Tasan kymmenen vuotta sitten eli 23.4.2011 pelattiin Tapiolan urheilupuistossa Espoossa ehkä erikoisin cup-finaali, joka on koskaan Suomessa pelattu. Palloliitto oli tiedottanut vain yhdeksän päivää ennen finaalin pelipäivää, että TamU on suljettu kaikista kilpailuista, jolloin myöskään FC Hongan ja Tampere Unitedin välistä liigacupin finaalia ei pelattaisi. TamUn käynnistämän valitusprosessin ansiosta ottelu lopulta kuitenkin pelattiin – ja vain kahden päivän varoitusajalla. Jo neljä päivää päätösvihellyksen jälkeen Tampere Unitedin valitus oli hylätty, ja moni luuli Sinipaitojen pelanneen viimeisen ottelunsa. Jälkeenpäin voidaan kuitenkin sanoa, että kymmenen vuotta sitten Tapiolan illassa kylvettiin siemen TamUn uhmakkaalle paluulle.
Tampere United oli pelannut itsensä liigacupin finaaliin voittamalla ensin alkulohkonsa häviämättä otteluakaan ja sitten voittamalla TPS:n puolivälierässä ja HJK:n välierässä. Muutoinkin Sinipaitojen kevät näytti pelillisessä mielessä erinomaiselta. Joukkue oli uudistunut ja tuore päävalmentaja Jarkko Wiss näytti saavan kokeneista pelaajista ja nuorista nousevista kyvyistä sopivana sekoituksena kootun ryhmänsä hyvää lentoon liigakauden kynnyksellä. Sinivihreässä seurayhteisössä oli pitkästä aika uutta innostusta muutaman liigan keskikastissa taaperretun kauden jälkeen.
Joukkueen ulkopuoliset asiat kuitenkin pilasivat kaiken. Palloliiton kurinpitovaliokunta tulkitsi TamUn rikkoneen sääntöä, joka kieltää seuraa tekemästä sopimusta, joka ”mahdollistaa kolmannen osapuolen mahdollisuuden vaikuttaa seuran itsenäisyyteen, toimintatapoihin ja joukkueidensa suorituksiin koskien pelaajien palkkaamista ja siirtoihin liittyviä asioita”, eivätkä TamUn valitukset menestyneet Palloliiton valitusvaliokunnassa eikä Urheilun oikeusturvalautakunnnassa. Tässä jutussa ei kuitenkaan puida näitä asioita, vaan keskitytään muistelemaan kaikesta huolimatta pelattua liigacupin finaalia.
Maaginen Sakari Saarinen: ”itse peli jäi toissijaiseksi”
Liigacupin finaali olisi normaaleissa oloissa tavallista liigakauteen valmistavaa ottelua suurempi juttu, mutta ottelussa pelannut TamU-ikoni Sakari Saarinen kertoo, että ottelun tapahtumat eivät ole jääneet hänelle erityisen hyvin mieleen ympärillä pyörineiden asioiden vietyä huomion.
”Siinä pelissä ei sitten kuitenkaan ollut juurikaan panosta, vaan ne panokset oli kaikkialla muualla, eli siinä jatkuuko seuran toiminta. Itselläni oli lisäksi tilanne se, että en ollut loukkaantumisen jäljiltä ihan täydessä pelikunnossa, vaan ottelu tuli sen kannalta hiukan liian aikaisin. Oli aika tuskaista pelata, kun jalat ei vaan toimineet”, muistelee maaginen Sakke Saarinen vuosikymmenen takaisia tapahtumia.
”Itse peli ja tapahtuma ovat jääneet toissijaisiksi synkkien tapahtumien varjoon, mutta omaan pelaamiseen se ei vaikuttanut, vaan pystyin kuitenkin keskittymään peliin ihan täysillä. Saattoi kyllä olla, että kaikki eivät olleet henkisesti ja fyysisesti ihan täydessä valmiudessa peliin, kun pitkään ei tiedetty onko edes peliä.”
”Se oli yksi peli muiden joukossa, ja ehkä vielä vähemmänkin”, tiivistää Saarinen sen mitä ottelusta jäi kilpailullisessa mielessä käteen.
Vaikka Tampere Unitedilla oli ottelussa omat mahdollisuutensa vaikeasta lähtötilanteesta huolimatta, ottelu päättyi lopulta Hongan 3–0-voittoon. Nicholas Otaru teki 1–0-maalin jo 20. minuutilla, mutta ottelun ratkaisu venyi pitkälle toiselle jaksolle, jossa Demba Savage teki maalit 67. ja 76. minuutilla. Honka juhli liigacupin voittoa samalla kun Tampere Unitedin pelaajat kiittivät runsaslukuisena paikalla ollutta Sinikaartia aavistaen, että he tekisivät sen ehkä viimeisen kerran.
Myös kannattajilla mielessä muut asiat kuin liigacupin voitto
Tampere Unitedin kannattajaporukka Sinikaartin aktiiveihin läpi liigavuosien kuulunut Antti Pettinen muistaa olleensa liigacupin finaalia edeltävinä päivinä tiiviisti yhteydessä seuraan ja saaneensa tietoa siitä, miten valitusprosessi etenee. Kannattajille ottelun pelaaminen ei siis tullut yllätyksenä, vaan matkaan lähdettiin jopa kahdella bussilla, kun jo pari vuotta aiemmin perustettu Tampere Unitedin kannattajat ry järjesti oman bussikuljetuksensa Sinikaartin bussin oheen.
”Koko viikko ennen ottelua oli tosi sekavaa aikaa. Ei siinä oikein päässyt odottamaan sitä finaalia ollenkaan, vaan fokus oli muussa kuin itse pelissä. Ajatus oli siinä, että tämä voi olla viimeinen peli. Ei siinä oikein päässyt finaalitunnelmaan tai edes kunnon pelifiilikseen, vaan oli ehkä enemmän harkkapelifiilis”, Pettinen muistelee
”Sinikaartin bussissa yritettiin puhua pelistä ja yritettiin vähän nauttia siitä ja fiilistellä, että nyt tehdään hyvä kannustus. Ja sitähän se olikin, kun keskityttiin omaan Sinikaartin tekemiseen, mutta eihän siitä päässyt yli eikä ympäri, että pohjavire oli koko ajan valtavan iso kysymysmerkki, että mitähän seuralle tapahtuu. Sellaista optimismiakin oli, että nyt kun saadaan tämä peli pelata niin kai me nyt saadaan kausikin pelata, että ehkä tässä liitto tulee vielä järkiinsä.”
”Oli tosi outo tunnelma”, Pettinen summaa.
Mukana Sinikaartin bussissa oli myös silloin 17-vuotias nimimerkillä YamU tunnettu kannattaja. Vaikka vieraspeliin lähdettiin hiukan haikein fiiliksin siitä, että reissu saattaisi olla viimeinen, matsipäivä sytytti kuitenkin nuoren miehen normaaliin tapaan.
”Tunnelma bussissa ei eronnut normaalista matsipäivästä ainakaan siellä nuorten penkeillä, vaan meillä oli ihan yhtä hauskaa siellä kuin yleensäkin. Tietysti myös kuunneltiin huhupuheita ja keskusteltiin keskenämme siitä, jatkuuko toiminta vielä.”
”Pelin aikanakin sitä kyllä mietti, onko seuran tarina tässä. Olin ollut mukana vasta muutaman vuoden, ja mietin mitä sitä sitten oikein tekeekään jos toiminta ei jatku. Olin juuri löytänyt mukavan seurayhteisön, ja jalkapallo oli nostanut päätään itsellä paljon enemmän kuin ennen”, YamU muistelee tunnelmia.
Itse pelistä YamUlla ei ole suurempia muistikuvia, ja samaa kertoo myös Antti Pettinen. Keskittyminen oli kannustamisessa ja mielessä pyöri pelin ulkopuoliset asiat. Urheilullisesti ottelu oli monen kannattajan mielestä yhdentekevä.
”Katsomossa oli todella aggressiivinen tunnelma, ja mukana oli paljon vihan tunteita ja näyttämisen halua. Se ei ehkä kanavoitunut sellaisiin asioihin, että se olisi näkynyt kentällä, vaan se kanavoitui enemmänkin Palloliittoa vastaan.”
”Sen muistan, että peli oli ihan jännittävä, ja pelaajat pelasivat hyvin. Kuitenkin edeltävien viikkojen ja kuukausien tapahtumat näkyivät sekä kentällä että katsomossa, eikä se ollut urheilullisesti hyvä asia, vaan se meni hiukan yli. Aggressiivisuus näkyi kentälläkin”, Pettinen arvioi.
”Kannattaminen oli paljon raivokkaampaa kuin tavallisesti. Vedettiin täysillä ihan joka äijä, kun tulevaisuudesta ei tiennyt. Ei sieltä varmaan kukaan lähtenyt niin, että ääni olisi kantanut kauheasti enää. Ei ollut mikään perinteinen hautajaistunnelma”, YamU kuvailee.
”Eikä sillä liigacupin pokaalilla ollut siinä kohtaa oikeastaan mitään merkitystä, vaan lähinnä sillä, että seura jatkaisi jossain muodossa.”
Omien raivokkaan kannustamisen lisäksi Sinikaartin aggressiiviset huudot kohdistuivat Palloliittoa ja Veikkausliigaa vastaan. Katsomossa esille laitetuissa banderolleissa kritisoitiin myös seurajohtoa. Video: Styntty-channel / Petteri Tyni.
Uhosta tuli paluutarinan mahdollistanut voimavara
Kymmenen vuotta Tapiolan tapahtumien jälkeen Antti Pettinen pohtii, että oli tärkeää saada purkaa suurimmat aggressiot nimenomaan pelin aikana. Sillä oli jopa terapeuttinen vaikutus, jota ilman Tampere Unitedin paluu ei välttämättä olisi tapahtunut niin kuin se tapahtui.
”Se oli aggressiivista, mutta se oli myös todella yhteisöllistä. Siinä oli vahva me vastaan muut -fiilis, ja viha purkautui näyttämisen haluna. Se ei kohdentunut niinkään urheilullisiin asioihin, vaan haluttiin näyttää, että meillä on näin vahva kulttuuri, että ollaan näin isoja ja voimakkaita.”
”Kai siinä oli semmonen tietty naiivi toive, että kun seuralla on näin iso kannatus, että joku tulisi järkiinsä”, nauraa Pettinen.
Pettisen mukaan liigacupin finaalin pelaaminen vaikutti siihen, että pelit jatkuivat harrastesarjassa TamU-K:n nimellä jo kaudella 2011. Fiilis siitä, että tarina ei saa loppua kesken vahvistui nimenomaan liigacupin finaalissa, joka oli kauden ensimmäinen ottelu, jossa Sinikaarti oli mukana täydellä voimalla.
”Kyllä mä väitän, että liigacupin finaali ja se miten asiat meni auttoi jaksamaan tehdä asioille jotain sen sijaan, että olisi jääty odottelemaan mitä tapahtuu”, Pettinen summaa.
”Siinä luotiin uskoa siihen, että meillä on tarpeeksi vahva seurayhteisö ja kannattajat, jotta me pystytään nousemaan kuin Fenix-lintu tuhkasta”, summaa YamU viitaten kauden 2012 avaneeseen Sinikaartin katsomokoregrafiaan.
Päätösvihellystä seurasi tunnemyrsky
Ottelun päättyessä Sinikaartin katsomossa koettiin monenlaisia tunteita. Useimmilla viha ja aggressio väistyivät. Moni tunsi vielä toivoa tai ainakin epäuskoa, ettei tämä voi päättyä näin. Toiset otti valtaansa surumielisyys ja haikeus.
”Osa porukasta oli sillä fiiliksellä että tämä oli nyt tässä, mutta osa jaksoi vielä uskoa että valitukset voisivat mennä läpi. Itse kuuluin ehkä enemmän siihen uskovaan osastoon, vaikka kyllä sen tiesi, että aika ohuen narun varassa ollaan. Kyllä siinä pelaajien tullessa kiittämään oli sellainen surumielisyys ja haikeus. Olo oli aika tyhjä”, Pettinen kertaa.
”Oli se aika tunteellinen hetki, kun pelaajat tuli kiittämään kannattajia”, komppaa YamU. ”Sieltähän lensi pelipaitoja ja vaikka mitä tavaraa kannattajille, niin kyllä siinä mietti, että onko tässä viimeiset hetket kun aloitetaan vielä joku chäntti.”
Kannattajien keskuudessa on usein myös palattu pohtimaan, millainen kaudesta 2011 olisi voinut tulla jos se olisi saatu pelata. Myös Pettinen muistaa hyvin miten paljon harmitti myös se, että joukkue hajosi.
”Pitkästä aikaa oli saatu kasaan todella potentiaalinen ja hyvää futista pelaava TamU. Erityisesti harmitti päävalmentaja Jarkko Wissin ja joidenkin pitkään seurassa pelanneiden pelaajien puolesta. Olisi toivonut että esimerkiksi Sakke Saarinen olisi saanut päättää pelaajauransa Tampere Unitedissa”, Pettinen pohtii.
”Ei ollut kyllä tarkoitus Tampereelta mihinkään lähteä”, vahvistaa lopulta RoPSissa, KTP:ssä ja Hakassa liigaa ja Ykköstä vuosina 2011–14 pelannut Sakke Saarinen. Viimeisiksi peleiksi jäivät Kolmosen ottelut Nokian Palloseurassa kaudella 2015, jonka jälkeen jalkapallo on ollut osa elämää tyttären harrastuksen kautta.
Kohtuuttoman kova rangaistus
Kaikkien haastateltujen mielestä TamUn saama rangaistus oli kohtuuton, varsinkin kun lopulta selvisi, ettei TamU voisi saada kaudelle 2012 sarjapaikkaa muualta kuin silloiselta piirin alimmalta sarjatasolta eli Kutosesta
”Kyllähän siinä väärin oli seurassa tehty, mutta rangaistus oli aivan helvetin suhteeton siihen nähden mitä oli tehty, kun vertaa, mitä sen jälkeen on muissa seuroissa tapahtunut”, summaa YamU viitaten seuroihin, joissa on pelattu ilmeisen tietoisesti sopupelejä ja selvitty paljon vähemmällä.
Sakari Saarinen palaa hetkeen, jona tieto kilpailuista sulkemisesta oli juuri kantautunut pelaajien korviin yhdeksän päivää ennen liigacupin finaalia. Muutama pelaaja istui vielä harjoitusten jälkeen kopissa, kun puhelimet alkoivat soida toimittajien kärttäessä lausuntoja pelaajilta.
”Joku siinä kopissa kommentoikin, että ei kannata mitään nyt lähteä huutelemaan. Mutta parempi sitä on jotain sanoa, jos joku tekee näin. Se oli viimeinen hetki vielä sanoa jotain, eikä vaan olla nätisti, että laittakaa vaan pulju kiinni”, Saarinen lataa.
Saarisen kommentit päätyivätkin iltapäivälehden otsikkoon saakka.
”Sanoin sitten sen ’Palloliitto on pöllöliitto’. En tiedä onko se sitten kauheeta jos niin sanoo. En edelleenkään tiedä tarkalleen ketä syyttää, mutta ei sillä nyt enää ole väliäkään.”
Yhden aikakauden päätös – ja uuden paremman alku?
Antti Pettinen kuvailee liigacupin finaalia yhden aikakauden haikeaksi päätökseksi, johon päättyi myös oma aktiivinen vaihe kannattajatoiminnassa, kun Tampere Unitedin värejä kausina 2011–15 kantaneessa TamU-K:ssa löytyi toisenlaiset roolit.
”Jotenkin uskoin siihen, että seura ei katoa mihinkään. Siinä oli naiivi lapsen usko siihen, että kyllä tästä jotenkin selvitään, ja sellainen sokea luottamus yhteisöön ja erityisesti Sinikaartiin.”
”Enpä olisi kuitenkaan arvannut millainen prosessi siitä käynnistyisi”, Pettinen toteaa mietteliäänä.
Tämä prosessi onkin sitten oma tarinansa, ja se on itse asiassa kerrottu vuonna 2016 julkaistussa ”Hiekalta Kakkoseen” -kirjassa, jota on edelleen saatavilla TamU-kaupassa vain 20 euron hintaan. Sen tarinan ytimessä on havainto siitä, että TamU on ollut kannattajilleen niin tärkeä, että tarinan ei yksinkertaisesti annettu päättyä edes toivottoman tuntuisessa tilanteessa. Lisäksi tarinaan liittyi etenkin alkuvuosina tietynlainen uho ja halu näyttää kaikille, että sinivihreää seurayhteisöä eivät voi ulkopuoliset voimat tuhota.
Prosessin seurauksena Tampere United on seurana huomattavasti aiempaa terveemmällä pohjalla, kun toiminta ei ole yhden joukkueen varassa, vaan miesten edustusjoukkueen lisäksi seuralla on naisten edustusjoukkue, kasvava junioritoiminta ja muun muassa miesten kakkosjoukkue vain yhtä sarjaporrasta edustusta alempana. Tällä tavalla rakennettu seura kestää mahdollisia tulevaisuuden kolhuja aivan eri tavalla kuin liigavuosien TamU. Lisäksi seuran yhteisöllisyys on kasvanut yhdessä koettujen rankkojen kokemusten ja upeiden sarjanousujen myötä, eikä tämän merkitystä voi yliarvioida.
”TamU on nykyisin seura merkittävästi liigavuosia isommalla ässällä, ja jopa sellainen kokonaisuus, mitä kaikki seurat eivät edes pääsarjatasolla Suomessa ole. Seura on todella vahva, ja minulle on vain ajan kysymys, että seura nousee pikkuhiljaa ylemmäs ja ylemmäs. TamUssa on sellaista keskieurooppalaisten alempien sarjojen seurojen henkeä, että pelipäivänä ei mennä vain katsomaan peliä vaan kokoonnutaan yhteisönä stadionille”, summaa Antti Pettinen.
Myös Sakari Saarinen on seurannut tyytyväisenä seuran paluutarinaa ja viimeisen kymmenen vuoden aikana tapahtuneita käänteitä.
”On tosi hienoa, että Tampere United on vielä olemassa. Meillä oli menestyksekäs hieno aika joukkueessa, ja hetken tuntui, että se kaikki pyyhkiytyisi pois. Mutta tosi hienoa että seura on vielä hengissä ja voi hyvin. Kiitos siitä kaikille!”
Tampere Unitedin kokoonpano
| 12 | Mika Hilander | |||
| 4 | Kristian Kojola | C | ||
| 5 | Antti Ojanperä |  | ||
| 6 | Jonas Emet | | ||
| 8 | Jarkko Värttö | |||
| 9 | Mika Lahtinen | |||
| 11 | Aleksei Kangaskolkka |  74’ | ||
| 13 | Sakari Saarinen | |||
| 16 | Ilari Ruuth | |||
| 21 | Jonne Hjelm | 79’ | ||
| 27 | Johannes Mononen | 51’ | ||
| 1 | Jere Pyhäranta | |||
| 10 | Sergei Korsunov |  79’ | ||
| 17 | Antto Hilska | 74’ | ||
| 25 | Aapo Lappalainen | 51’ |
