30.1.2016

 
 

TamU teki voitokkaan paluun Suomen Cupissa 5‚Äď2 (2‚Äď2)


Tampere United jatkaa Suomen Cupin 3. kierrokselle voitettuaan lauantain varhaisottelussa Tampereen Peli-Toverit komeasti maalein 5‚Äď2 (2‚Äď2). Ottelusta muodostui tasainen taistelu, joka ratkesi toisella puoliajalla Sinipaitojen eduksi. Ottelun hahmo oli toiselle puoliajalle kent√§lle vaihdettu Ali Koljonen, joka teki kaksi maalia ja tahditti Unitedin peli√§ keskikent√§n pohjalla.

Molemmat joukkueet lähtivät otteluun hiukan tunnustellen, ja ottelun ensimmäiset minuutit olivatkin tasaista ja hiukan sekavaa peliä, jossa pahoja laukauksia maalia kohti ei nähty kummassakaan päässä. Sinipaitojen otteissa näkyi myös lievä jännittäminen, jonka useampi pelaaja myönsikin ottelun jälkeen. Ottelun suuri symbolinen merkitys niin kauden avauksena kuin Tampere Unitedin paluuotteluna toi oman mausteensa, eikä moni pelaaja myöskään ollut tottunut monisatapäiseen yleisöön ja voimakkaasti omiaan kannattavaan Sinikaartiin.

Tuomas Lehti yrittää kiertää maalivahti Elias Peltosen

Tuomas Lehti yrittää kiertää maalivahti Elias Peltosen

Ottelun 8. minuutilla laithyökkääjänä pelannut Valtteri Uimonen syötti upeasti kärkipelaaja Tuomas Lehdelle pystyyn, mutta tämä ei aivan päässyt ujuttamaan palloa ohi vastaan tulleen maalivahti Elias Peltosen, vaan pallo karkasi yli päätyrajan. Johtomaali syntyi vai hetkeä myöhemmin. Tuomas Savinainen heitti sivurahaheiton Riku Orakselle, joka pyörähteli kolmen valkopaidan ohitse. Lauri Saari nappasi pallon Oraksen jalasta, nousi rohkeasti kohti maalia kapeasta kulmasta, ja tälläsi pallon kärkkärillä maalin takanurkkaan. Maalivahti oli täysin voimaton voimakkaan laukauksen edessä.

Lauri Saari murtautuu maalintekoon

Lauri Saari murtautuu maalintekoon

Hallinta siirtyy TP-T:lle

Maalin jälkeen hallinta siirtyi hiljalleen TP-T:lle ja hyökkäykset vyöryivät. Roope Kostiainen teki lujasti töitä kärjessä, ja monesti oli pienestä kiinni ettei tämä päässyt vaarallisiin tekopaikkoihin. Ottelun 17. minuutilla Yasir Al-Darraji keskitti vasemmalta takatolpalle, jossa Ahmed Shihab pääsi puskemaan vaarallisesti. Tuomas Savinainen oli kuitenkin hyvin mukana, ja sai puskettua pallon yli päädystä.

Tasoitusmaali syntyi lopulta 21. minuutilla. Ilves-Kissoista TP-T:hen siirtyny Badr Laouini keskitti oikealta sivuarajaheiton j√§lkeen. Ensimm√§inen pallo viel√§ selvitettiin, mutta sitten vasta kolmissa harjoituksissa kuukausien tauon j√§lkeen mukana olleelle Sasha PopovitŇ°ille sattui karmaiseva virhe keskell√§ boksia. Ilmeisesti maalivahdille tarkoitettu pusku suuntautui tyhj√§√§n tilaan vitosen viivalle, josta Timo Lekkerm√§ell√§ oli helppo ty√∂ laukoa pallo verkon perukoille. N√§in tilanne oli 1‚Äď1.

Sasha PopovitŇ° ottaa pallon haltuunsa keskiympyr√§ss√§

Sasha PopovitŇ° ottaa pallon haltuunsa keskiympyr√§ss√§

Heti tasoitusmaalin j√§lkeen ote siirtyi taas TamUlle. Palkinto tuli 24. minuutilla, kun Sasha PopovitŇ° paikkasi erheens√§. Tilanne l√§hti liikkeelle siit√§, kun PopovitŇ° otti TP-T-maalivahti Elias Peltosen avauksen haltuunsa keskiympyr√§ss√§. PopovitŇ° pelasi laitaan Tuomas Lehdelle, ja sai t√§lt√§ pallon takaisin syv√§ll√§ boksissa. Sy√∂tt√∂ p√§√§tyrajalta l√∂ysi ensin Lauri Saaren, mutta t√§m√§n vedon maalivahti Peltonen torjui jalallaan. Pallo pomppasi takaisin PopovitŇ°ille, joka l√∂ysi Lehden kahdeksan metrin p√§√§st√§ maalista. Jopa yhdeks√§n voittomaalia NoPSissa viime kaudella tehnyt k√§rkimies pamautti komeasti suoraan vastapallosta yl√§nurkkaan ja tilanne oli 2‚Äď1.

Sasha PopovitŇ° nousee p√§√§tyrajalle sy√∂tt√∂paikkaan

Sasha PopovitŇ° nousee p√§√§tyrajalle sy√∂tt√∂paikkaan

Tuomas Lehti riemuitsee komeaa maaliaan ilmassa, Riku Oras sek√§ Lauri Saari onnittelevat l√§himp√§n√§ ja my√∂s Sasha PopovitŇ° juoksee mukaan

Tuomas Lehti riemuitsee komeaa maaliaan ilmassa, Riku Oras sek√§ Lauri Saari onnittelevat l√§himp√§n√§ ja my√∂s Sasha PopovitŇ° juoksee mukaan

TP-T:n kuittaus tuli vain minuuttia my√∂hemmin. Badr Laouini nousi oikellla laidalla keskityspaikkaan, ja l√∂ysi boksiin tyhj√§√§n tilaan pitk√§n juoksun tehneen Lari Hakasen, jolla oli helppo ty√∂ puskea pallo verkkoon. N√§in viime kaudella Ilves-Kissoja edustanut kaksikko oli tasoittanut pelin lukemiin 2‚Äď2.

Seuraava Unitedin maalipaikka syntyi hetkeä myöhemmin, kun Riku Oras pelasi upeasti pystyyn Lauri Saarelle koko ottelun korkealla pelanneen TP-T:n linjan taakse. Tämä ei aivan onnistunut murtautumaan irti puolustajastaan, ja syötti taakse Tuomas Lehdelle. Tämä löysi toiselta laidalta Valtteri Uimosen, jolla olisi ollut aikaa ja tilaa monenlaisiin ratkaisuihin, mutta tällä kertaa suora veto nousi melko reippaasti yli maalin.

Jakson viimeisellä minuutilla TamU sai vielä yhden maalintekotilaisuuden, kun maalivahti Peltonen seikkaili kaukana maalistaan lähellä sivurajaa, ja Tuomas Lehti ohitti tämän. Pallo ajautui kuitenkin niin pieneen kulmaan, että Lehti päätti yrittää keskitystä maalille rynnänneelle Lauri Saarelle. Puolustajat onnistuivat kuitenkin siivoamaan pallon kulmapotkuksi.

Sasha PopovitŇ° puskee, mutta maalivahti Elias Peltonen saa hanskansa v√§liin

Sasha PopovitŇ° puskee, mutta maalivahti Elias Peltonen saa hanskansa v√§liin

Jakso p√§√§ttyi Tuomas Savinaisen hankkimaan vapaapotkuun, jonka Niclas Kalatsev antoi maalin takakulmalle Sasha PopovitŇ°in p√§√§h√§n. Maalivahti Peltonen osoitti kuitenkin torjujan kykyj√§√§n, ja nyrkkeili pallon yli p√§√§tyrajasta. Samassa erotuomarin pilli soi tauon merkiksi.

Ali Koljosen sisääntulo toiselle jaksolle ratkaisee ottelun

Tauolla TamU vaihtoi Ali Koljosen kent√§lle, ja Sasha PopovitŇ° v√§istyi sivuun. Jakso alkoi Sinipaitojen hienoisella hallinnalla, mutta vedot maalia kohti j√§iv√§t uupumaan. Sen sijaan toisessa p√§√§ss√§ Badr Laouini p√§√§si vet√§m√§√§n pahan kaukolaukauksen, jonka maalivahti Juuso Auvinen sai torjuttua vain vaivoin kulmaksi. Kulman jatkotilanteesta TP-T sai hyv√§n tekopaikan, mutta Auvinen torjui Joni Valkeeniemen vedon takatolpalta. Pallon hallinto siirtyi pikkuhiljaa Peli-Tovereille.

Ali Koljonen vaihdettiin tauolla kentälle

Ali Koljonen vaihdettiin tauolla kentälle

Ottelun ikävin tapahtuma nähtiin 49. minuutilla, kun vasta Sinipaitoihin liittynyt Juuso Auvinen kaatui maahan nivustaan pidellen tilanteessa, jossa ei ollut minkäänlaista kontaktia ja itse asiassa pallokin oli kaukana keskialueella. Maalivahdin vaihto oli väistämätön, ja näin Jussi Siltanen asteli tolppien väliin. Aika näyttää, kuinka pitkään Auvinen on sivussa, mutta varmuudella ainakin ensi viikonlopun harjoitusottelu Jämsänkosken Ilvestä vastaan jää väliin.

TamUn 3‚Äď2-johtomaali syntyi 52. minuutilla kulmapotkun j√§lkitilanteesta hieman halvan n√§k√∂isesti. Pallo ajautui Ali Koljoselle rangaistusalueen kulmalle. TP-T-toppari Abu Sankoh sek√§ maalille noussut Sinipaitojen toppari Eetu Rahkola p√§√§stiv√§t Koljosen keskityspallon ohitseen, ja t√§st√§ h√§m√§√§ntynyt maalivahti Peltonen p√§√§sti pallon pomppimaan vaapaasti maaliin. Sankoh levitteli tilanteen j√§lkeen k√§si√§√§n saadessaan Peltoselta tiukkaa palautetta.

Koljosen 4‚Äď2-maali olikin sitten tekomaali. Valtteri Uimonen antoi mainion kulmapotkun Koljosen jalkaan takatolpalle. Viel√§ ensimm√§isen vedon maalivahti torjui, mutta vastapallon Koljonen laittoi n√§tisti vasurilla sis√§√§n. N√§in Koljonen oli tehnyt kaksi maalia kolmessa minuutissa, ja ottelu oli k√§yt√§nn√∂ss√§ ratkennut kun 25 minuuttia oli pelaamatta.

Valtteri Uimonen yrittää ohittaa seikkailemaan lähteneen maalivahdin

Valtteri Uimonen yrittää ohittaa seikkailemaan lähteneen maalivahdin

Jussi Siltasen ensimmäinen torjunta tuli tilanteessa, jossa juuri kentälle vaihdettu Majed Rashedi laukoi tolppaan pienestä kulmasta. Pallo kimposi maalin eteen Roope Kostiaisen ahdisteleman Tuomas Savinaisen jalkaan ja tästä suoraan maalivahti Siltasen syliin yleisön haukkoessa henkeään. Muutoin peli pysyi hyvin Sinipaitojen hallinnassa. Maalipaikkoihin pääsi ottelun loppupuolella muun muassa Tuomas Lehti, joka pelasi erittäin aktiivisena kärkenä eikä antanut TP-T:n toppariparille hetken rauhaa. Ali Koljonen puolestaan pääsi kerran koittamaan painavaa kaukolaukaustaan, mutta maalivahti torjui vedon melko helpon näköisesti.

Tuomas Alanen puskee pallon maaliin

Tuomas Alanen puskee pallon maaliin

Ottelun lopullisesti ratkaissut 5‚Äď2-maali syntyi j√§lleen Valtteri Uimosen antamasta kulmapotkusta kymmenen minuuttia ennen t√§ytt√§ aikaa. T√§ll√§ kertaa takatolpalta l√∂ytyi laitapuolustajana pelanneen Tuomas Alasen p√§√§, eik√§ maalivahti Peltoselle j√§√§nyt mit√§√§n mahdollisuuksia torjua.

Tuomas Alanen on juuri tehnyt maalin ja Sinikaarti saa tuulettaa

Tuomas Alanen on juuri tehnyt maalin ja Sinikaarti saa tuulettaa

Ottelun loppu oli t√§m√§n j√§lkeen l√§hinn√§ muodollisuus. Eniten kotiyleis√∂√§ syk√§hdytti Jan Riikosen vaihto kent√§lle. Erityisnopean ja taitavan laitapelaajan viime kausi katkesi loukkaantumiseen jo kauden kolmannessa sarjaottelussa, joten paluu kent√§lle virallisessa ottelussa usean kuukauden tauon j√§lkeen l√§mmitt√§√§ kaikkien mielt√§, etenkin kun kaikki saivat heti n√§hd√§, ett√§ miehen nopeus on edelleen tallella. J√§lkeenp√§in ajatellen TP-T-pelaajien selk√§ranka tuntui katkenneen jo helppoon 3‚Äď2-osumaan, eik√§ Sinipaitojen voitto ollut todellisuudessa uhattuna t√§m√§n j√§lkeen.

Jan Riikonen vaihdettiin lopussa kentälle raikuvien aplodien saattelemana

Jan Riikonen vaihdettiin lopussa kentälle raikuvien aplodien saattelemana

Jan Riikonen osoitti heti nopeutensa ja vaarallisuutensa oikealla laidalla

Jan Riikonen osoitti heti nopeutensa ja vaarallisuutensa oikealla laidalla

Kokonaisuutena ottelu oli varsin viihdyttävä. Lähes 350-päinen yleisö sai ihastella komeita maaleja ja vauhdikasta hyökkäyspeliä. Molemmilla joukkueilla on kuitenkin vielä tässä vaiheessa talvea paljon tekemistä joukkuepuolustamisen kanssa. Lisäksi ottelua värittivät lukuisat henkilökohtaiset virheet, joiden tuloksena nähtiin maalejakin.

Tästä TamUn on joka tapauksessa hyvä jatkaa Suomen Cupin 3. kierrokselle, jossa matka vie Hämeenlinnaan HJS Akatemian vieraaksi. Ottelu on erityisen mielenkiintoinen siksi, että HJS Akatemia on käytännössä sama Parolan Visan joukkue, joka viime kaudella jäi niukin naukuin Sinipaitojen taakse Nelosessa, ja joutuu näin hakemaan nousua Kolmoseen uudelleen tulevalla kaudella. Suomen Cupin 3. kierroksen ottelu pelataan maukkaasti iltavalopelinä lauantaina 20.2. klo 19 Pullerin ulkokentällä.

Joukkue ja kannattajat kohtaavat ottelun jälkeen

Joukkue ja kannattajat kohtaavat ottelun jälkeen

Ottelun jälkeiset kommentit

”TamUn ensimm√§inen virallinen ottelu viiteen vuoteen oli vauhdikas alusta loppuun”, luonnehti p√§√§valmentaja Mikko M√§kel√§ pelin kulkua. ”Ensimm√§inen puoliaika oli hyvin j√§nnittynytt√§ ja hermoilevaa peli√§ kotijoukkueelta, mik√§ oli ymm√§rrett√§v√§√§. Peli√§ oli odotettu koko viikko ja latautuminen meni jopa v√§h√§n yli”, M√§kel√§ arvioi.

Osansa oli my√∂s monelle pelaajalle ennen kokemattomilla olosuhteilla. ”Pirkkahalliin oli saapunut runsas m√§√§r√§ yleis√∂√§ ja Sinikaarti huolehti ettei hallissa ollut hiljaista hetke√§. Iso kiitos j√§lleen Sinikaartille upeasta lauantaip√§iv√§st√§!” M√§kel√§ hehkuttaa.

Pelin k√§√§ntymisen voitoksi M√§kel√§ n√§kee rakentuneen tauolla pukukopissa: ”Puoliajalla saatiin jutella kopissa ja tehd√§ pieni√§ muutoksia, mitk√§ muuttivat my√∂s pelin kulun. Toisella jaksolla TamU oli jo huomattavasti rennompi joukkue ja sai k√§√§nnetty√§ pelin selv√§sti itselleen.”

Kokonaisuutena eniten p√§√§valmentajaa miellytt√§√§ kuitenkin voitto: ”Peli oli varmasti yleis√∂√∂n menev√§√§, mutta peli ei kuitenkaan ollut meilt√§ kokonaisuutena hyv√§. Oli paljon hyvi√§ asioita, mutta paljon j√§i parannettavaa. Voitto oli t√§rkein asia t√§st√§ pelist√§ ja my√∂s pelaajien asennetta oli j√§lleen ilo seurata. Jos ty√∂moraali on t√§t√§ luokkaa, niin silloin voidaan my√∂s odottaa hyvi√§ tuloksia.”

Ennen Suomen Cupin ottelua Sinipaitojen pelitilannemaalien m√§√§r√§ oli kahdessa harjoitusottelussa py√∂re√§ nolla. T√§st√§ n√§k√∂kulmasta ottelu ja sit√§ edelt√§nyt harjoitusviikko oli onnistunut. ”Harjoitusviikkona k√§ytiin hy√∂kk√§√§jien kanssa maalintekoa l√§pi ja haettiin onnistumisia, mik√§ n√§kyi my√∂s peliss√§”, M√§kel√§ toteaa tyytyv√§isen√§. ”Cup-juna jatkaa kulkuaan seuraavaksi H√§meenlinnaan HJS Akatemian vieraaksi”, M√§kel√§ p√§√§tt√§√§.

Ennen Hämeenlinnan matkaa TamU kohtaa Jämsänkosken Ilveksen harjoitusottelussa. Ottelu pelataan Pirkkahallissa tulevana sunnuntaina 7.2. klo 18.15 alkaen. Tervetuloa myös silloin paikalle!

Haastattelut ottelun jälkeen

 
 
Tampere Unitedin logo
5 ‚Äď 2

(2 ‚Äď 2)

TP-T logo

9' Lauri Saari
24' Tuomas Lehti
52' Ali Koljonen
55' Ali Koljonen
70' Tuomas Alanen

Yleisömäärä:
341

* * * Riku Oras
* * Ali Koljonen
* Tuomas Alanen

21' Timo Lekkermäki
25' Lari Hakanen

Yleisömäärä:
341

* * * Riku Oras
* * Ali Koljonen
* Tuomas Alanen
3 Timo Lekkermäki
4 Abu Sankoh vaihtoon 77'
5 Toni Toijala
8 Olli Kuusisto C vaihtoon 34'
20 Badr-Eddin Laouini vaihtoon 58'
21 Shihab Ahmed Abdilamir vaihtoon 75'
23 Lari Hakanen
28 Roope Kostiainen
33 Mikael Paajanen vaihtoon 52'
36 Elias Peltonen
43 Yasir Al-Darraji
2 Joni Valkeeniemi vaihdosta 34'
13 Muhanned Majid Laith keltainen kortti 80+2' vaihdosta 75'
22 Majed Rashedi vaihdosta 58'
23 Aku Korhonen vaihdosta 77'
27 Jan Kulokorpi vaihdosta 52'
17Juuso Auvinen vaihtoon 49'
2Mika Lindroos
3Tuomas Savinainen
5Eetu RahkolaC
9Tuomas Lehti vaihtoon 74'
11Lauri Saari vaihtoon 74'
13Niclas Kalatsev vaihtoon 62'
15Riku Oras
19Valtteri Uimonen
22Tuomas Alanen
28Sasha PopovitŇ° vaihtoon 41'
1Jussi Siltanen vaihdosta 49'
7Jussi Rasva vaihdosta 74'
16Verneri Uimonen vaihdosta 62'
25Jan Riikonen vaihdosta 74'
26Mika Kytöviita
27Chakib Belbachir
31Ali Koljonen vaihdosta 41'
3 Timo Lekkermäki
4 Abu Sankoh vaihtoon 77'
5 Toni Toijala
8 Olli Kuusisto C vaihtoon 34'
20 Badr-Eddin Laouini vaihtoon 58'
21 Shihab Ahmed Abdilamir vaihtoon 75'
23 Lari Hakanen
28 Roope Kostiainen
33 Mikael Paajanen vaihtoon 52'
36 Elias Peltonen
43 Yasir Al-Darraji
2 Joni Valkeeniemi vaihdosta 34'
13 Muhanned Majid Laith keltainen kortti 80+2' vaihdosta 75'
22 Majed Rashedi vaihdosta 58'
23 Aku Korhonen vaihdosta 77'
27 Jan Kulokorpi vaihdosta 52'