( 0 – 1 )

Yleisöä:
497
31′ Iiro Järvinen
66′ Elias Mastokangas
84′ Luka Kuittinen
32 | Antti Kuusinen | ||
2 | Ali Aitbenzanzoun | ||
4 | Eino-Veikko Ek | 54' | |
8 | Topias Järvelä | ||
11 | Arttu Raittinen | 62' | |
13 | Anton Bright C | ||
15 | Joonas Rantala | ||
17 | Taha Özcelik | 69' | |
18 | Janar Georg | 73' | |
24 | Arttu Mättö | 53' | 73' |
30 | Juho Heikkinen | ||
23 | Remu Koikkalainen | ||
5 | Atte Jokinen | ||
9 | Eric Bullock | 73' | |
10 | Roope Kostiainen | 62' | |
20 | Arttu Haapala | ||
25 | Eelis Korhonen | ||
41 | Eetu Räisänen | 73' |
12 | Matias Riikonen | ||
2 | Jussi Niska | 66' | |
3 | Juuso Hämäläinen | ||
8 | Matias Ojala | 78' | |
11 | Arlind Sejdiu | 66' | |
14 | Elias Mastokangas | 74' | |
17 | Bismark Ampofo | ||
18 | Iiro Järvinen | ||
22 | Luka Kuittinen | ||
25 | Rodrigo Arciero | 72' | |
26 | Otto Lehtisalo | 74' | |
13 | Eetu Huuhtanen | ||
5 | Noah Nurmi | ||
18 | Olli Jakonen | 74' | |
21 | Matias Tamminen | 74' | |
23 | Daniel Rökman | 66' | |
27 | Anton Aaltonen | 78' | |
30 | Valentin Purosalo | 66' |